16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Clemson voitti NCAA:n mestaruuden

Clemson university voitti NCAA:n, eli Yhdysvaltojen Yliopistojen mestaruuden. Clemsonin joukkuetulos Stillwaterissa vaativissa olosuhteissa pelatussa kilpailussa oli peräti 39 yli parin! Kisan kakkonen oli Oklahoma State yliopisto kaksi lyöntiä jääneenä. Clemsonin voitto ei tullut yllättäen. Clemson on hallinnut koko kauden yliopistokisoja sijoittuen 12 kilpailussa 11 kertaa ykköseksi tai kakkoseksi. Jani Saari pelasi monet vuodet Clemsonin ”Tigers” -golfjoukkueessa opiskelujensa ohessa. Sittemmin Saari on siirtynyt ammattilaisuralle ja pelannut pääasiassa Challenge Touria. Mikko Rantasen entinen opinahjo Georgia Tech sijoittui yhdenneksitoista. Henkilökohtaisen sarjan ykkönen oli Eurooppa Tour -voittaja Jose-Maria Canizaresin poika Alejandro Canizares, jonka tulos ainoana alitti parin (-1).

Tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje