16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Otepää Golf

Etusivu Foorumit Matkailu Otepää Golf

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ajs

    Ollaan menossa Otepään maastoon vielä tänä syksynä ja tarkoitus on pelata myös kierros.

    Onko kokemuksia ko. kentästä? Kotisivujen ja kohtuullisen googlailun perusteella en löytänyt tuloskorttia väyläpituuksin, saati väyläopasta. Olisiko jollakulla parempaa tietoa?

    Tervehdys!

    Olen pelannut kerran Otepään kentän ja kirjoittanut siitä viime vuonna Golfpisteen matkailusivulle jutun Monipuolinen Viro. Lainaan siitä Otepäätä koskevan kohdan

    ’Otepään kentälle saavuttaessa avautui surullinen näky: palanut klubitalo. Kaksi vuotta sitten viikko ennen avajaisia klubitalolla oli juhlat ja niiden jälkiseurauksena klubitalo tuhoutui palossa lähes täydellisesti. Viereisessä rakennuksessa on caddiemasterin toimisto ja pukeutumis- ja saunatilat on näppärästi sijoitettu kontteihin. Tilat olivat toimivat ja sauna yllättävän hyvä.
    Otepään kenttä osoittautui ensikertaiselle vaikeaksi ja fyysisesti raskaaksi. Kentällä oli paljon sokkoväyliä, pitkiä siirtymiä ja jyrkkiä nousuja. Onneksi olin ottanut auton (vaimoni käveli) ja pystyin vilkaisemaan tulevaa väylää, joka saattoi yllättäen kääntyä lähes 90 astetta ja pudota jyrkästi notkoon, jossa griinin edessä virtasi oja… Muutama siirtymä oli varsin pitkä ja raskasta ylämäkeä – siis kävelijälle.
    Monta kertaa tuli mieleen, että mitähän kentän suunnittelija Pekka Wesamaa on oikein miettinyt. Jos lyönti on vähänkin hukassa, kierroksesta tulee tuskainen ja palloja kuluu. Griinit olivat hienosti muotoillut ja huikean hyvässä kunnossa, lähes Eurooppa Tourin tasoa. Kenttä ottaa pelaajista mittaa. Kävelyä tulee varmasti yli kymmenen kilometriä ja esimerkiksi kymppiväylän par vitosella Purhosen Pasillakin olisi keltaisilta tekemistä päästäkseen kolmella päälle.
    Pelaajia kentällä oli taas vain muutamia ja suurta golfkansan suosikkia kentästä ei tule, vaikka kaunis, rehevä ja mäkinen Otepää muuten viehättää. Golfkentän lähellä on Pyhäjärven Spa Hotel eli Puhajärve Puhkekeskus, laadukas ja perinteinen kylpylä, jossa Viron eliitti ja älymystö vietti aikoinaan kesiä.
    Puhajarve Puhkekeskus on hyvä vaihtoehto majoitukselle. Yöpymisen listahinta on 55 euroa aamiaisineen, aamusaunoineen ja uinteineen. Valittavissa on myös erilaisia hoitopaketteja. Keskuksessa on 25 metrin uima-allas ja keilarata.

    Jouni Flinkkilä

    ajs

    Kiitos ansiokkaasta raportista! Kuulostaa ajattelevan ihmisen kentältä. Toivotaan ettei sentään sada, koska erot saataneen selviksi muutenkin (zuffelissa).

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Otepää Golf

Etusivu Foorumit Matkailu Otepää Golf