16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Golfmessuilla hyvä kuhina

Peuramaan Harri Murtonen oli yksi lukuisista PGA-valmentajista jotka opettivat ja ohjeistivat Golf osastolla.

Golfmessuilla on selkeästi tilausta. Viikonlopun golfille otollisesta !!! säästä huolimatta Helsigin Messukeskuksessa oli paljon väkeä paikalla ja tunnelmaa voidaan luonnehtia positiiviseksi.

Golf+ osastolla riitti odotetusti kuhinaa. Golfpisteen henkilökunta markkinoi ja myi digitaalista käyttösovellusta, joka on saanut paljon hyvää palautetta. Opetukseen liittyvät videot ovat selkeästi Golf+ tuotteen suosituinta sisältöä.

PGA:n jäsenten ja TrackManin tarjoama henkilökohtainen 10 minuutin lyöntianalyysi oli varsin onnistunut kokonaisuus, johon riitti halukkaita jonoksi asti.

Välinekauppa GolfBalancen ja GolfPointin osastoilla kävi vilkkaasti, varsinkin kenkiä ja asusteita myytiin hyvin. Odotukset kenttien avautumisesta normaalia aiemmin näkyi kulutuskäyttäytymisessä.

”Viimevuoteen verrattuna myyntiä oli enemmän”, iloitsi GolfPointin Rolf Salonaho.

Sauli Mäkiluoman kädessä normaalia painavampi harjoitusmaila jonka heiluttamisen jälkeen oma maila tuntuu helpolta työkalulta.

Sauli Mäkiluoman kädessä normaalia painavampi harjoitusmaila jonka heiluttamisen jälkeen oma maila tuntuu helpolta työkalulta.

Työntökärryjen myynti kasvaa. Clicgear on Suomessa markkinajohtaja, myynnistä ja markkinoinnista vastaava Sauli Mäkiluoma iloitsi siitä, että alkavalla kaudella tavaraa riittää.

”Vuonna 2013 meillä oli maailmanlaajuisen kysynnän kasvun myötä toimitusvaikeuksia. Tuomme markkinoilla myös nelilpyöräisen mallin, mutta ClicGearin lippulaivatuote on jatkossakin kolmipyöräinen malli”, Vaasassa vaikuttava Mäkiluoma kertoi.

Todella mielenkiintoiselta ja toimivalta harjoitus-lämmittelymailalta vaikuttaa Mäkiluoman maahantuoma pienilapainen ”The Little One”, jonka avulla haetaan osumaan tarkkuutta. Kansainvälisessä markkinoinnissa veturina toimii Tigerin nykyinen valmentaja Sean Foley. Messuilla mailaa myytiin 80 euron hintaan.

Reikämäärältään Pohjoismaiden suurin golfkeskus Pickala on saanut runsaasti tunnustusta aktiivisesta toiminnastaan.

Reikämäärältään Pohjoismaiden suurin golfkeskus Pickala on saanut runsaasti tunnustusta aktiivisesta toiminnastaan.

Pickalan osastolla iloittiin siitä, että seura palkittiin Golfliiton puolesta kolmannen kerran peräkkäin (!!!) maan parhaaksi urheilullisilla menestyksillä mitattuna.

Pickalan kauden teemana on paitsi nykyisten pelaajien viihtyvyyden parantaminen, myös uusien jäsenten saaminen erinomaisin eduin ja aktiivisen toiminnan avulla.

Puula Golf on Suomen arvostetuin yhdeksänreikäinen kenttä. Kangasniemi on tulevalla kaudella varmasti entisetä suositumpi golfkohde.

Puula Golf on Suomen arvostetuin yhdeksänreikäinen kenttä. Kangasniemi on tulevalla kaudella varmasti entisetä suositumpi golfkohde.

Puula Golf Kangasniemeltä on ollut mukana messuilla jo kymmenen kertaa. Yhdeksänreikäinen kenttä nousi Golf Digestin äänestyksessä maan kymmenenneksi parhaaksi kentäksi. Hinta-laatusuhdetta verrattaessakin sijoitus oli erinomainen.

”Kyllä nämä sijoitukset on huomattu ja lyömme niillä itsekin rumpua aktiivisesti. Markkinoimme Puulaa yksityisille ja ryhmille varsinkin ennen ja jälkeen lomakauden, jolloin meillä on parhaiten tilaa, kertoi toiminnanjohtaja Keijo Mäenpää.

GolfCoatin osastolla Aki Kuivaniemi pyöritti simulaattoriaktiviteettejään sekä erittäin painettujen tiin ja pallojen kauppaa.

Kaarina Suonperä ja Pirjo Nuotio ovat innokkaita golfareita. Messuilla Kummit keräsivät rahaa Lastenklinikan sairaalalle.

Kaarina Suonperä ja Pirjo Nuotio ovat innokkaita golfareita. Messuilla Kummit keräsivät rahaa Lastenklinikan sairaalalle.

Samalla osastolla myivät Lastensairaalan hyväksi tiitä ja palloja Lastenklikoinden Kummit Ry:n jäsenet. FGMA:n käynnistämän keräyksen suojelijana toimii Mikko Ilonen.

Kuivaniemi on nostanut muutamasa vuodess Sportscoach-simulaattorit ylivoimaimaiseksi markkinajohtajaksi Suomessa.

”Golfaktiviteettien lisäksi laajennamme simulaattoritoimintaa myös muihin lajeihin. Seuraavien vuosien aikana tavoitteemme on myydä 400 simulaattoria pubeihin ja muihin paikkoihin, joissa urheiluhenkiset ihmiset kohtaavat. Yksi lajeista on jalkapallogolf, joka varmasti lisää kiinnostusta myös oikeaan golfiin”, Kuivaniemi suunnittelee.

Aleks Kravanja pitää Sloveniaa yhtenä Euroopan parhaista golfkohteista hinta-laatusuhteessa.

Aleks Kravanja pitää Sloveniaa yhtenä Euroopan parhaista golfkohteista hinta-laatusuhteessa.

Slovenian matkailuosastolla isännöinyt Aleks Kravanja kiteytti käsityksensä suomalaisen golfin tilasta viikonlopun jälkeen messujen perusteella seuraavasti.

”Hyvä tapahtuma joka on mennyt vuosi vuodelta eteenpäin. Paljon tarjontaa ja kävijöitä. Muualla Euroopassa on laskusuhdannetta golfin osalta, Suomessa uskotaan pelaaja-sekä kierrosmäärän kasvuun. Slovenia tunnetaan golfkohteenakin varsin hyvin, messut täyttivät kiitettävästi minun odotukseni”, erittäin kokenut ja laaja-alaisen näkemyksen omaava Aleks myhäili osastollaan.

Ljublajanaan pääse suoralla reilun kahden tunnin lennolla, maassa on 14 kenttää joista parhaat kestävät vertailun kovassakin seurassa

Talmassa työskennellyt Andres Sepa on Viron arvostetuin kenttämestari. Hän vastaa Saare Golfin kentänhoidosta.

Talmassa työskennellyt Andres Sepa on Viron arvostetuin kenttämestari. Hän vastaa Saare Golfin kentänhoidosta.

Golfkausi on pian käynnistymässä Virossa, jonka pelaajamääristä melkoinen osa tulee Suomesta. Saarenmaalla sijaitseva upea Saare Golf sai viimevuonna uuden omistajan ja taloutensa kuntoon.

”Kenttä tullaan avaamaan hyväkuntoisena huhtikuun alkupuolella,” markkinoi toimitusjohtaja Marko Kaldoja. Parin viimeisen vuoden aikana suomalaisgolfareille on ollut epäselvää, pääseekö kentän lisäksi nauttimaan komean päärakennuksen palveluista.

”Kyllä pääsee. Heti kauden alussa myös ravintola on toiminnassa. Panostamme sen toimintaan todella paljon, saimme varsin maineikkaan keittiömestarin Englannista tuottamaan myös kulinaristisa nautintoja”, Kaldoja vakuuttaa

Vanda Bouckova ( Golf Berovice) ja Veronika Kroupova ( Golf Konopiste) tietävät Prahan vetovoiman olevan tärkeän tekijän golfmarkkinoinnissa.

Vanda Bouckova ( Golf Berovice) ja Veronika Kroupova ( Golf Konopiste) tietävät Prahan vetovoiman olevan tärkeän tekijän golfmarkkinoinnissa.

Golfkausi Tsekissä käynnistyy huhtikuun alkupuolella. Praha on monella tavalla kiinnostava kohde. Kahden tunnin säteellä kaupungista on lähes 50 kenttää. Maassa pelataan sekä miesten että naisten European Tourin kisat.

Kiinnnostus Tsekkiä kohtaan on kasvussa, golfmatkoja maahan välittävät OnGolf, Matka-Vekka sekä GolfPassi.

Golf+ osastolla välineiden fittauksesta kertoi kaikkina päivinä GolfBalancen ammattilaispelaaja HenriPyykölä.

”Selkeä trendi on se, että etenkin draivereissa vähennetään takakierteen määrää mailojen painopistettä muuttamalla. Tällöin pelaajan on edullista ottaa käyttöön aiempaa suurempi nostokulma ja saad lyöntiinsä korkempi kaari”, Pyykölä viestitti.

James Leitzia pidetään maailman johtavana TrackMan guruna. Oppia saamassa Matti Meriläinen.

James Leitzia pidetään maailman johtavana TrackMan guruna. Oppia saamassa Matti Meriläinen.

Mika Piltzin päivittäisten opetussessioiden lisäksi Golf+ osastolla oman sessionsa piti TrackManin kuuluisin suurlähettiläsJames Leitz. New Orleasissa asuva Leitz on ohjeistanut tietotekniikan hyväksikäytössä maailman kuuluisimpia valmentajia, mm. Sean Foley lukeutuu hänen yhteistyökumppaneihinsa.

”Olen kenties ainoa valmentaja, jonka Foley on laskenut Tiger Woodsin iholle antamaan tälle mielipiteitä ja ohjeita”, Leitz kertoi päivänsä päätteeksi Messukeskuksessa. Aiheesta lisää golfpisteen sivuilla tällä viikolla.

Seppo Palminen toi markkinoille kirjan, joka toimii mainiona apuvälineenä lajin ilosanoman levittämiseen.

Seppo Palminen toi markkinoille kirjan, joka toimii mainiona apuvälineenä lajin ilosanoman levittämiseen.

Seppo Palminen markkinoi uutta kirjaansa ” Golfin Ilosanoma-100 syytä pelata golfia” omalla osastollaan.

”Vastaanotto kirjalle on ollut erinomainen. Parhaat messut joissa minä olen ollut mukana”, Palminen kiteytti.

Hänen osastollaan järjestetyssä arvonnassa arvokkaan AdironDack tuolin voitti Anne Paakki.

<a href=Elina Nummenpää selvitti toisen kerran peräkkäin LET:n karsinnat Marokossa. Kilpailukausi 2014 käynnistyy Agadirissa torstaina." width="505" />

Elina Nummenpää selvitti toisen kerran peräkkäin LET:n karsinnat Marokossa. Kilpailukausi 2014 käynnistyy Agadirissa torstaina.

Elina Nummenpää vieraili avomiehensä Janne Mommon kanssa osastolla. West Palm Beachissa neljä viikkoa harjoitusleiriä pitänyt pariskunta suuntasi sunnuntaina Marokkoon, jossa Nummenpää käynnistää kautensa. Janne Mommo lähtee mailapojaksi.

”Viimekaudesta on otettu opiksi. Tavoite on tietysti menestyä paremmin. Kun Janne on matkassa, moni käytännön asia järjestyy helpommin, pystyn keskittymään oleelliseen,” Nummenpää summaili

Janne Mommo oli vuoden 2013 loppuvaiheilla kolmessa kisassa apuna. Intiassa Nummenpää oli kahdeksas, Dubaissa tuli karsiutuminen ja karsinnoissa kortti kaudelle 2014. Ennen viimeistä kierrosta River Golfia edustava Nummenpää oli jopa kisan kärjessä.

Golfkausi 2014 on käynnistynyt ennätyksellisen aikaisin. Ensimmäiset kentät ovat jo avanneet viheriöitään, suurimmista harjoituskentistä ovat avoinna mm. Paloheinä ja Megarange. Mikäli hyviä kelejä pitelee tulevienkin kuukausien aikana riittävästi, kaikki eväät pelaamisen määrän ennätysten rikkoontumiseen ovat olemassa.

Teemu Tyry @TeemuTyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)