26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Tapiola Golfin rangen valot syttyivät

Pääkaupunkiseudun uusimman golfkeskuksen katetuilla lyöntipaikoilla kausi pitenee infrapunalämmittimien ja valaistuksen johdosta lähes ympärivuotiseksi.

Tapiola Golfin klubitaloon integroidun rangen avoin yläkerta on ollut kesäkaudella sijaintinsakin vuoksi hyvällä käytöllä. Kylmemmillä ilmoilla ja sateiden sattuessa katettu alakerta on tuulelta suojassa ja varsin viihtyisä 12 lyöntipaikan yksikkö.

Edellisviikolla rangen kohdealueet valaistiin kolmella noin 16 metrin korkeuteen asetetulla lampulla. Valot palavat iltakuudesta kahdeksaan. Alakerran lyöntipaikkojen valaisu on tehty taitavasti suunnaten lamput niin, ettei pallon kohdalle osu lyömistä haittaavia varjoja.  Rangen valaistus on niin tehokasta, että yli 200 metrisen draivinkin alastulo näkyy lyöntipaikalle.

tapiola-golf-rangeTutustumistarjouksena alkaneen viikon maanantaista torstaihin lyöntipaikat ja pallot ovat veloituksetta kaikkien golfarien käytössä kello 18-20. Muina aikoina  pallopoletti (sis. 45 palloa) maksaa osakkaalle kaksi euroa, muille neljä euroa.

”Tavoitteemme on pitää rangea iltaisin auki mahdollisimman pitkään syksyllä ravintolan ja Golf Centerin myymälän tavoin. Lyöntipaikoille tilatut infrapunalämmittimet saamme  asennettua loppuviikosta, lisäksi jo alkuvaiheessa rakennamme ainakin yhden kahden lyöntipaikan ”loosin”, joka suojaa tuulelta. Myös muut kymmenen lyöntipaikkaa jaetaan myöhemmin samalla tavalla”, kertoo suunnittelusta ja toteutuksesta pitkälti vastaava kenttämestari Ilkka Kaivosoja.

Ympärivuotista rangea tapiolalaiset eivät ulkotiloihin kuitenkaan lupaa.

Talvikuukausien ajaksi lyöntipaikoille tulee lämmittimet sekä tuulelta suojaavat pressut.

Talvikuukausien ajaksi lyöntipaikoille tulee lämmittimet sekä tuulelta suojaavat pressut.

”Hankimme kuitenkin erikseen talvipalloja, joita voidaan lyödä hankeen ja jättää kerättäväksi niiden sulaessa. Uskon vahvasti siihen, että pääsemme hyvin varhain keväällä, jopa lopputalvesta pitämään rangea

avoinna”, Kaivosoja visioi.

Tapiolassa lyödään kylminäkin päivinä ”lämpimiä palloja”, sillä ne tulevat pelaajien käyttöön lämpimässä tilassa sijaitsevan pallokoneen kautta.

Myös varsinainen kenttä on edelleen avoinna ja hyvässä kunnossa. Syksyn edetessä etenkin aamupäivän pelaajille on suunnattu varsin hyviä tarjouksia.

Lokakuun kolmannella viikolla valaistu harjoituskeskus pääkaupunkiseudulla  löytyy itsepalvelu periaatteella  myös Megarangelta kehäkolmosen varrelta.  Golf Talman par 3- kentän range ja ovat valaistuja, jäsenet ja vieraat saavat ne päälle ja pois katkaisimesta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje