16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Suomalaisten urakka päättyi tyttöjen British Openissa

Toisen kierroksen match play -kamppailut menivät niukasti vastustajille.

Girls’ British Open Amateurin lyöntipelikarsinnassa edukseen esiintyneiden Anna Backmanin ja Daniella Barrettin tie kovatasoisessa junioriturnauksessa nousi pystyyn torstaina.

Molemmat voittivat avauskierroksen vastustajansa, mutta kokivat seuraavassa ottelussaan tappion.

Backman löi ensimmäisen kierroksen matsissa Espanjan Carla Tejedon lukemin 6/5. Barrett oli hieman lujemmilla Sveitsin Klara Wildhaberin kanssa, mutta tämäkin kamppailu kääntyi suomalaisen eduksi numeroin 2/1.

Kanavagolfia edustava Backman sai myös toisella kierroksella vastaansa espanjalaispelaajan. Matsi eteni aina ensimmäiselle jatkoreiälle saakka, jossa Teresa Diez iski viimeisen niitin.

Tasainen oli niin ikään Barrettin ja Italian Clara Manzalinin kakkoskierroksen ottelu, joka ratkesi vasta 18. reiällä. Tämä matsi kirjattiin lopulta italialaiselle lukemin 1/0.

Enville Golf Clubilla pelattavan turnauksen 16:n joukossa on jäljellä kaksi pohjoismaalaista, Ruotsin Ellen Hutchinson-Kay sekä Norjan Emilie Øverås.

Kilpailun finaaliottelu pelataan lauantaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje