Jyry Peltomäen Amerikan valloitus alkoi karsiutumisella.
Uutiset |
2.4.2003

Jyry Peltomäki karsiutui PGA Tourin kisasta

Jyry Peltomäki ei onnistunut läpäisemään PGA Touriin kuuluvan BellSouth Classic Openin karsintoja Yhdysvalloissa. Georgian osavaltiossa Birch Riverin Nicklaus Golf Clubilla Peltomäki pelasi karsinnassa tuloksen 75 (+3) ja sijoitus oli jaettu 48. Tulos ei kerro koko totuutta Peltomäen kierroksesta. 16. reiän jälkeen Peltomäki oli tilanteessa -1 ja kaikki oli vielä auki. – Pelasin loppupäässä ja tiesimme, että kolme alle pelaamalla pääsee uusintaan ja neljä alle pääsee läpi. 17. haettiin tosissaan tulosta, mutta riskillä pelaaminen päättyi bogiin. 18. löin lähestymisen veteen ja sen jälkeen sohin siitä triplan, kertoi Peltomäki. Loppupään takertelua enemmän Peltomäkeä harmitti aikaisemmin kierroksella missatut birdieputit. – Minulla oli kierroksella kolme hyvää birkkupaikkaa, joissa kaikissa missasin putin. Ne tuli vielä sellaisilla väylillä, missä olisi pitänyt tulosta tehdä. Muuten kenttä oli suhteellisen vaativa, Peltomäki harmitteli. Positiivisena kokemuksena Peltomäki kilpailuaan piti, vaikka pettymys paistoi läpi harvemmin kierroksillaan ”jossittelevasta” Peltomäestä. – Parasta oli se, että sain pelattu itseni tilanteeseen, jossa periaatteessa oli vielä mahdollisuudet päästä jatkoon. Lopputulos oli mitä oli, mutta kokemuksena tämä oli hieno, totesi Peltomäki neljän miljoonan dollarin palkintopotin BellSouth Classicin karsinnasta. Peltomäen kilpailut jatkuvat Yhdysvalloissa kahden viikon kuluttua, jolloin vuorossa on Nationwide Touriin kuuluvan Arkansis Classicin karsinnat. – Nyt treenataan kaksi viikkoa tiiviisti. Vielä tosin en tiedä missä treenaan, mutta hyviä paikkoja täällä tuntuu riittävän.

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Oma kommentti