9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Talissa pelattiin Sylvalle rahaa

HGK:n hyväntekeväisyyskilpailuun osallistui 72 pelaajaa.

Suomessa sairastuu vuosittain noin 150 lasta syöpään. Lääketieteen ja hoitomenetelmien kehittymisen myötä noin 80 prosenttia potilaista selviytyy.

Tuo hoito on kuitenkin sekä lapselle että hänen vanhemmilleen ja läheisilleen rankka jakso. Hoidon onnistuminen edellyttää, että lapset ovat käytännössä 1,5-2 vuotta eristyksissä. Pienikin flunssa voi olla kohtalokas, kun vastustuskyky on hoitojen johdosta laskenut.

Sylva ry:n puheenjohtaja Anne Haartemo kertoi, että noin 150 lasta sairaustuu vuosittain syöpään. Yleisimpiä ovat leukemia ja aivokasvain.

Sylva ry:n puheenjohtaja Anne Haartemo kertoi, että noin 150 lasta sairaustuu vuosittain syöpään. Yleisimpiä ovat leukemia ja aivokasvain.

1980-luvun alun jälkeen hoitomenetelmät ja tukijärjestelmät ovat kehittyneet, mutta silti jokainen euro on tarpeen. Talissa pelattiin sunnuntaina HGK:n järjestämä hyväntekeväisyyskilpailu, jonka pelimaksuista 70 prosenttia tuloutettiin suoraan Sylva ry:lle eli vuonna 1982 perustetun syöpälasten ja heidän vanhempiensa yhdistykselle. Kilpailun järjestelyistä vastasi HGK:n puuhanainen ja johtokunnan jäsen Päivi Lehmus.

”Meillä on ollut tällaisia tapahtumia jo muutaman vuoden ajan ja nyt tuotto päätettiin kohdistaa syöpälapsiin. Rahaa kertyi green fee –tulojen ja huutokaupan myötä yli 4000 euroa”, taustoittaa Lehmus.

Esa Korvenmaa nappasi huutokaupassa Mikko Ilosen lahjoittaman wedgen. Meklarina toimi MTV3:n uutisankkuri Pirjo Nuotio ja etualalla kilpailun puuhanainen Päivi Lehmus.

Esa Korvenmaa nappasi huutokaupassa Mikko Ilosen lahjoittaman wedgen. Meklarina toimi MTV3:n uutisankkuri Pirjo Nuotio ja etualalla kilpailun puuhanainen Päivi Lehmus.

Ja kuten tällaiseen hyväntekeväisyystapahtumaan kuuluu, tärkeintä ei ole varsinainen kilpaileminen ja siinä menestyminen, vaan sekä henkinen että taloudellinen tukeminen. Kun kilpailijat olivat kentällä, Tuomas Tyry ja Eeva-Liisa Väre perehdyttivät syöpälapsia golfin saloihin.

Sylva ry:n puheenjohtaja Anne Haartemo kiitti sekä kilpailuun osallistuneita että huutokaupassa kukkaronnyörejään venyttäneitä kilpailijoita.

Kilpailun arvonnan hoiti suvereenisti Paavo, syöpälapsi, joka oli huutokaupasta niin innoissaan, että olisi halunnut ostaa kaikki tuotteet.

Kilpailun arvonnan hoiti suvereenisti Paavo, syöpälapsi, joka oli huutokaupasta niin innoissaan, että olisi halunnut ostaa kaikki tuotteet.

”Yhdistyksemme tarjoaa näille lapsiperheille vertaistukea. Ja samalla myös taloudellista apua. Vuosittain noin 40 perhettä saa raskaan jakson aikana meidän ja nyt pelaajien avustuksella mahdollisuuden pieneen lomaan”, kiitteli Haartemo.

Nämä ”lomajärjestelyt” ovat vain pieni osa Sylva ry:n toimitaa. Yhdistys on myös perheiden ”etujärjestö” ja ajaa sairastuneiden etuja. Tänä vuonna on mm. käynnistynyt yhdessä opetushallituksen kanssa kehitelty Esko-hanke. Sen myötä sairastuneet lapset voivat käydä nettiyhteyden ja tietokoneen avulla koulua. Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa on myös hanke, jossa sairastuneiden jälkiseurantaa pystytään kehittämään.

”Useimmiten sairaus aiheuttaa jälkiseuraamuksia myöhemmässä elämässä ja nyt tämä halutaan saada kuntoon”, kertoo Haartemo.

HGK ja Tali järjestävät jatkossakin vastaavia hyväntekeväisyystapahtumia.

Jari Jokinen

Kolmen pelaajan joukkuekilpailun voittivat HGK:n Karoliina Tiivola (vas.), Janne Riihimäki ja Katja Laaksonen.

Kolmen pelaajan joukkuekilpailun voittivat HGK:n Karoliina Tiivola (vas.), Janne Riihimäki ja Katja Laaksonen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje