16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golflehti porskuttaa printtimedian laskevaa trendiä vastaan – lukijamäärä selvässä kasvussa

Suomen suurinta liikunta- ja urheilulehteä luetaan vuoden aikana yhteensä yhden ihmiselämän pituisen ajan.

Suomen johtavan golfjulkaisun, Golflehden, lukijamäärä on Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) tuoreimpien tulosten mukaan selvässä kasvussa. Painettua Golflehteä ilmoittaa lukevansa 114 000 suomalaista. Painetun ja digitaalisen julkaisun kokonaistavoittavuus on 122 000 lukijaa.

Suurten mediatalojen julkaisemien yleisölehtien lukijamäärä on laskenut edellisestä tutkimuksesta noin viisi prosenttia. Golflehti kulkee kuitenkin vahvasti alan trendiä vastaan, sillä painetun lehden lukijamäärä on kasvanut peräti 17,5 prosenttia. Otavamedian julkaisemista lehdistä Golflehti kasvatti suhteellisesti eniten lukijamääräänsä.

Golflehti on jo pitkään ollut lukijamäärällä mitattuna Suomen suurin liikunta- ja urheilulehti. KMT-tutkimuksen mukaan lehden lukijoista 60 % on miehiä ja 40 % naisia.

Golflehti on Suomen Golfliiton virallinen jäsenlehti ja erittäin luettu julkaisu. Viimeisimmän lukijatutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa Golflehden lukijoista lukee vähintään kaksi kolmasosaa lehdestä. Suomalaiset viettävät yhden vuoden aikana Golflehden parissa aikaa yhteensä noin 78 vuotta.

Kansallinen Mediatutkimus on printtimedia-alan yhdessä toteuttama tutkimuskokonaisuus, jossa selvitetään puhelinhaastattelujen avulla sanoma- ja aikakauslehtien lukijamääriä sekä lukijakunnan rakenteita ja lukutapoja. KMT tuottaa viralliset lukijamäärät noin 200 lehdelle ja niiden digijulkaisuille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje