16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Harrison Frazar ylivoimainen PGA Tourin karsinnoissa

Henrik Bjornstad siirtyi ammattilaiseksi jo 18-vuotiaana © Getty Images

Harrison Frazarin edellinen ykköstila tuli Nationwide Tourilla vuonna 1997 &copy Getty Images300 kilpailua PGA Tourilla ilman voittoa kiertänyt Harrison Frazar pelasi neljännellä kierroksella tuloksen 59, ja säilytti kahdella viimeisellä saavuttamansa johtopaikan yhteistuloksella 32 alle parín. Ykköstila tuotti Frazarille 50.000 dollaria.Aiemmilta vuosilta hänellä on isojen poikien Tourilta neljä kakkostilaa ja palkintorahaa ansaittuna yli 8,3 miljoonaa taalaa. Ruotsin Mathias Grönberg onnistui myös hilautumaan niiden 28 pelaajan joukkoon jotka saivat kortin. 38-vuotias Grönberg voitti ET:lla vuosina 1995-2003 yhteensä neljä kisaa, PGA Tourilta paikan löytäminen on tuottanut huomattavasti enemmän tuskaa. Kilpailuja on takana jo 158, mutta paras sijoitus on kolmas. Tästä huolimatta palkintorahaakin on tileille hyvitetty yli 2,8 miljoonan edestä. Grönberg on erinomaista parempi pallonlyöjä jonka putti on kuitenkin tuottanut vuodesta toiseen suurta tuskaa. Tour-konkareista paikkansa uusivat karsintojen kautta mm. John Huston, Glen Day sekä Chris Riley. Notah Begay III, Tigerin opiskelukaveri ja nelinpelipari Presidents Cupista osoitti henkisen kanttinsa loppureíllä. Hän tarvitsi neljällä viimeisellä reiällä kaksi birdietä saadakseen kortin, Begay teki niitä varmuuden vuoksi kolme ja näin Tourin ainoa intiaanitaustainen pelaaja palaa PGA Tourille muutaman vuoden tauon jälkeen. 1288 pelaajaa aloitti karsinnat, 28, eli reilut kaksi prosenttia sai kunnon kategorian. Tiloile 6-28 sijoittuneet saivat hekin suorituksestaan 25.000 dollaria ”starttirahaa”. Vuonna 2008 yli sata parasta ansaitsi PGA Tourilla vähintään miljoona taalaa. Norjan Henrik Bjornstad jäi kuuden lyönnin päähän karsintarajasta, hänen pelinsä jatkuvat Nationwide Tourilla.

Harrison Frazarin 59 PGA Tourin karsintojen kohokohta

Mathias Gronberg on karsinnoissa niukasti rajan oikealla puolella ennen päätöspäivää &copy Getty ImagesHarrison Frazar on vuosien varrella voittanut PGA Tourilla yli kahdeksan miljoonaa dollaria, ollut neljästi kakkonen mutta jäänyt vielä voitoitta. Lauantaina hän oli karsintojen neljännellä kierroksella tulikuumana PGA West-kentällä La Quintassa ja alitti maagisen 60 lyönnin rajan. 11 birdietä ja yksi eagle, samalla teksasilainen ponnahti selvään johtoon joka piti sunnuntain pelienkin jälkeen, yhteistulos on hurja 27 alle parín ja eroa seuraavaan viisi lyöntiä. Voitosta PGA Tourin karsinnoissa maksetaan 50.000 dollaria, suorituksella on symbolista arvoa todella paljon, sillä yrittäjiä oli yhteensä 1288. Maanantain päätöskierroksella paikkansa 25:n ensimmäisen joukossa pyrkivät varmistamaan myös kertaalleen Tourin karsinnat (2003) voittanut Mathias Grönberg joka on 15:na, sekä Henrik Bjornstad jonka sijaluku on 29:s. Ruotsalaisista kortti PGA Tourille kaudelle 2009 on Carl Petterssonilla, Daniel Chopralla, Richard S. Johnsonilla, Jesper Parnevikilla ( Career Money) sekä Fredrik Jacobsonilla.

Henrik Bjornstad hakee taas ty&#246,paikkaa PGA Tourilta

Henrik Bjornstad oli monia vuosia Norjan golfin suuri yksinäinen, ainoa pelaaja Europan Tourilla takanaan hieno kansainvälinen amatööriura. ET:lla hän oli hyvin lähellä voittoa syksyllä 2001, Jose-Maria Olazabal vei kuitenkin Hongkongin kisassa norjalaiselta kovalla kirillään karamellin suusta. 29-vuotias Bjornstad ehti jo tympääntyä kilpagolfiin, vetäytyi Tourilta ja teki mm. timpurin hommia löytääkseen tasapainoa elämäänsä. -Henrik on hieno ”heppu”. Todella taitava pallonlyöjä ja rohkea ihmisenäkin. Harvalla on kanttia jättää hyvin tuottava leipätyönsä ja ilmoittaa että ei voisi juuri nyt vähempää kiinnostaa. Uskon, että hänellä on edelleen mahdollisuuksia myös USA:sa, uskoo norjalaisen touhuja välillä varsin läheltäkin seurannut Timo Rauhala Veri veti kuitenkin takaisin.Taidot olivat tallella ja syksyllä 2005 Bjornstad hämmästytti saamalla kortin PGA Tourille karsintojen kautta. Elämä näytti hymyilevän, kahdeksassa ensimmäisessä kisassaan Bjornstad pääsi kuusi kertaa jatkoon, johti näissä yhtä kisaa vielä viimeisellä kierroksella, mutta jäi kymmenenneksi. Kolme parasta sijoitusta olivat tuolloin 10:s, 12:s ja 16:s. Tahti kuitenkin laantui kauden edetessä, ja vaikka hän ansaitsi 490.000 dollaria tie vei takaisin PGA Tourin karsintafinaaliin. Kunnes manageritoimiston täyttämä ilmoittautumiskaavake jäi Tukholmassa lähtökuoppiin. Bjornstad ei päässyt mukaan, ei myöskään Mikko Ilonen jonka ilmoittautuminen oli samassa kuoressa. Vuoden 2007 Bjornstad pelasi kakkostourilla USA:ssa, syksyn karsinnat eivät nostaneet häntä takaisin PGA Tourille. Päättyvä kausi oli myös tuloksellisesti laiha, yhden kakkossijan vastapainoksi nimen perään merkittiin lukuisa määrä MC kirjainyhdistelmiä. Rahaa kertyi 100.000 dollaria, tuskin edes elämiseen ja matkustamiseen liittyviä kuluja kattaen. PGA:n karsintafinaaliiin Bjornstad on kuitenkin raivannut esikarsintojen kautta raivannut tiensä. Avauspäivän jälkeen hän on Kaliforniassa pidettävissä kisoissa 57:s, pelaajia on mukana 163. Tarjolla on 25 paikkaa, yrittäjiä oli alunperin 1288. Notah Begay III on pelannut Tigerin parina mm. Presidents Cupissa. &copy Getty ImagesSataa karsijaa kohden on siis kaksi paikkaa tarjolla. Kun tämän hetkistä kisan kovuutta vertaa esimerkiksi Jack Nicklauksen ja kumppanien huippuvuosiin, 60-luvulle, on ero valtaisa. Vuonna 1965 karsinnoissa oli 49 pelaajaa, kortin heistä sai 17. Siis useampi kuin joka kolmas… Hieman yksinkertaistaen. 60-luvulla Nicklauksen heiluessa kuninkaana Tourilla hänellä oli vastassaan vain murto-osa kivikovia pelaajia siitä määrästä jonka Tiger Woods kohtaa nykyään. Menestyneitä pelaajia on kuuden kierroksen mittaisissa karsintafinaaleissakin. 20 pelaajaa on voittanut PGA Tourin kisan, Mark Brooksilla on PGA:n mestaruuden (1996) lisäksi kuusi muuta ykköstilaa. Tigerin hyvä ystävä Notah Begay III ehti huippuvuosinaan voittaa neljä kisaa. Kisan ykköselle on luvassa 50.000 dollaria ja melkoisesti kunniaa, Tour Schoolin voittajat muistetaan. Nimimiehistä kisan on voittanut mm. Mike Weir (1998). Ruotsalaisia on mukana neljä, näistä parhaana avauspäivän jälkeen on Oscar Bergman (10:s) joka pelasi kuluneen kauden Nationwide Tourilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje