26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Pickalan toimitusjohtaja vaihtuu

Suomen suurinta golfosakehtiötä yli seitsemän vuoden ajan johtanut Jari Hakkarainen jää syrjään, Pickala Golf Club käynnistää välittömästi uuden toimitusjohtajan hakuprosessin

Pickala Golf Oy:n toimitusjohtaja Jari Hakkarainen jättää yhtiön toimitusjohtajan tehtävät. Yhtiön hallitus on nimittänyt väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Pickala Golf ry:n toiminnanjohtaja Sanna Haaviston ja käynnistänyt samalla hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi.

Pickala Golf on Jari Hakkaraisen aikana kehittynyt tunnustetuksi ja palkituksikin golfyhteisöksi.

”Kiitän Hakkia lämpimästi koko hallituksen puolesta hänen tinkimättömästä panoksestaan Pickala Golfin hyväksi ja toivotan onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin.”, Pickala Golf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Peter Nygård kertoo.

Forest -kentän valmistumisen myötä Pickala Golf Club on noussut reikämäärältään ykköseksi Pohjoismaissa.

”Uuden toimitusjohtajan valinnan myötä otamme seuraavan askeleen palvelukonseptin kehittämisessä muuttuvassa ja yhä haastavammassa toimintaympäristössä”, Nygård kiteyttää.

Hakkaraisella ennätyksellisen pitkä ura takanaan

Jari Hakkarainen ehti toimia Pickalassa seitsemän vuotta neljä ja puoli kuukautta. Tätä ennen hän veti toimitusjohtajana Kytäjää reilun kymmenen vuoden ajan. Golfalalle Hakkarainen tuli jo 1988 toimien Karelia Golfin kenttämestarina vuoteen 1994. Tämän jälkeen hän työskenteli viiden vuoden ajan Karelia Golfin toimitusjohtajana.

Jari Hakkarainen on toiminut yhtäjaksoisesti 29 vuotta golfalalla.

”Olen luvannut auttaa siirtymävaiheessa Pickalaa asioiden hoidossa, sen jälkeen on aika vetää hieman happea ennen seuraavien askelten ottamista”, Hakkarainen kommentoi nopeaa eroaan, joka tapahtui perinteiseen tapaan, yhdessä sovitun mukaisesti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje