Kerttu Hiltusella on Englannin 16-vuotiaiden tyttöjen avoimissa kolmen lyönnin etumatka.
Amatöörigolf |
8.8.2018

Kerttu Hiltunen nousi English Girls’ Openin paalulle

Avauskierroksella loistanut Ada Huhtala ei saanut peliään toimimaan keskiviikon vaikeissa olosuhteissa.

Kerttu Hiltusella on perjantaina mainio tilaisuus ottaa uransa tähän asti maukkain voitto amatöörikentillä. Hän johtaa Lyme Regis Golf Clubilla meneillään olevaa English Girls’ Openin T16-sarjaa kolmen lyönnin erolla Englannin Jess Bakeriin.

Tawast Golfia edustava pelaaja löi kisassa avauspäivän tapaan toiseksi kovimman tuloksen, 72 lyöntiä. Tulostaso putosi edellisestä päivästä, sillä keskiviikkona kova tuuli astui kuvaan mukaan.

Hiltunen (-8) teki päivän mittaan yhden eaglen ja kolme birdieä olleen kierrostaan kymmenen reiän jälkeen mukavasti neljä alle. Hän koki sisääntulon puolivälin jälkeen hienoisia vaikeuksia bogin ja tuplabogin muodossa, mutta sai tärkeät kaksi paria kierroksen loppuun.

”Alussa oli todella hankalaa kovan tuulen vuoksi. Koska lyönti on parantunut koko ajan viime päivinä, pysyi tulos kuitenkin melko hyvänä. Puttaaminen ja muu lähipeli oli ihan hyvää”, Hiltunen sanoi.

Hiltusen seurakaveri, Oona Kuronen (+3) pelasi tuloksen 78, ja on jaetulla kahdeksannella sijalla.

Ensimmäisellä kierroksen jälkeen näyttävällä 66 lyönnin kierroksellaan johtanut Ada Huhtala (+5) oli keskiviikkona isoissa vaikeuksissa. Tulos 87 oli peräti 21 lyöntiä heikompi kuin tiistaina, ja Viipurin Golfin pelaaja putosi tässä vaiheessa sijalle T14.

English Girls’ Openin kolmantena päivänä pelataan kaksi kierrosta.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.