16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Fred Couples Houstonin sankari

Fred Couples is back in business! © Getty Images

Fred Couples sai golfin pelaamisen nayttamaan helpolta ja letkealta viikonloppuna Houstonissa. Opiskelukaupungissaan Couples otti johtopaikan avauspaivana eika kaytannossa luopunut siita missaan vaiheessa. Sunnuntaina han pelasi edellispaivan tavoin Mark Calcavecchian kanssa. Hank Kuehne ja Stuart Appleby nousivat myos uhkaajiksi, mutta kun Couples tuplabogeyn jalkeen teki birdien kahdeksannella ei hanta pysayttanyt enaa mikaan. 43-vuotias Couples 11:lla reialla kuusi birdieta joista kolme perakkain.Lopputulos 21 alle sinetoityi viimeisen reian birdiella, eroa seuraaviin tuli nelja lyontia. Yleiso oli seota suosikkipoikansa paluusta ja voitosta. Edellisesta ykkostilasta oli aikaa lahes viisi vuotta ja 87 kilpailua. Couplesilla oli pitka menestykseton jakso jonka aikana han putosi World Rankingilla sijalle 147:s ja mietti vakavasti pelien lopettamista. Konkari paatti vaimonsa tukemana jatkaa, otti valmentajakseen Butch Harmonin ja tulosta on syntynyt. Sunnnuntaina Couples onnistui mainiosti puttipelissaan, niita kertyi kaikkiaan vain 23. Mark Calcavecchia taisteli viimeiseen asti, han mm. joutui lyomaan (kengat jalassa) jalat lahes polviin asti vedessa 17:lla , missaten lopulta tarkean parputin. Calcavecchia jakoi toisen sijan yhdessa Kuehnen ja Applebyn kanssa. John Daly saavutti pitkasta aikaa sijoituksen kymmenen joukkoon ollen seitsemas, edellisvuoden ykkonen Vijay Singh oli yhdeksas. Ykkossuosikki Ernie Els jai Couplesille toistakymmenta lyontia.

Houstonin tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje