16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Eurooppa muuttaa valintaperusteitaan Ryder Cupiin

Padraig Harringtonia tuskin mikään pudottaa tulevasta Ryder Cup-joukkueesta © Getty Images

Euroopan joukkueen valitsemisprosessi on herättänyt keskustelua ja arvostelua pitkään. Lähinnä USA:ssa pelaavat huiput ovat jääneet ulos Euroopan Tourin rahalistan kärjestä karsintajakson aikana, ja kun kapteenilla on ollut vain kaksi villiä korttia käytössään, ei joukkue ole aina ollut paras mahdollinen. Syyskuussa käynnistyy uusi karsintajakso syksyn 2004 otteluun, mukaan pääsevät jakson päätteeksi World Rankingin viisi parasta eurooppalaista, samoin viisi ensimmäistä tuon ajan rahalistalta sekä kaksi kapteenin valitsemaa pelaajaa. Päällekkäisyyksiä tulee varmasti, WR:n viidestä ensimmäisestä ainakin osa on myös rahalistan kärkipäässä, tuolloin kaiketi mukaan otetaan rahalistalta seuraavina olevia, virallista ilmoitusta ei kuitenkaan ole annettu. Euroopan ”kuvitteellinen”, tuleva Ryder Cup joukkue olisi tällähetkellä tämän näköinen. Huomionarvoista on toki se, että rahalistan valintajakso käynnistyy vasta 1.9. 2003, tämänhetkisillä ansioilla ei ole mitään merkitystä valinnassa. Padraig Harrington ( World Ranking 9:s) Sergio Garcia WR 11.s Colin Montgomerie WR 21:s Darren Clarke WR 26:s Paul Casey WR 39:s Kenneth Ferrie Volvo Order of Merit Brian Davis Volvo Order of Merit Fredrik Jacobson Volvo Order of Merit Robert-Jan Derksen Volvo Order of Merit Paul Lawrie Volvo Order of Merit Justin Rose kapteenin valinta (WR 42:s) Thomas Björn kapteenin valinta ( WR 64:s)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje