16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Tammer-Golfin kentän siirtyminen yhä todennäköisempää

Ruotulan aluetta koskevat suunnitelmat konkretisoituvat ensi vuosikymmenen puolella.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi vajaat pari viikkoa sitten kantakaupungin yleiskaavan, joka saattaa aiheuttaa tulevina vuosina merkittäviä muutoksia Ruotulassa sijaitsevaan Tammer-Golfin kenttään.

”Kaupunginvaltuuston ratkaisu oli odotettu. Toki lopullista sinettiä sille ei vielä saatu, koska valitusaika on meneillään”, Tammer-Golf ry:n puheenjohtaja Pentti Rantala sanoo.

”Samalla selvisi, että 18-reikäinen golfkenttä ja asumisrakentaminen mahtuivat samaan suunnitelmaan. Laajentumismahdollisuudet ovat noin 50 hehtaaria Alasjärven pohjoispuolelle.”

Kysymys ei sinänsä olisi kentän laajentamisesta, vaan siitä, että Tammer-Golfille valmistuisi kentän itäpuolelle uusia väyliä. Nykyisistä väylistä pääosa hyödynnettäisiin joko osin muutettuna tai sellaisenaan.

Mikäli uusien väylien rakentamiseen ryhdytään, on se Rantalan mielestä Tammer-Golfin kannalta vain hyvä asia: ”Nykyisen kentän useat väylät on rakennettu suoalueelle, joka tuottaa kunnossa- ja ylläpidon kannalta omat ongelmansa.”

Huolta kenttänsä suhteen ei tammergolfilaisten tarvitse kantaa, sillä yleiskaava antaa mahdollisuuden kehittää aluetta niin, että alueen luontoarvot, virkistyskäyttö ja viherympäristö säilyvät.

”Golfkenttä tukee kaupungin näkemyksiä ihanteellisesta virkistyskäytöstä. Toimiva kenttä kaupunkiympäristössä edistää kaupungin aktiivisen ja liikunnallisen tapahtumakaupungin imagoa.”

Tampereen kaupunki teki vuonna 2015 kantakaupungin yleiskaavatyöhön liittyen erillisselvityksen
Ruotula-Niihama-Teiskontie alueesta. Siinä asuntorakentaminen osoitettiin Teiskontien läheisyyteen kenttäalue säilyttäen pääosin nykyisellä alueella.

Tietysti kuka tahansa voi vapaasti esitellä kaupungille omia hankkeitaan.

Rantala sekä luonnoksen uudesta kenttäalueesta tehnyt kenttäsuunnittelija Lassi Pekka Tilander olivat mukana suunnittelutyössä ja sen ohjauksessa.

”Meillä on ollut koko prosessin ajan samansuuntaiset ajatukset ja hyvä yhteistyö kaupungin kanssa.”

Viime talvena yksityinen grynderiryhmä esitteli kaupungilla kehityshankkeen, jonka mukaan Ruotulan golfkentän nykyiselle paikalle nousisi tulevaisuudessa noin 10 000 ihmisen asuinalue. Hankkeen ideoitsijat osoittaisivat uudelle golfkentälle paikan 40 kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitsevasta Teiskon Maisansalosta.

”Korkein hallinto-oikeus kumosi jo viime vuosikymmenen lopulla asemakaavan, jolla Maisansaloon olisi voitu rakentaa golfkenttä. Tämän esteenä on KHO:n päätöksessä todettujen ympäristöuhkien ohella alueella sijaitseva karavaanaripuisto. Tietysti kuka tahansa voi vapaasti esitellä kaupungille omia hankkeitaan.”

Ruotulan asuntorakentaminen ja muut suunnitelmat ovat toistaiseksi riippuvaisia raitiotiestä, jonka laajentuminen TAYS:in sairaala-alueelta ydinkeskustasta itään päätettäneen juuri valitun uuden kaupunginvaltuuston toimesta lähivuosina. Vasta sen jälkeen aletaan kartoittaa asuntorakentamista.

Yleiskaavan mukaan golfkentän alueelle nousisi asuntoja noin 6500 ihmiselle. Tammer-Golfin klubi- ja huoltorakennukset sen sijaan voisivat säilyä nykyisillä paikoillaan.

”Luontoarvot ovat suunnitelmissa keskeisessä asemassa. Uudet väylät eivät tulisi luonnonsuojelu- tai liito-oravien elinalueille.”

Rantala kertoo, että asioilla ei ole kiire, sillä Tammer-Golfilla on voimassa oleva vuokrasopimus kentän maa-alueesta kaupungin kanssa vuoden 2030 alkuun saakka. Seuraavia Ruotulan alueeseen liittyviä konkreettisia suunnitelmia voidaan odottaa vajaan viiden vuoden kuluttua.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje