16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Espoon Golfseura ottaa kentänhoidon taas omiin käsiinsä

Naapurikenttänsä Gumböle Golfin tavoin myös EGS ilmoitti, että se ei jatka yhteistyötä kenttiään kolmen vuoden ajan hoitaneen Lepistö & Sons Oy:n kanssa.

EGS tiedotti perjantaina kentänhoidon osalta jäsenistölleen seuraavaa:

”Kolmevuotinen sopimus kentänhoidon ulkoistamisesta Lepistö & Sons Oy:lle päättyy 31.12.2017. Seura ottaa kentän hoidon omiin käsiinsä 1.1.2018 lähtien. Sopimuksen mukaan vakituinen henkilökunta palaa Espoon Golfseuran palkkalistalle ulkoistamissopimuksen päättyessä. Kenttä on golfseuran tärkein pääoma. Uskomme, että kentän hyvän kunnon vaaliminen ja perusparannusten tekeminen onnistuu paremmin ja helpommin, kun kentänhoito on omissa käsissämme.”

Samassa yhteydessä seura ilmoitti tehneensä jatkosopimukset ravintolatoiminnasta vastaavan AnjuHot Oy:n sekä opetustoimintaa pyörittävän Golf Professional Timo Karvinen Ky:n kanssa.

Espoon Golfseura on ollut viimeisten vuosien aikana menettävänä osapuolena kilpailussa golfarien jäsenyyksistä seurassa. Se avasi jo syyskuun alussa vuotta 2018 koskien varsin räväkin tarjouksin hintakilpailun saadakseen paikattua aukkoja, joita budjetin tulopuoleen on ilmaantunut.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje