16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Elmeri Aku Mikael Kakon kuvia Minnin kotisivuilla

Minea Blomqvistin esikoispoika syntyi maaliskuun viimeisenä päivänä © Getty Images

”Elmeri jaksaa hyvin, me vanhemmatkin erinomaisesti.Äitiys tuntuu ihanalta”, kertoi Minea Blomqvist tiistaina kotoaan Espoon Saunalahdesta. ”Arkeen täällä totutellaan, onhan tässä tietysti oppimista. Lapsi on enemmän isänsä näköinen, sillä on selvästi Roopen leuka”. Isän swingikin saattaa tarttua jo varhain, sillä Minea lupasi ottaa Elmerin mukaansa sisähalliin seuraamaan Roopen harjoittelua torstaina jolloin lapsella on vajaat kahdeksan vuorokautta. Minea Blomqvist julkaisi tiistaina lyhyen blogin kotisivuillaan www.mineablomqvist.fi josta löytyy myös kuvia Minean & Roopen perheonnesta. ———————————————————————————– Minea Blomqvistin esikoispoika syntyi keskiviikkona 31.3, vajaata viikkoa ennen laskettua aikaa. Synnytys tapahtui lopulta keisarinleikkauksella keskiviikkona noin kello 21. -Lapsivesi tuli jo maanantaina ja tiistain välisenä yönä, jolloin kiirehdimme sairaalaan. Kun synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt, meidät passitettiin kotiin, jossa makoilimme päivän ja tulimme taas yöksi Jorviin. Keskiviikkoaamusta kello kuudesta Minni makasi synnytyssalissa, on tuo naisen rooli varsin kova synnytyksessä. Tänään se kyllä syntyy, pitää saada pojalle Aku Ankan autonrekkari (313) syntymäpäiväksi, isä ja avomies Roope Kakko raportoi iltapäivällä sairaalasta. Lopulta synnytys tapahtui myöhemmin illalla keisarinleikkauksella. Työnimiä ”Elmo ja Elmeri” kantava poika painoi 3,9 kiloa, pituutta oli punnituspöyödällä 52 senttiä.Poikkeuksellisesti myös isä sai olla läsnä keisarinleikkauksen aikana. – Oli se upea tapahtuma. Poika kidutti vanhempiaan kaksi vuorokautta kunnes suostui tulemaan tähän maailmaan. Onnenkyyneleet tulivat välittömästi ja vuolaina myös isolta mieheltä, ei siinä auttanut pidätellä. Ilmiselvä pakki ( puolustaja) se on, pyöreät posket ja vantterat reidet, Roope Kakko kertoi puhelimitse Jorvin sairaalan synnytysosaston perhehuoneesta. -Lapsen nimeksi tulee Elmeri Aku Mikael Kakko, selvitti Minea Blomqvist innoissaan. -Oli melkoisen rankka kokemus, mutta nyt kaikki on onnellisesti ohi. Lapsi sai viettää elämänsä ensimmäiset tunnit isänsä kanssa, kun minä oli toipumassa keisarinleikkauksen jälkeen heräämössä. -Ruokin vauvaa viime yönä, mutta sen jälkeen ”Elmolle” on uni maittanut. Roope on hoitanut pienokaista, kun minun täytyy levätä. Saan sitten opetella samat hommat päästyäni jalkeille. Meidät kotiutetaan täältä ilmeisesti aikaisintaan lauantaina, kertoi Suomen naisgolfin keulakuva, joka havittelee takaisin kilpakentille juhannuksen tietämissä. Minea Blomqvist täytti maaliskuun alkupuolella 25 vuotta, hän on LPGA Tourin aktiivipelaajista nuorin äiti. Minni on pelannut USA:ssa neljä kautta, hänen paras sijoituksensa yksittäisessä kilpailussa on kolmas. Top-ten sijoituksia on yhteensä neljä, joista kolme viimeisintä ovat kaudelta 2008. Minni ja Roope ovat pitäneet yhtä yhdeksän vuotta. Kuva huhtikuuta 2004.Blomqvist ylitti uutiskynnyksen useaan otteeseen tulokaskaudellaan 2004 jolloin hän voitti ensimmäisensä suomalaisena LET:n kisan Unkarisssa ja sijoittui British Openissa kahdeksanneksi. Tuolloin hän teki myös majorien yhden kierroksen ennätykseksi 62 lyöntiä jota myöhemmin on onnistunut sivuaman maailmanlistan ykkönen Lorena Ochoa.Maailmanlistalla Blomqvist on ollut parhaimmillaan 61:s. Minni on suunnitellut palaavansa kilpakentille jo kesäkuun lopulla LPGA Tourin kilpailuissa. Kauden päätähtäimiin kuuluu elokuun lopulla pelattava Finnair Masters jonka Blomqvist voitti vuonna 2008, edellisvuonna sijaluku oli kolmas. Roope Kakko aloitti ammattilaisuransa samalla kaudella 2004 voitettuaan amatöörinä Challenge Tourin kilpailun Espoossa. Kakko on pelannut enimmäkseen CT:lla vajaat kuusi vuotta. Edellisvuonna hän loisti perättäisillä viikoilla pelatuissa Euroopan Tourin Italian ja Irlannin kilpailuissa sijoittumalla molemmissa kymmenen joukkoon. Yhdeksän vuotta seurustellut kihlapari asuu Espoossa, heillä on myös toinen koti USA:ssa, Orlandon lähistöllä Champions Gaten idyllisessä pikkukaupungissa. Teemu Tyry

Minea Blomqvistin kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje