26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Gentlemen Only, Ladies Forbidden on nyt Gimmat Otettava Lajin Fokukseen

Menestyksekäs love.golf-hanke on opettanut uutta naisten koukuttamisessa lajiyhteisön jäseniksi. Nyt myös Euroopan PGA on lähtenyt kelkkaan mukaan.

Mistä sana ”golf” on lyhenne? Vastaus kuului pitkään Gentlemen Only, Ladies Forbidden, kun lajin miehistä maailmaa haluttiin alleviivata. 

Naiset ovat joutuneet taistelemaan oikeuksistaan golfklubeilla etenkin Britteinsaarten perinteikkäissä golfkulttuureissa, mutta ei tilanne ole aina ollut ruusuinen myöskään Yhdysvalloissa.

Naisten osuus Ison-Britannian ja Irlannin golfharrastajista on edelleen paljon alle Euroopan keskiarvon, joka viime aikoina on ollut 24 prosentin luokkaa. Siksi avuksi on otettu useita naisille suunnattuja rekrytointihankkeita, joista etenkin love.golf on osoittautunut menestykseksi. Tukena on oma sivusto ja näkyvyys sosiaalisen median kanavilla.

Uusi tapa oppia

Hankkeessa halutaan tehdä rohkeasti pesäeroa perinteiseen golfopetukseen. Yksilöllisen opetuksen sijasta painopiste on ennen kaikkea ryhmän yhteisessä kokemuksessa ja golfelämysten kautta tapahtuvassa sosiaalisessa verkostoitumisessa. Uutta on sekin, että par 3 -kentälle päästään heti lyhyen noin kymmenminuuttisen johdatuksen jälkeen.

Konsepti on uponnut mukaan lähteneisiin kuin kuuma veitsi voihin. Peräti 80 % lajiin tutustuneista on halunnut ottaa lajin parissa seuraavan askeleen.

Ei ihme, että Euroopan PGA on seurannut kiinnostuneena sivusta ja nyt sopinut kumppanuudesta naisgolfin tulevaisuuden rakentamiseksi. Naisille suunnattu golfopetus halutaan kirjoittaa yhteistyöllä uusiksi. Sen uskotaan vauhdittavan uusien naispuolisten harrastajien saamista lajin pariin. Vastaavia hankkeita halutaan laittaa vireille ympäri Euroopan.

Suurempaan tasa-arvoon tähtääviä hankkeita on viime aikoina ollut golfissa niin runsaasti, että golf voisi nykyisin olla lyhenne vaikkapa sanoista Gimmat Otettava Lajin Fokukseen.

R&A oli golfalaa laajasti edustavine kumppaneineen jokin aika sitten liikkeellä uraauurtavalla Women in Golf Charterilla, jolla golfiin peräänkuulutettiin perustavaa laatua olevaa kulttuurimuutosta.

Parhaiten tuo muutos aloitetaan tavasta, jolla uudet naispuoliset harrastajat otetaan vastaan. Siinäkin on asiaa tutkineen Sue Shapcottin, PGA-ammattilaisen ja entisen kiertueammattilaisen, mukaan kyse paljolti asenteista.

Shapcott tutki yli 200 golfvalmentajan asenteita ja sai tulokseksi, että valmentajat pitävät miespuolisten vasta-alkajien kehittymismahdollisuuksia huomattavasti vastakkaisen sukupuolen vastaavia parempina. Se heijastuu hänen mukaansa myös opetukseen. Miehet saavat tehokkaampaa ja motivoivampaa opetusta kuin täysin samalle kurssille ilmoittautuneet naiset.

Rakenteellinen ongelma löytyy myös valmentajien sukupuolijakaumasta. Britteinsaarilla naispuolisten valmentajien osuus on vain noin neljä prosenttia, mikä välillisesti heijastuu myös naispuolisten tulijoiden käsityksiin omista menestysmahdollisuuksista. Suurempi omaa sukupuolta edustavien valmentajien osuus näkyisi Shapcottin mukaan nykyistä parempana motivaationa ja vahvempana uskona omaan onnistumiseen uuden lajin parissa. 

Matkaa tasa-arvoon tai ainakin edustukselliseen tasapuolisuuteen on myös golfin hallintoportaissa. Esimerkiksi Suomen Golfliiton kahdeksanhenkisessä hallituksessa on tällä hetkellä vain yksi nainen, puheenjohtaja Hanna Hartikainen. Golfliitolla on kuitenkin ajan hengen mukaisesti oma Ladygolf-toimikunta, joka tekee työtä naispelaajien harrastuksen rikastuttamiseksi ja uusien pelaajien rekrytoimiseksi.

Brittitutkimukset kertovat korutonta kieltä naisurheilun mediassa herättämästä vähäisestä kiinnostuksesta. Vuonna 2013 mediatilaa tuli vaivaiset 1,3 % miesten vastaavasta. Rion olympiavuoteen osunut piikkikään ei ollut huiman korkea: noin 5 %.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje