26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Viipurin Golf värväsi takavuosien lentopallotähden

Toimitusjohtajana aloittava Kari Kalin uskoo, että asiat ovat Lappeenrannassa nyt tasapainossa.

Tietotekniikan insinööri Kari Kalin on valittu Viipurin Golf Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Terhi Salmista, joka ehti vastata golfyhtiön toiminnasta reilut kaksi vuotta.

Vuosikymmenen vaihteesta lähtien lajia harrastanut Kalin, 54, ei ole aikaisemmin työskennellyt golfin parissa, mutta omaa vahvan liikunnallisen taustan. Hän siirtyy VG:n palvelukseen koripalloseura Lappeenrannan NMKY:n toiminnanjohtajan paikalta, jota hän on hoitanut 4,5 vuotta.

”Olen ollut tyytyväinen vuosiini Namikan palveluksessa. Nyt tuli vain aika siirtyä eteenpäin ja hakeutua haasteellisimpiin tehtäviin”, Kalin sanoi.

LrNMKY on voittanut 2000-luvun puolella koripallon suomenmestaruuden kaksi kertaa. Tällä hetkellä joukkue pelaa I divisioonassa.

Vaikka Kalin on toiminut nykyisessä työssään ennen kaikkea kilpaurheilun parissa, kokee hän harraste- ja terveysliikunnan olevan lähellä sydäntään.

”Namikassa on myös harrastejoukkueita, ja nostan harrasteliikunnan painoarvon korkealle jalustalle urheiluyhteisössä. Koen niin ikään juniorityön tärkeäksi, siihen haluankin kiinnittää erityistä huomiota uudessa tehtävässäni.”

”Tarvitsemme uusia naisharrastajia ja junioreita Viipurin Golfiin, mutta samalla haluan toki pitää entistä parempaa huolta kaikista nykyisistä pelaajaryhmistä ja jäsenistä.”

Vastuunkantajaksi Kalin kouliintui menestykkäällä urheilu-urallaan ja toimittuaan 17 vuotta kirjapainossa graafisen tuotannon työnjohtajana.

Näköalat Viipurin Golfin Etelä-Saimaa-kentällä ovat vailla vertaansa.

Näköalat Viipurin Golfin Etelä-Saimaa-kentällä ovat vailla vertaansa.

Viipurin Golf ei ole ollut viime aikoina esillä pelkästään positiivisessa valossa. Terhi Salminen irtisanoutui johtuen arvoristiriidoista toimintatavoissa vanhan hallituksen kanssa. Toimitusjohtajan paikka on ollut muutenkin VG:ssä tuulinen; tammikuun jälkipuolella tehtävänsä aloittava Kalin on viimeisen neljän vuoden sisällä jo neljäs toimitusjohtaja klubin toimistossa.

Kenttäyhtiöllä on nyt aktiivinen ja asioihin paneutunut uusi hallitus, joka ajaa osakkaiden etuja järkevällä toiminnalla. Voin toimitusjohtajana nojautua hyvillä mielin hallitukseen, ja siirryn tehtäviini luottavaisin mielin. Asiat ovat tasapainossa.

”Omalta osaltani uskon tuovani Viipurin Golfiin tullessani jonkun verran uusia toimintatapoja.”

Myös seuran toiminnanjohtajan vakanssin vastaanottava Kalin muistuttaa, että itse tuote on VG:ssä varsin mallikelpoinen.

”Sijoituimme edellisessä Golflehden kenttärankingissa kärkipäähän, mutta emme aio jäädä lepäämään jatkossakaan laakereillemme. Haluamme säilyttää kiinnostavuutemme tulevaisuudessa. Ympäristö on lisäksi viihtyisä ja kenttiemme käyttäjien keskuudessa vallitsee hyvä ilmapiiri.”

Kalin on huippu-urheilua seuraavalle yleisölle tuttu nimi lentopallokentiltä. Hän voitti Raision Loimussa neljä suomenmestaruutta ja on pelannut ainoana suomalaisena lentopalloilijana yli 300 maaottelua.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje