26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

GOLFLIITTO EI OLE VIELÄ TEHNYT PÄÄTÖKSIÄ TYÖRYHMIEN ESITYKSISTÄ

MInea Blomqvist jakamassa oppejaan tulevaisuuden osakkeenomistajlle ja sitoutumattomile pelaajille Vierumäellä.

MInea

Viime viikkoina on golfyhteisön keskuudessa ja julkisessakin keskustelussa käyty kiivasta mielipiteenvaihtoa Golfliiton liittokokouksessa helmikuussa asetettujen työryhmien mietinnöistä. Taustana työryhmien perustamiselle on, että vuonna 2009 useilta golfseuroilta tuli aloite Golfliitolle, joissa pyydettiin liittoa selvittämään suomalaiselta golfyhteisöltä tarpeet puuttua ns. sitoutumattomaan pelaamiseen. Samalla esille nousi myös Golfliiton hallinnon mahdollinen muutostarve. Seuroille tehtiin kysely ja siitä saatujen vastausten perusteella asiat otettiin esille liittokokouksessa helmikuussa 2010. Siellä päätettiin, että molempia asioita selvittämään tulee perustaa itsenäiset työryhmät, joiden toimeksiantona oli tuottaa omat mietintönsä syyskuun alkuun mennessä.

Avoin keskustelu esillä olevista asioista on sinänsä hyvästä ja toivottavaa. On huomattava, että toisin kuin monissa kommenteissa on ymmärretty, Golfliitto ei ole vielä tehnyt mitään päätöksiä esillä olevissa asioissa ja Golfliiton hallitus ei ole ohjeistanut tai puuttunut työryhmien toimintaan tai raporttien sisältöön.

Molemmat mietinnöt lähetettiin syyskuussa seurojen ja aluekokousten käsittelyyn ja niistä saatu palaute tullaan ottamaan käsittelyyn vielä sekä molemmissa työryhmissä että Golfliiton hallituksessa ennen kuin niistä tehdään esitykset liittovaltuustolle, joka päättää molemmista asioista syyskokouksessaan 20.11. Jo nyt on selvää, että yksimielisyyttä työryhmien alkuperäisille esityksille ei ole odotettavissa ja siten lopulliset päätökset saattavat vielä muuttua esitetyistä. Sikäli kuin tehtävät päätökset edellyttävät mm. Golfliiton sääntöjen muutoksia, on mahdollista, että kevääksi 2011 kutsutaan vielä koolle ylimääräinen liittokokous, jossa kaikilla Golfliiton jäsenseuroilla on sitten mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

AnttiGolfliiton tavoitteena prosessin myötä on saada aikaan päätös, johon suurin osa golfyhteisöistä voi sitoutua ja joka palvelee golfin harrastajien ja lajin etua nyt ja pidemmällä tähtäimellä. Ensisijaisesti Suomen Golfliiton tavoitteena ja tehtävänä on huolehtia golfseurojen ja –pelaajien etujen ajamisesta. Golfyhtiöt toimivat itsenäisesti osakeyhtiölain puitteissa, eikä Golfliitto voi taikka halua puuttua niiden toimintaan tai päätöksentekoon. Pyydettäessä Golfliitto voi tapauskohtaisesti antaa neuvoja golfyhtiöille mm. hallinnon järjestämisessä, mutta tuolloinkin päätöksenteko on kunkin golfyhtiön sisäinen asia.

Golfterveisin

Antti Peltoniemi, Golfliiton hallituksen puheenjohtaja Petri Peltoniemi, Golfliiton toiminnanjohtaja

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje