Pallon pituusominaisuuksiin tuskin tullaan vähään aikaan kajoamaan. Kenttien piirtämisessä kannattaisikin pidempien väylien sijaan satsata nokkelampaan suunnitteluun. Kuvassa ET:n pitkälyöntisimpiin pelaajiin kuuluva Sebastien Gros. Kuva: Getty Images
Kentät |
18.11.2017

Tilastot sen kertovat − pitkä kenttä ei ole aina automaattisesti vaikea

Eräät tunnetut golfpersoonat ovat alkaneet vaatia pallon lento-ominaisuuksien karsimista, jotta tulevien kenttien pituudet eivät karkaisi täysin käsistä. Asia lienee ratkaistavissa älykkäämmällä kenttäsuunnittelulla.

Viimeaikaisissa keskusteluissa on kannettu usean golfvaikuttajan toimesta huolta siitä, miten palloa yhä kauemmas lyövät ammattilaiset pakottavat kenttäarkkitehteja suunnittelemaan lähitulevaisuudessa jopa 8000 jaardin (7315 metriä) pituisia hehtaariareenoita.

Jack Nicklausille kyseinen puheenaihe on ollut mieluinen jo vuosikausia. Viimeisimpänä samalle kannalle asettui parin viikon kuluttua kilpakentille palaava Tiger Woods, jonka mielestä palloteknologia vaatisi kiireesti jonkinlaisia rajoituksia.

”Championship-kenttien on oltava pituudeltaan luokkaa 7400 jaardia (6766 metriä). Mutta jos lajin teknologinen kehitys jatkuu samaan malliin, 8000 jaardin kentät eivät ole enää kovin kaukana”, Woods totesi pari viikkoa sitten.

Woodsin mukaan kyseessä on pelottava skenaario. Hänen mielestään ”ylipitkille” kentille ei löydy kohta sopivaa tilaa, ja asiat saattavat mutkistua.

Mutta mitä sanovat tilastot? Vuonna 1997 Woods oli PGA Tourin draivipituustilaston kakkonen 294 jaardin (269 metriä) keskiarvolla, edellään ainoana 300 jaardin rajan (302 jaardia/276 metriä) ylittänyt John Daly.

Viime vuonna listaykkösen Rory McIlroyn draivien keskiarvopituus oli 317 jaardia (290 metriä) ja kaikkiaan 43 pelaajaa ylitti keskiarvollaan 300 jaardin haamurajan. Haettiin syytä kehitykselle sitten edistyneemmistä välineistä, fysiikasta, valmennuksesta tai mistä tahansa, huippupelaajat lyövät palloa radikaalisti pidemmälle kuin 20 vuotta sitten.

Ovatko hehtaarikentät sitten oikea ratkaisu kehityksen kelkan kyydissä pysymiseksi?

Esimerkiksi viime kesäkuussa U.S. Openia isännöinyttä Erin Hillsin kenttää pelattiin 7741 jaardin (7078 metriä) pituisena, ja siitä huolimatta voiton vieneen Brooks Koepkan lopputulos alitti parin 16 lyönnillä. Lisäksi Justin Thomas teki saman kilpailun kolmannella kierroksella U.S. Openin uuden turnausennätyksen 63 lyöntiä.

Vaikka sääolosuhteet olivat tuolloin tavallista paremmat, pituuden ei silti aina tarvitse merkitä sitä, että kenttä olisi vaikea.

Kauden 2017 pisin kenttä Erin Hills rankattiin tänä vuonna kiertueen kuudenneksi vaikeimmaksi. Se jätti niukasti taakseen Colonialin (7209 jaardia/6592 metriä/par 70), mutta jäi selvästi lyhyemmän (7107 jaardia/6499 metriä) TPC Potomac at Avenel Farm -kentän taakse.

Pituudestaan kuuluisasta Erin Hillsistä povattiin todellista monsteria tämänvuotisessa U.S. Openissa. Toisin kävi. Kuva: Getty Images

Lisääntyneen pituuden suhde lisääntyneeseen vaikeuteen osoittaa matemaattisen vinoutuman. Jos kootaan esimerkiksi PGA Tourin vuoden 2016 vaativimmat ja pisimmät reiät, ja laaditaan niistä kuviteltu kenttä, kokonaispituudeksi saataisiin 8794 jaardia (8041 metriä).

Tämän par 72 -kentän (neljä par-kolmosta, kymmenen par-nelosta ja neljä par-viitosta) tuloskeskiarvoksi saataisiin 74,49 lyöntiä. Se olisi vain hieman suurempi kuin Quail Hollow’ssa (73,46), joka isännöi elokuussa 7600 jaardin (6949 metriä) pituisena PGA Championshipiä.

Vertailun vuoksi, jos otetaan viime vuoden tilastollisesti vaativimmista ja lyhyimmistä rei’istä koottu kenttä, sen kokonaispituus olisi vain 5578 jaardia (5100 metriä). Tämän kentän tuloskeskiarvoksi muodostuisi puolestaan 67,54 lyöntiä.

Näiden kahden kuvitellun kentän pituusero olisi 3216 jaardia (2941 metriä). Tuloskeskiarvon eroksi muodostuisi 6,95 lyöntiä, tai noin 460 jaardia (421 metriä) per lyönti.

Pelaajat äänestävät säännöllisesti tiettyjä lyhyitä reikiä parhaiden joukkoon. Muun muassa Augusta Nationalin vain 155 jaardin (142 metriä) pituinen 12. reikä rankattiin viime kaudella kymmenen vaikeimman par-kolmosen joukkoon.

Rivieran 315 jaardin (288 metriä) mittainen 10. reikä oli PGA Tourin kaudella 2017 kuudenneksi lyhyin par-nelonen. Voisi kuvitella, että kyseessä olisi todellinen ”birdieautomaatti”, mutta reikä piti varsin hyvin pintansa keskiarvolla 3,87 lyöntiä.

Keskustelu siitä, mitä lajin sisällä pitäisi muuttaa, jatkuu niin kauan kun pelaajat mättävät isolla joukolla palloa 300 jaardin rajan toiselle puolelle. Mutta mielipiteet siitä, että 8000 jaardin pituiset kentät olisivat vastalääke pitkille hevosenpotkuille, ovat liian yksinkertaistettuja ja muutenkin tilastollisesti ontuvia.

Tämän päivän tykittäjiä ei pitkillä väylillä pysäytetä, paremmin suunnitelluilla kylläkin.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.