16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Bradley Dredge ratkaisi pelin Madeiralla

Tiger Woods johtaa Floridassa, Ilonen tavoittelee sijoitusta kymmenen joukkoon Madeiralla © Getty Images

Bradley Dredges sijoittui kaudella 2002 peräti kymmenen kertaa kymmenen joukkoon. Uran ensimmäistä voittoa odoteltiin moneen otteeseen, mutta aina joku oli loppureiíllä parempi. Sunnuntaina on Dredgen vuoro juhlia. Hän kiersi Santo da Serran kentän tulokseen 60, 12 alle parín ja ratkaisi käytännössä pelin. 100.000 euron arvoinen ykköspalkinto lyödään walesilaisen käteen sunnuntaina, eroa seuraavaan on kahdeksan lyöntiä. 60 lyöntiä on ET:n ennätys, tulos on pelattu yhteensä 10 kertaa. Madeiralla on käytössä talvisääntö, joten Dredgen loppureiíllä havittelema 59 olisi jäänyt epäviralliseksi ennätykseksi. Mikko Ilonen on ennen viimeistä kierrosta 12:s. Hän pelasi kolmannen tulokseen 71, saldona kolme birdietä ja kaksi bogeyta. Ilosen puttitilasto on vaisu, yhteensä 93 puttia griiniltä, se on kolmen kierroksen jälkeen luku jolla harvoin noustaan tuloslistan kärkeen. Dredgella on putteja 77, peräti 16 vähemmän kuin suomalaisella. Viimeiselle kierrokselleen Ilonen lähtee kello 11.25 Suomen aikaa yhdessä Italian Santin sekä Englannin Shaun B Websterin kanssa.

Madeiran live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje