26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Juha Ruponen on Peuramaan uusi toimitusjohtaja

Kasvattajaseurassaan Lahden Golfissa sekä tämän jälkeen Vuosaaressa työskennellyt Juha Ruponen on valittu Peuramaan uudeksi toimitusjohtajaksi.

Juha Ruponen siirtyy Peuramaalle myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana sen jälkeen, kun on saanut Vuosaaressa hoidettua nykyiset toimitusjohtajan työvelvoitteensa loppuun.

Peuramaan entinen toimitusjohtaja Juha Tuukkanen lopetti työt tammikuun lopulla. Hallituksen puheenjohtaja Raoul Bergman on toiminut siitä asti vt. toimitusjohtajana.

Toimi on ollut ”hiljaisessa haussa” helmikuun alusta.

”Kiinnostus oli suurta. Saimme kiitettävän määrän tasokkaita hakijoita. Näistä muutama nousi loppusuoralle ja lopultaOy:n hallitus teki yksimielisen päätöksen Juha Ruposen valitsemiseksi”, kertoi Raoul Bergman torstaina Golfpisteelle.

Ruponen on jatkossa myös Peuramaa Golf ry:n toiminnanjohtaja.

 

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje