16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Messutärppejä, osa 1

Golfkausi käynnistyy Suomessa tavanomaista aiemmin. Kuva Tahkovuoren uudelta kentältä.

Messukeskuksessa näyttää golfarin silmin katsottuna varsin kiehtovalta. Golfmessuja perinteisesti operoiva Golfreseptin Markku Nord iloitsee siitä, että ”talo on täynnä”, virikkeitä sekä aktiivista tekemistä riittää varmasti pitkäksi aikaa.

”Saimme lentävän startin messuille jo täällä viikolla pidettyjen koululaisten olympialaisten kautta. Nurmijärvi Golf Academyn ylläpitämän First Golf Arean tiloissa lajiin tutustui kymmenittäin koululaisryhmiä. Tämä palvelu houkuttaa aloittelijoita ja vähemmän pelanneita viikonloppunakin hunajan tavoin”, Nord uskoo.

Kauden uutuusvälineet ovat testattavana sekä valtavan kokoisella rangella, puttialueella kuin myös erillisellä ”Floating Green Arealla”, joka on pyhitetty wedge-mailojen testaamiseen.

Petteri Nykky on yksi PGA:n huippuvalmentajista joka opastaa Golf osastolla TrackMan apunaan.

Petteri Nykky on yksi PGA:n huippuvalmentajista joka opastaa Golf osastolla TrackMan apunaan.

PGA-ammattilaiset analysoivat ja opettavat Golfpisteen Golf+ osastolla maailman edistyneimmän pallotutkan TrackManin avulla kaikkien kolmen päivän aikana. Suomessa PGA valmentajia TrackManin käytössä viikonloppuna opastava James Leitz pitää Golf+ osastolla lauantaina klo 17.20 varmasti korkeatasoisen opetussession paitsi TrackManista myös golfvalmennuksen trendeistä ja teknologian kasvavasta osuudesta

<a href=Mikko Ilonen oli alkuviikosta kuvauksissa Messukeskuksessa. Perjantaina hän on jo Marokossa, halukkaat voivat kuvauttaa itsensä Ilosen näköiskuvan kanssa Golfliiton osastolla." src="/wp-content/uploads/2014/03/14030710004304.jpg">

Mikko Ilonen oli alkuviikosta kuvauksissa Messukeskuksessa. Perjantaina hän on jo Marokossa, halukkaat voivat kuvauttaa itsensä Ilosen näköiskuvan kanssa Golfliiton osastolla.

Golfmessuilla on tehty jo vuosien ajan myöskin runsaasti välinekauppaa. Myyntipisteitä on useita, suurin myymälä on GolfBbalancella. Myyntipisteiden yhteenlaskettu koko on useita satoja neliöitä.

”Ohjelmalavalla on päivittäin tapahtumia.Golfjooga kiinnostaa varmasti suurta joukkoa lajin harrastajista, samoin lauanttain muotinäytös. Perjantaina kello 13.30 Golfliitto tiedottaa Challenge Tourin kisasta uusinta tietoa”, Nord jatkaa.

FGMA:n alullelaittama golfarien keräys Lastensairaalan hyväksi on esillä Golfliiton osastolla, jossa voi kuvauttaa itsensä yhdessä Mikko Ilosen näköiskuvan kanssa. Golf Coatin simulaattoriosastolla pelataan haastekisoja saman asian puolesta.

Ilonen valmistautuu parhaillaan Marokossa pelattavaan Hassan II Trophyyn joka käynnistyy tulevan viikon torstaina.

Voitto tuossa kilpailussa avaisi suurella todennäköisyydellä Iloselle paikan Mastersiin.

Golmatkailu kiinnostaa

Kotimaisia kenttiä ja palveluntarjoajia on mukana runsaasti ympäri maan.

”Matkoja tuottavat suomalaiset yritykset, kohdemaiden sekä erillisten kohteiden osastot löytyvät erilliseltä Golftravel Arealta. Maita on mukana peräti 14, kohteita kymmenittäin. Pidän tätä kattausta todela kiehtovana”, Nord hehkuttaa.

Citrus Golfin kaksi kenttää Hammamedissa muodostavat todella toimivan ja hinta-laatusuhteessa edullisen kokonaisuuden.

Citrus Golfin kaksi kenttää Hammamedissa muodostavat todella toimivan ja hinta-laatusuhteessa edullisen kokonaisuuden.

Yksi toimituksen suosituksista on Tunisian osasto, jossa Pohjoismaiden markkinoinnista vastaava ImedSalah kertoo kotimaansa golftarjonnasta. Hinta-laatusuhteessa Tunisia on varsin kilpailukykyinen. Varsinkin Hammamedin kentät ja hotellit kestävät vertailun kovassakin seurassa. Ja Imed Salahin tyylikäs tapa esiintyä ei jätä ketään kylmäksi.

Tukholmassa toistakymmentä vuotta asunut Salah tuntee suomalaisten golfarien sielunelämää varsin hyvin. Koripalloa maajoukkuetasolla pelannut Salah pitää Tunisian kotikenttäänsä Hammamedissa sijaitsevaa Citrusta ( 2×18 reikää) yhtenä Ronald Freamin onnistuneimmista tuotoksista.

Imed Salahilla ( kesk.) riittää tietoa ja tarinoita Tunisian golfista, historiasta ja tulevaisuudestakin. Kuunteluoppilaina Kaj Horsma (vas.) ja Jouni Flinkkilä (oik.)

Imed Salahilla ( kesk.) riittää tietoa ja tarinoita Tunisian golfista, historiasta ja tulevaisuudestakin. Kuunteluoppilaina Kaj Horsma (vas.) ja Jouni Flinkkilä (oik.)

”Meidän suuri haasteemme on kertoa messuilla paitsi upeista golfkentistä, monipuolisista majoitusmahdollisuuksista sekä rikkaasta ruokakulttuuristamme, myös turvallisuudesta. Tunisiassa tilanne on ollut täysin rauhallinen jo vuosia. Meillä on toistakymmentä mainiota kenttää ja seuraavien vuosien aikana toivottavasti saamme nopeasti uusia projekteja käyntiin”, Imed Salah kertoi tammikuuussa pidetyillä matkamessuilla.

Seppo Palminen haastaa lukijoitaan

Seppo Palminen on taas ristiretkellä golfin sanansaattajana.

Seppo Palminen on taas ristiretkellä golfin sanansaattajana.

Messuilla on esillä myös kaksi uutuuskirjaa. Seppo Palmisen Golfin Ilosanoma-100 syytä pelata golfia on suunnattu paitsi lajin harrastajille, myös niille jotka vielä harkitsevat aloittamistaan. Teos on varsin perusteellisesti, mutta hauskasti rakennettu kokonaisuus jota voi suositella kaikille niille, joiden lähipiirissä on ihmisiä joiden haluaisi saavan rautaisannoksen golfin pelaamisen moninaisista muodoista.

”Messut ovat minulle perinteisesti oiva paikka päästä keskustelemaan lukijoiden ja alan ihmisten kanssa. Osastolla syntyy mainioita ajatustenvaihtoja, monasti ilmoille lentää ideoitakin jotka ovat yhteiseksi hyväksi. Kirjoistani tulee kehuja ja risuja kuten pitääkin, ne ovat erittäin tärkeitä palautteita. Tervetuloa osastolle, ” Palminen mainostaa. Osaston numero on 7 C71.

Hanna Teerijoki ohjeistaa lukijoitaan puhtaan osuman tavoittamiseen.

Hanna Teerijoki ohjeistaa lukijoitaan puhtaan osuman tavoittamiseen.

Paloheinän kentän ja rangen sielu Hanna Teerijoki on urheilun todellinen monitaituri. Golfvalmentajana hän on tehnyt jo pitkän päivätyön erityisesti lajia aloittelevien parissa. Teerijoki on tehnyt Gummeruksen kustantaman kirjan,Puhdas osuma – Golf rautamailoilla.

”Luen paljon golfkirjallisuutta. Halusin tehdä normaalikaavast poikkeavan teoksen. Kuvat ovat pääosassa, tarkoitus on osoittaa oikean ja väärän suorituksen välinen ero visuaalisesti”, Teerijoki linjaa.

”Kirja on suunnattu etenkin lajia aloitteleville, mutta se soveltuu erinomaisesti myös pidempään pelanneille. Samojen perusasioiden ja toistuvien virheiden kanssa me kaikki painimme”, Teerijoki jatkaa. Kirja on esillä Paloheinän osastolla.

Golfmessut ovat osa GOEXPO-tapahtumaa, jossa on saman katon alla yhdeksät erilliset liikuntaan ja vapaa-aikaan liittyvätt messut.

Messujen aukioloajat:

Pe 12-19

La 10-18

Su 10-17

Teemu Tyry@TeemuTyry

Golfmessut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)