16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Davis Love III viidennen kerran paras Harbour Townissa

Davis Love on ylivoimainen kuningas Harbour Townin kilpailussa © Getty Images

Davis Love juhli jo viidennen kerran ykköstilaa Harbour Townin Hilton Head kentällä Etelä-Carolinassa. Tapa jolla hän ykköseksi ylsi olikin varmasti värikkäin näistä viidestä. Maailmanlistan kakkonen Ernie Els nousi viimeisenä päivänä loistavalla pelillä tasaisen kisan kärkeen, ensimmäisellä yhdeksiköllä hän teki neljä birdieä ja eaglen. 14:lla chippi oli mennä sisään, 15:n pelatun reiän jälkeen hän johti kahdella. Big Easy löi kuitenkinh avauksensa out 16:lla, pallo ponnahti tiestä rajojen ulkopuolelle, epäuskoinen ja epäonninen Els masentui silminnähden ja teki vielä bogeyt kahdelle viimeiselle reiälle ollen lopulta 10:s. -Se avaus oli päivän ainoa huono lyöntini, Els harmitteli televisiohaastattelussa kisan jälkeen. Kauden 1995 tulokas, olemukseltaan koomikon oloinen Woody Austin nousi nyt kisan kärkeen . Yleisön suosikki Davis Love III epäonnistui viimeisessä lähestymisessään joka karkasi yli 20 metriä oikealle lipusta. Chippi sisään ja Love pääsi Austinin kanssa uusintaan. Ensimmäisellä Austin löi avauksensa vesiesteeseen ja peli näytti menetetyltä. Loven chippi samasta paikasta josta hän oli laittanut sisään jäi kuitenkin lyhyeksi ja voittoputti kierähti kahdesta metristä ohi. Austinilla oli elämänsä tilaisuudet kahdella seuraavalla saavuttaa voitto PGA Tourilla kahdeksan vuoden jälkeen. Puttiongelmista koko uransa ajan kärsinyt Austin kuitenkin missasi toisella alle kaksimetrisen, kolmannella uusintareiällä alle metrisen voittoputin…. Neljännellä Love otti komennon käsiinsä, löi lähestymisen rautakuutosellaan metriin upotti Austinin toiveet. Uusinta oli Lovelle jo uran yhdeksäs, nyt tuli toinen ykköstila hyvin onnekkaalla tavalla. Voitto oli Lovelle kauden kolmas ja uran 17:s, samalla hän siirtyi rahalistan kärkeen ohi Mike Weirin ja Tiger Woodsin.Tiger on voittanut rahalistan vuosien 1997 – 2002 aikana viisi kertaa, kuluvalla kaudella taistosta saattaa tulla taas kovempi kuin aikoihin. Ernie Elsin avaus karkasi helpossa paikassa kentän rajojen ulkopuolelle &copy Getty ImagesNeljän kärki Love, Weir, Woods ja Els on voittanut 16:sta kilpailusta peräti 11, supertähdet jyräävät vahvasti. Lovella on ollut heikompiakin aikoja. Kaikkien aikojen rahalistan kakkonen pelasi pari vuotta ilman ykköstiloja, nyt 40-vuotias jenkki on löytänyt elämänsä kevään ja nousi taas World Rankingilla kolmanneksi ohi Phil Mickelsonin. Eurooppalaisia pääsi viikonlopun kierroksille mukaan seitsemän. Menestys jäi vaisuksi, Darren Clarke oli 35:s, sunnuntain parhaan tuloksen 64 pelannut Jesper Parnevik 38:s yhdessä Bernhard Langerin kanssa. PGA Tourin seuraava kisa pelataan viikonloppuna Houstonissa jossa voittoa puolustaa Vijay Singh. Ernie Els on Woodsin poissaollessa ennakkosuosikki.

MCI Heritage

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje