16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Hill Side pyrkii uudella liiketoimintamallilla ulos kassakriisistä

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen yhtiöjärjestyksen muutoksesta. Osa osakkaista olisi halunnut ajaa golfyhtiön konkurssiin.

Hill Side Golf & Country Club piti tiistaina jo ennakkoon tiivistunnelmaiseksi ennakoidun ylimääräisen yhtiökokouksensa.

Golfyhtiö on ajautunut taloudellisesti äärimmäisen tukalaan tilanteeseen. Sillä on velkaa lähes viisi miljoonaa euroa, ja yhtiön kassa on tyhjä. Omia osakkeita on lunastettu yhtiön haltuun vuosien varrella jo yli 500. Nykyisistä yli tuhannesta osakkeesta reilu kymmenesosa on maksuvaikeuksissa tai perinnän saavuttamattomissa.

Syksyllä 2017 edellinen hallitus ja toimitusjohtaja jättivät paikkansa yhtiökokouksen hylättyä ehdotuksen uusista lainajärjestelyistä. Uusi hallitus nimettiin joulukuun alussa. Toimitusjohtaja Juha Tuukkanen aloitti toimessaan helmikuun alussa.

Hallitus ja toimitusjohtaja laativat kovassa kiireessä yhdessä konsultin kanssa ratkaisumallia taloudellisen umpisolmun selvittämiseksi ja täysin uutta liiketoimintamallia Hill Sidelle.

Toimitusjohtaja Juha Tuukkanen puhui kokouksessa ensimmäistä kertaa osakkaille esittäessään hallituksen visioita uudesta liiketoimintamallista.

Osakkeen muuntomaksulla eroon vastikepakosta

Hallitus toi ylimääräisen yhtiökokouksen päätettäväksi ehdotuksensa, joka mahdollistaa yrityksen A-, B-, C- ja S-osakkeiden muuntamisen aktivoimattomiksi K-osakkeiksi 1 200 euron muuntokorvausta vastaan.

Lisäehtoina muuntamisen on se, että osakkeeseen ei sisälly maksamatonta jyvitettyä lainaosuutta tai maksamatonta vastikevelkaa.

Muuntoikkuna on esitetyn uuden yhtiöjärjestyksen mukaan avoinna kauden loppuvaiheilla vuosittain 1.8.–31.10.

Hill Siden osakkaista suurimmalla osalla noin 2 000 euron lainaosuus on kokonaan maksamatta, joten vastikepakosta irrottautuminen vaatii näiltä osakkailta kertaluontoista 3 200 euron suoritusta.

Hill Siden hallitus oli laskelmissaan ennakoinut, että ensimmäisenä vuonna muuntamista käytettäisiin noin 400 osakkeen kohdalla ja että neljän vuoden jaksossa (2018–2021) muuntomaksun suorittavia olisi yhteensä 650.

K-osakkeita on tällä hetkellä lähinnä perustajaosakkaiden hallussa yhteensä 171. Mikäli valtaosa osakkaista muuntaa osakkeensa, K-osakkaat käyttävät yhtiössä päätösvaltaa, vaikka eivät ole taloudellisessa vastuussa sen veloista. Vastaavasti aktiivisten osakkaiden turvana on jatkossa se, että he voivat vuosittain arvioida halunsa jatkaa tai käyttää osakkeen muuntomahdollisuutta.

Toimitusjohtajan ja hallituksen esitys sekä yleiskeskustelu kestivät odotetusti varsin pitkään. Kannanottoja tuli puolesta ja vastaan. Puheenvuoro yrityksen ajamisesta konkurssiin hallituksen esitys hylkäämällä kirvoitti sekin melkoisen määrän aplodeja kokousväen keskuudessa.

Äänestykseen päästiin vasta kolme tuntia kokouksen alkamisesta.

Esityksen hyväksyminen vaati kahden kolmasosan äänimäärä annetuista. Luvut olivat lopulta varsin selvät. Esitystä puollettiin äänin 435-77.

Ääntenlaskija Jyrki Nykänen (oik.) toi 3,5 tuntia kokouksen alkamisen jälkeen äänestystuloksen Juha Tuukkasen, hallituksen puheenjohtajan Toni Salmelaisen ja kokouksen puheenjohtajan Harry Hedmanin esiteltäväksi.

Hill Siden uusi liiketoimintamalli perustuu hallituksen esityksen mukaan markkinaehtoiseen malliin, jossa aktiivisen osakkeen käyttöönsä jättävien noin 300 pelioikeuden tuomat vastiketuotot muodostaisivat tulevina vuosina reilun neljäsosan nykyisestä tasosta.

Vastaavasti green fee -tuottojen ja pelioikeusmaksujen tuotot nelinkertaistuisivat muutamassa vuodessa muodostamaan noin puolet koko liikevaihdosta, joka kaudella 2017 oli 1,365 miljoonaa euroa. Lähes kolminkertaista myyntiä laadituissa budjeteissa haetaan myös oheismyynneille (pro shop, golfautot, mainosmyynti, range).

Kierrosmäärän kasvuun aktiivisella markkinoinnilla

Hill Sidessa pelattujen kierrosten määrä oli sateisella kaudella 2017 kahdella kentällä yhteensä 28 500. Ennätysvuonna 2010 kierroksia kirjattiin 34 000.

Tulevina vuosina Hill Siden pelaajamäärien ennakoidaan nousevan kovaa vauhtia uusiin ennätyslukuihin. Kaudelle 2022 budjetoitu kierrosmäärä, 38 300, on kolmanneksen kauden 2017 toteutunutta lukua suurempi ja ennakoitu green feen keskihinta nykyistä muutaman euron korkeampi, 36 euroa.

Golfkausi 2018 käynnistyy Hill Sidessa päätösten myötä ilman välitöntä uhkaa taloudellisesta umpikujasta.

Pitkittyvän talven johdosta kenttä avataan normaalia myöhemmin huhtikuussa. Kenttämestari Tommi Turusen mukaan talvi on kohdellut kenttiä varsin suotuisasti, mikä on Hill Siden dramaattisen talvikauden jälkeen hyvä ennusmerkki kaudelle, jonka aikana jo nähdään mallituksia liiketoimintatavan muuttumisesta.

Toivotaan, toivotaan

Hill Siden ylimääräinen yhtiökokous oli luonnollista jatkumoa pattitilanteelle johon golfyhtiö oli vuosien varrella joutunut.

Kiperään tilanteeseen piti hakea ratkaisu keinoin, jotka väkisinkin keinuttivat kovassa myrskyssä seilannutta laivaa.

Kokousväki marssi nummelalaiselle koululle erittäin latautuneena päättämään, lähdetäänkö uudella mallilla eteenpäin vai lasketaanko potilas irti letkuista selvitystilaan.

Toimintaa lainoittavalla pankilla oli ja on  kokouksen päätösten jälkeenkin golfyhtiön kanssa käymissään neuvotteluissa isännän rooli.

Hallituksen nopeasti rakentama selviytymismalli ja tulevaisuuden visiot olivat varsin odotettuja.

Merkittävää esityksessä oli osakkaiden ulospääsy vastikepakosta. Hill Sidella on synkkä historia golfosakkeiden siirtymisestä rikollisten tahojen haltuun.

Taloutta ovat rapauttaneet myös hämmästyttävän runsaat (500+) omien osakkeiden lunastukset, jotka ovat velkaosuuksia sisältäessään lisänneet yhtiön taloudellista ahdinkoa.

Hill Side muuttaa liiketoimintamalliaan Suomessa nopeasti yleistyvän mallin mukaisesti markkinaehtoiseksi. Omista osakkeenomistajista ei jatkossa löydy riittävästi maksajia. Golfin pelaamista on myytävä alalla pienempinä palasina ja markkinatilanteesta johtuen kovan hintakilpailun alaisena.

Viimeinen, kokeneelta vanhemmalta herrasmieheltä kuultu puheenvuoro joka ennen äänestystä sisälsi toiveen, että esityksen tehneelle hallitukselle ja toimitusjohtajalle annetaan mahdollisuus toteuttaa visionsa. Tämä puheenvuoro kiteytti kokouksen hengen.

Vaikka vanhasta luopuminen on usein kivuliasta, Hill Sidessa käytännön vaihtoehdot olivat vähissä. Esityksen hylkääminen olisi useimpien ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan johtanut konkurssiin.

Hill Sidessa haetaan merkittävää liikevaihdon ja pelaajamäärän kasvua vapailta markkinoilta. Kurk ilmoittautui tähän peliin syksyllä ensimmäisenä uutena pelurina. Hirsalan edellisviikon päätös  samasta liikkeestänäkyy jo alkavalla kaudella.

Peuramaalla on käytännössä valmis ehdotus osakkaiden pureskeltavana ja päätettävänä mahdollisesti alkukaudesta. Muitakin kenttiä on tulossa varmuudella mukaan parin seuraavan vuoden aikana.

Tiistainen päätös antaa Hill Sidelle aikaa pistää talouttaan ja tuotteitaan kuntoon mutta ei vielä vähennä velkojen määrää.

Osakkaat arvioivat syystäkin kyselevään sävyyn hallituksen ja toimitusjohtajan laskelmia tulevien vuosien taloudesta ja ennakoidusta kierrosmäärän kasvusta.

”Toivotaan, toivotaan parasta” tokaisut tulivat monesta suusta kokousväen esittäminä.

Tavoitteet Hill Sidessa ovat kovat, mutta silti realistisia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    Bogeyton says:

    Hill Siden kohdalla on tyyppiesimerkki siitä, kun vanhat osakkaat haluavat tehdä kentästä yksityiskentän ajattelematta ollenkaan tulevaisuutta. Joitakin vuosia sitten Hill Side tehokkaasti karkoitti vieraspelaajat ja heidän rahansa ja nyt kärsii siitä päätöksestä. Kenttä konkkaan ja uudet yrittäjät ja tahot johtamaan ja hoitamaan asiat kuntoon.

    Bunkkeripete says:

    Teemun kommentti ja markkinatilanteen kuvaus oli tarkka ja osuva, mutta viimeinen virke jäi ihmetyttämään: ”Tavoitteet H-S:ssa ovat kovat, mutta silti realistiset.” Taitaa realismi olla kaukana (kuten jotkut osakkaatkin kokouksessa epäilivät) gf-pelaajamäärien kasvattamisessa nykyisessa ja erityisesti parin tulevan kauden syntyvässä markkinatilanteessa. Toki velkovan pankin näkökulmasta konkurssi on äärimmäisen huono vaihtoehto tuolla velkamäärällä, joten siltä suunnalta löytynee pitkämielisyyttä.
    Bogeytonin ”tyyppiesimerkki” -vertaus meni kyllä pieleen. Silloin kun H-S sulki toisen kentän vierailijoilta ja teki toisesta p&p -kentän, yhtiö oli jo pahoissa vaikeuksissa ja yritti tällä tavalla pitää vanhat osakkaat mukana. Ei onnistunut sekään, vaan osakekauppa ”hämärätahoille” jatkui.

    MarX says:

    Hienoa että jotkut kenttäyhtiöistä ottaa lusikan kauniiseen käteen – jos ei muuten niin pakon edessä. Tilanne on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa, ja osa niistä yhtiöistä jotka vielä rimpuilevat ”pakkovastikkeiden” kanssa saattaa saada Mustana Pekan käteen nopeammin kun hallinto arvaakaan.

    Erityisesti osa Uudenmaan kenttiä varsinkin valtatie 25:n vaikutusalueella saattaa olla montakin ehdokasta MustanPekan saamiseen. Mitä etelämmäs mennään sitä todennäköisemmältä iso itku tulee seuraamaan nopeammin kun osakkaat tiedostaakaan ja yhtiöiden hallitukset tunnustavat.