Gumböle on profiloitunut nopean kierroksen tai ysin kentäksi.
Kentät | Kentät |
1.9.2017

Gumböle Golf irtisanoi kentänhoitosopimuksensa

Espoon Golfseuran ja Gumböle Golfin kenttiä kolmatta vuotta hoitanut Lepistö & Sons -yhtiö irtisanottiin maanantaina sopimuksestaan Gumbölen kanssa.

Gumböle Golf ja Espoon Golfseura (EGS)  yhdistivät voimansa kaudelle 2015 kentänhoidon osalta.

Palveluiden tuottaminen ulkoistettiin kiinteistö- ja viherpalveluita tuottavan Lepistö & Sons-yhtiön hoidettavaksi. Lepistö organisoi ja johti toimintoja, molempien kenttämestarit ja muu vakinainen väki siirtyi vanhoina työntekijöinä yrityksen palvelukseen. Sopimus tehtiin molempien kanssa kolmeksi vuodeksi.

Tavoitteena oli luonnollisesti synergian löytäminen konekannan ja henkilökunnan helpon liikuteltavuuden avulla toisistaan vain kivenheiton päässä sijaitsevien kenttien välillä.

Saavutettujen etujen vastapainona yhteistyön ylle kertyi jo alkuvaiheilla tummia pilviä sopimuksen mukaisten hoitotoimenpiteiden toteuttamistavoista ja painotuksista.

Kuluvalla kaudella sekä EGS:n että Gumbölen kentät olivat alkukaudesta varsin vaatimattomassa kunnossa.

Myös laskutukseen liittyvät erimielisyydet ovat olleet syövyttämässä luottamusta kumppanien välillä. Sukset olivat pahasti ristissä.

Maanantaina Gumbölen kentällä ei näkynyt Lepistön kenttähenkilökuntaa. Hätiin tilattiin toisen palveluntuottajan väkeä koneineen.  Gumböle Golf Oy toimitti Lepistö & Sons -yhtiölle irtisanomiskirjeen, jonka mukaan sopimus päättyy elokuun lopussa.

Ohessa lainaus Gumböle Golfin syyskuun uutiskirjeestä:

”Gumböle Golf Oy:n hallitus on kokouksessaan ma 28.8. päättänyt purkaa Lepistö & Sons Oy:n kanssa tehdyn palvelusopimuksen kentänhoitopalveluista 1.9. alkaen. Toistaiseksi kentänhoitoa jatketaan väliaikaisin järjestelyin. Tavoite sopimuksen purulla on varmistaa syksyn hoito-ohjelman pitäminen ”omissa käsissä” ja kauden 2018 hoidollisten asioiden pohjustaminen ja varmistaminen entistäkin paremmin toimivaksi.”

Kolmevuotinen sopimus oli katkolla vuodenvaihteessa. Nyt se astuu  Gumböle Golf Oy:n mukaan voimaan välittömästi.

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.