16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Erofejeff ja Wikström parhaista asemista FT-finaalin päätöspäivään

Peter Erofejeff tavoittelee kauden toista FT-voittoaan lauantaina.

Naisten kilpailussa edetään Emma Lindmanin komennossa.

Espoo Ringside Golfin Peter Erofejeff nousi jakamaan Audi Finnish PGA Golf Tourin finaalin kärkitilaa yhdessä Golf Talman Ursula Wikströmin kanssa. Wikström ja perjantain parhaan kierrostuloksen (67) Vuosaaren kentällä pelannut Erofejeff ovat kokonaistilanteessa -8. Heillä on parin lyönnin kaula kolmatta sijaa jakaviin Aleksi Myllymäkeen, Janne Mommoon, Mikael Salmiseen ja Tuomas Salmiseen.
Naisamatöörien kilpailussa johtopaikka on toisenkin päivän jälkeen Emma Lindmanin hallussa. Hän on pelannut kaksi ensimmäistä päivää kierrostuloksin 73–73 (+2). Emilia Tukiainen ja Daniella Barrett ovat kolme lyöntiä ahvenanmaalaista Lindmania perässä.

Kärkeen noussut Erofejeff oli ennen kilpailun alkua innoissaan lyöntinsä toimivuudesta, mutta kärkitilasta huolimatta kaksi ensimmäistä kierrosta ovat jättäneet toivomisen varaa.

”Lyönti ei ole tuntunut kilpailussa mitenkään hyvältä, vaan se on ollut sellaista väkinäistä. Ennen kilpailua se vaikutti vielä ihan hyvältä. Mutta tuolla kentällä pystyy pelaamaan pallonsa turvallisemmalle puolelle ilman, että joutuu hankaluuksiin. Ja kenttä on niin hyvässä kunnossa, että kun wedge- ja puttipeli ovat kunnossa, siellä saa tulosta aikaiseksi”, Erofejeff tiivisti.

Erofejeff ja Wikström ovat pelanneet kaksi ensimmäistä kierrosta samassa ryhmässä, ja kärkikaksikko jatkaa vielä kolmannenkin kierroksen yhdessä. Erofejeffille Wikströmin pelin seuraaminen lähietäisyydeltä on ollut opettavainen kokemus.

”On ollut makean näköistä. Se inspiroi itseänikin. Se eilinen seitsemän alle oli ehkä helpoin seitsemän alle, jonka olen ikinä nähnyt. Lyödään väylälle, ja sitten lyödään todella lähelle, ja käydään puttaamassa se lyhyt putti sisään. Se on hienon näköistä, kuinka helppoa se golf voi parhaimmillaan olla”, Erofejeff kehui kilpakumppaniaan.

Emilia Tukiainen on kolme lyöntiä Emma Lindmania perässä ennen päätöskierrosta.

Naisten kilpailussa Ålands Golfklubbin Emma Lindmanin peli on ollut hyvällä mallilla kaksi ensimmäistä päivää. Kolmen lyönnin etumatkalta lauantaihin lähtevä Lindman saa pelikaverikseen Karelia Golfin Emilia Tukiaisen, jolla on selkeä taktiikka eron kiinnikuromiseen.

”Huomenna pitää saada parempia lähestymisiä. Tänään oli aika heikkoa lyömistä, enkä sitten aina pystynyt lähipelillä niitä paikkaamaan. Huomenna jos saa lähestymiset lähemmäksi lippua, niin pääsee paremmille birdiepaikoille”, Tukiainen suunnitteli.

Lauantain pelit käynnistyvät kello 8.00, ja kärkiryhmät lähtevät matkaan puoli kymmenen jälkeen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje