16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

SHG tarjoaa uutta joustoa pelivaihtoehtoihin – muuttunut yhtiöjärjestys sallii myös osakkeiden lunastuksen

Kenttäyhtiö haluaa pitää huolta palvelustaan ja kehittää jatkuvasti pelituotteitaan. Osakkaiden alle 16-vuotiaat lapset ja toisen polven jälkeläiset pelaavat jatkossa ilmaiseksi.

Suur-Helsingin Golf on tarjoamassa tulevalla kaudella osakkailleen uusia pelivaihtoehtoja. Osakkaalla on jatkossa mahdollisuus jakaa pelioikeus perheenjäsenen tai lähisukulaisen kanssa, jolloin käytössä on rajatumpi, 30 kierroksen paketti.

Tämän ohella osakkeenomistajan alle 16-vuotiaat lapset tai lastenlapset voivat pelata golfkeskuksen molemmilla kentillä ilmaiseksi. Viime kaudella ilmaisetu koski alle 12-vuotiaita lapsia.

SHG:n toimitusjohtaja Jarkko Raski muodostaa esimerkin perheestä, joka koostuu vanhemmista ja kahdesta alle 16-vuotiaasta lapsesta.

”Tuollainen nelihenkinen perhe, jonka jompikumpi vanhemmista on meidän osakas, maksaa kauden peleistä 65 euroa kuukaudessa. Sarjalippua voi käyttää myös 60 kerran pakettina, mikäli aikuiset pelaavat mieluummin yhdeksän reiän kierroksia.”

“Uudistus antaa joustoa osakkaalle. Joskus on kesiä, jolloin pystyy pelaamaan vain harvakseltaan. Silloin on hyvä, jos voi luovuttaa osan pelioikeudestaan lähisukulaisensa käyttöön.”

Osakkeiden lunastus yhtiöjärjestykseen

Kenttäyhtiö teki hiljattain muutoksen yhtiöjärjestykseensä koskien osakkeiden lunastamista. SHG ottaa vastaan priorisointijärjestyksessä korkeintaan 30 osaketta vuodessa kuolin- ja konkurssipesiltä sekä pysyvästi pelikyvyttömiltä henkilöiltä.

Hallitus oli kahtena vuotena hakenut yhtiökokoukselta luvan hankkia pelaamisesta luopuvien osakkaiden osakkeita takaisin yhtiölle.

Vastikkeesta ei voi mielestäni luopua, mikäli on halua kehittää omaa toimintaa.

”Olemme kahden edellisen vuoden aikana ottaneet vastaan 71 osaketta. Mikäli vuoden aikana näitä priorisoituja osakkeita ei kerry maksimimäärää, otamme niitä vastaan muiltakin.”

SHG:n yhtiöjärjestyksen mukaan kenttäyhtiöllä voi olla hallussaan korkeintaan 200 osaketta. Raski muistuttaa, että osakkeille on tarkoitus löytää mahdollisimman nopeasti uusi omistaja.

Lakiston klubitalon aurinkopaneelit ovat yksi SHG:n ylpeydenaiheista. Esittelemässä viisi vuotta yhtiön toimitusjohtajana työskennellyt Jarkko Raski. Kuva: Golfpiste

”Tässä on viime aikoina ollut ihan mukavasti yhteydenottoja osakkeenostamisesta kiinnostuneilta henkilöiltä. Myös muutamat kollegat ovat kyselleet kokemuksia yhtiöjärjestyksen muutoksesta, ja siihen liittyvästä osakkeiden lunastamiskäytännöstä.”

Uutisoimme viime viikolla Wiurila Golf & Country Clubin päätöksestä luopua osakkeiden vastikevelvollisuudesta. Tällaiseen malliin Raski suhtautuu varauksella.

”En näkisi sille tulevaisuutta ainakaan pääkaupunkiseudulla vallitsevassa kilpailutilanteessa. Vastikkeesta ei voi mielestäni luopua, mikäli on halua kehittää omaa toimintaa. Jossain tämä saattaa tietysti toimiakin.”

Mallikasta taloudenpitoa

Raski kertoo, että talous SHG:ssa on hyvällä mallilla. Nettovelattomalla yhtiöllä on hieman alle 100 000 euroa pitkäaikaista lainaa, mikä tekee noin sata euroa osaketta kohden. Korjausvelkaa ei ole lainkaan.

Yhtiön talous sallisi pitkäaikaisen lainan nopean poismaksun, mutta kiirehtiä ei kannata: alle sovitun aikataulun takaisinmaksettu laina aiheuttaisi sille sopimuksen mukaisesti sanktioita.

SHG nousi viime syksyn Kauppalehden menestyjät -raportissa kotimaisten golfkenttien kärkeen yhdessä Oulun Golfin kanssa.

Kenttäyhtiön tavoite on tehdä osakkeenomistus koko ajan entistä kiinnostavammaksi. Joustava pelioikeus ja osakkaiden lasten ilmaispelaaminen kuuluvat näihin keinoihin.

”Mikäli joku tarjoamamme etu ei osoittaudu kiinnostavaksi, se poistetaan, ja sitten suunnitellaan uusia. Meillä riittää idearikasta porukkaa. Sen ohella vahvimpana valttina pidän sitä, että meillä on kaksi kenttää. Se on mahdollisuus, jonka ympärille voi kehitellä paljon kaikenlaista.”

Golfin terveysvaikutukset isommalle jalustalle

Jarkko Raskin mielestä olisi ihanteellisinta, jos laji pystyisi markkinoimaan riittävästi itse itseään. Tällä hän viittaa siihen, että golfväen olisi tehtävä enemmän ponnisteluja, kohottaakseen lajin imagoa.

”Golf on ollut pidempään valtamedioiden hampaissa. Ajan henki on muuttunut tällä vuosikymmenellä sellaiseksi, että huonot asiat myyvät. Olemmehan saaneet toistuvasti lukea osakkeenomistuksen ’vaaroista.’”

”En pidä sitäkään hyvänä, että kerrataan, kuinka suuria summia Ilonen tai Korhonen ovat kilpakentillä tienanneet. Sellainen vain lisää golfin pinttynyttä leimaa elitistisenä lajina.”

Lajin julkisuuskuvan edistämiseksi riittää paljon kääntämättömiä kortteja, kuten golfin terveysvaikutukset. Monet kansainväliset tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, miten säännöllinen golfin harrastaminen ehkäisee sairauksia ja pidentää ikää.

”Meidän seurassa on paljon älyttömän hyväkuntoisia yli 80-vuotiaita aktiivipelaajia. Missä muualla sellaisia tapaa? Samoja terveystutkimuksia lukeneiden lääkäreiden olisi kansanterveystyön nimissä suositeltava golfia keski-ikäisille ihmisille, joilla voisi olla kymmeniä vuosia aikaa huolehtia kunnostaan golfin parissa.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)