26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kerigolf hioo särmiään

Uusi klubitalo ja kentän reuna-alueiden siistiminen nostavat Kerimäen entistä mielenkiintoisemmaksi pelikohteeksi. Kerigolf valittiin kaudella 2016 Vuoden liikuttajaksi Savonlinnassa.

Kerimäellä näyttää toukokuun lopulla kentän ja puitteiden osalta todella hyvältä.  Klubitalo valmistui mäenrinteeseen rangen viereen syyskuussa.

Kenttä on talvehtinut mainiosti etenkin viheriöiden osalta, jotka ovat lähes virheettömässä ruohossa. Ronald Freamin suunnittelema ja  ”monsteriksi” kutsuttu kenttä on edelleen osittain mäkinen, mutta reuna-alueiden siivous ja joidenkin kivikkojen poistot ovat tehneet siitä hyvinkin inhimillisen ja sopivalla tavalla haastavan.

Toisen väylän oikealla puolella oleva vesieste on kutsuvan oloinen. Väylä on kuitenkin hyvin leveä.

Tilaa on paria yksittäistä kohtaa lukuunottamatta vähintäänkin kohtuullisesti, monin paikoin jopa runsaasti.  Vähemmän pelannutkin pärjää jos siirtelee palloaan maltilla eteenpäin.

Eniten lyöntejä korttiin tuovat  lähestymislyönnit mäen nyppylälle nostetuille viheriöille, joita suojaavat vaativat bunkkerit, toisinaan myös kivirykelmät.

”Vanhat mielikuvat ensimmäisiltä vuosilta elävät sitkeässä. Nykyään meiltä lähtee huomattavasti enemmän hyviä tuloksia tehneitä ja hymyileviä ihmisiä kotimatkalle kuin kentän ensimmäisinä vuosina”, toimitusjohtaja Soili Pelkonen määrittää.

Ensimmäisen reiän viheriön tavoittaminen vaatii osaamista ja reipasta jalkaa.

Kentällä on ylä-ja alamäkiä tasaiseen tahtiin. Pari jyrkempää nousua saavat pumpun hakkaamaan, mutta korkeimpien paikkojen näköalat jäävät varmuudella mieleen.

 Siisti klubitalo miljoonalla

Päätös uuden klubitalon rakentamisesta tehtiin syksyllä 2008. Työt  käynnistyivät pian tämän jälkeen. Rahoituksen järjestäminen kuitenkin mutkistui, jonka seurauksena vesikattoon asti valmistunut rakennus seisoi tontilla keskeneräisenä ja ihmetyksen aiheena vuosikausia. Se valmistui lopulta syyskuussa 2016.

Klubitalon salissa on vastaanoton lisäksi tilava ravintola ja pro-shop. Kuva Kai Kilappa

”Nyt meillä on tilava oma klubitalo, joka antaa omille ja vieraille toimivat palvelut. Se mahdollistaa samalla isompien tilaisuuksien pitämisen paitsi kauden aikana, myös sen ulkopuolella. Tämä näkyy jo joidenkin suurempien firmatilaisuuksien varauksissa”, Pelkonen iloitsee.

Klubitalon etupuoli avautuu parkkipaikkaa ja rangea kohden. Terassilta on mainio näkymä väylille. Kuva: Soili Pelkonen

Klubitalon kokonaisbudjetiksi muodostui miljoona euroa, joka rahoitettiin jälkimmäisen rakennusjakson osalta seitsemän vuoden  pankkilainalla.

Jatkuvaa markkinointia omalle talousalueelle

Kerimäellä on reilut 800 jäsentä ja yli 600 aktiivisesti osakettaan käyttävää omistajaa.

”Taloutemme on tasapainossa, mutta uusien pelaajien löytämiseksi teemme jatkuvaa työtä. KeriGolf lehtemme jaetaan vuosittain keväällä kaikkin talousalueen koteihin (29 000).  Järjestämme aloittelijoille, ryhmille ja yrityksille tutustumistilaisuuksia. Viestimme etenkin siitä,  kuinka aloittelijaystävällinen yhteisö Kerigolf on.”

Tunnustuksena toiminnastaan Kerigolf valittiin vuoden Liikuttajaksi 2016 Savonlinnassa.

Kierrosmäärä Kerimäellä on varsin stabiili, 19 -20 000 kautta kohden. Näistä vieraspelaajien osuus on noin neljännes.

Lähimmälle kentälle Rantasalmelle on matkaa 70 kilometriä. Pääkaupunkiseudulta ajomatkaa tulee 350 kilometriä. Kerimaan lomakeskuksessa on runsaasti vuokrattavia mökkejä tarjolla, samoin siistejä ja keskeisellä paikalla lammen rannalla sijaitsevia luhtihuoneistoja.

Savonlinnan Oopperajuhlat 6.7.-6.8 tuovat perinteisesti normaalia suurempaa loma-ajan piikkiä pelaajamääriiin, sekä kolme tapahtumaan liittyvää avointa kisaa ( 8.7.-15.7).

Haastavuus kiehtoo ensikertalaistakin

Golfliiton Itä-Suomen alueen kokous pidettiin maanantaina Kerimäellä.  Tilaisuuden jälkeiseen pidettyyn kisaan osallistui 30 pelaajaa, joista yllättävänkin suuri osa oli Kerimäellä ensikertalaisia.

Kommentit kentästä, myöskin sen kunnosta olivat erittäin positiivisia. Kaikkia kehuja ei voi laittaa vieraskoreuden piikkiin. Useimmat muistuttivat hymyssä suin pitävänsä haasteikkaista golfkierroksista.

Kari Kalin passailee nykyään Viipurin Golfin palveluita Lappeenrannassa.

Luontoretki maistui myös Viipurin Golfin tuoreelle toimitusjohtajalle, lentopalloilijana mainetta saaneelle Kari Kalinille.

”Pidän kovasti. Oikein hyvä ja maisemiltaan vaihteleva kenttä”, Kalin suitsutti Kerimäkeä.

Kierroksen odotetuin lyönti , kahdeksannen avaus veden yli.

Ronald Freamin luomus oli 90-luvun alkupuolella pitkälti aloittelijoista koostuneelle pelaajakunnalle Kerimäellä varmasti turhan vaikea.

Nykyisessä muodossaan se lukeutuu Suomessa luonteikkaimpiin, monilta yksityiskohdiltaan erikoisimpiin ja kiehtovimpiin kenttiin haasteikkuutensa johdosta.

Ronald Freamilta ei rohkeus lopu viheriöitä suunnitellessaan. Lähestymissuunta yhdeksiköllä on oikealla näkyvän veden yli.

Voi huoletta suositella kaikille golfin ja kauniin luonnon ystäville. Myös niille, jotka ovat ennen viimeisten vuosien siivouksia tulleet Kerimäen kentän nöyryyttämiksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje