26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfpörssissä vilkasta

sarfvik

Näkymä Sarfvikin uuden kentän 14:n avauslyöntipaikalta on upea. Osakkeen hinta on noin 480.000 markkaa, pelioikeuden vuokraaminen lähes mahdotonta Vierailu Golfpisteen Golfpörssissä kertoo sen, että tulevan kauden pelioikeuden vuokraaminen on varsinkin pääkaupunkiseudulla entistä arvokkaampaa. Sarfvikia ja Master Golfia lukuunottamatta muille kentille saa vielä vuokrattua pelioikeuden, hinnat ovat kuitenkin nousussa. Sarfvikissa viimeisimmät toteutuneet osakekaupat on tehty 450-480.000 markan väliin. Puheet maagisen 500.000 markan ylittymisestä eivät toimitusjohtaja Kari Jaarvan mukaan pidä paikkaansa. Sarfvikissakin osa osakkeista vuokrataan. -Nämä menevät suurimmaksi osaksi vuodesta toiseen samoihin osoitteisiin. Vapaille markkinoille niitä tulee äärimmäisen vähän. Uskoisin, että tällä kaudella hintataso on välillä 17-20.000 markkaa, Jaarva ennustaa. Sarvikin osakkeella saa kylläkin pelata myös avio/avopuoliso, sekä alle 24-vuotiaat lapset. Puoliso maksaa myös 2000 markan liittymismaksun , molemmat jäsen-ja pelimaksua 1300 markkaa. Juniorien maksut ovat kaudelta yhteensä 700 markkaa. Eli yhteensä nelihenkiseltä perheeltä kustannukset ovat noin 26.000 markkaa mikäli vuokrahinta on 20.000. Master Golfissa on tehty suuria investointeja. Uusi klubitalo tulee komealle paikalle Bodom-järven rannalle. Rahoittaakseen investointeja Masterissa tehtiin suunnattu osakeanti joka jatkuu avoimella annilla maaliskuussa. Tarjolla on 30 osaketta 200.000 markan hintaan. -Vuokralleantajia ei vielä ole ollut liikkeellä, meillä on kyllä paljon halukkaita vuokraajia. Uskoisin, että vuokrahinnat asettuvat 8-9.000 markan väliin, kertoo Master Golfin toimitusjohtaja Timo Pöntynen. Muilta kentiltä pelioikeuden vuokraaminen onnistuu helpommin. Hinnat ovat viimevuotisesta nousseet, kysynnän arvioidaan voimistuvan kevään edetessä maalis-huhtikuuhun. Oletettavaa kuitenkin on, että lähes kaikilta kentiltä pelioikeuden pystyy vuokraamaan vielä kauden kynnyksellä, sen aikanakin. Vain harvassa paikassa joudutaan Sarfvikin ja Masterin tavoin myymään eioota. Seuraavassa listattuna Golfpörssin hintatarjouksia helmikuun 20. päivänä. Huom! hinnoissa ei ole jäsenmaksuja eikä mahdollisia liittymismaksuja.

Talma 5500mk Pickala 5000mk Keimola 4400mk Oulu 4300mk Ringside 4300mk (ennakkotieto) St.Laurence 4200mk Harjattula 4000mk Tuusula 3900mk Suur-HelsinginG 3800mk Nevas Golf 3800mk Sea Golf Rönnäs 3800mk Hyvinkää 3400mk Salo Golf 3300mk Kotojärvi 3100mk Hiekkaharju 2900mk ( 30 pelilippua)

Golfpörssi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje