16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
hirg - Hirsala Golf

Hirsalan opetustoiminta laajentuu kaudelle 2023 – Minni & Roope Golf School mukaan opetus/- ja valmennustoimintaan

Hirsala Golf:n opetustoiminta on kaudella 2023 kattavampaa kuin koskaan aiemmin. Viime vuosina Hirsalan opetustoiminnasta ovat pääsääntöisesti vastanneet Sauli Suomela sekä englantilaiset David Brumpton ja Nigel Miller. Kokenut kolmikko jatkaa myös ensi vuonna laadukasta opetustaan. Brumpton ja Miller ovat pitäneet lähinnä yksityistunteja ja Suomelalla on ollut lisäksi kursseja mm. junioreille ja naisille.

Minni & Roope Golf School on puolestaan vastannut Hirsalan talviopetuksesta klubitalon upeissa sisäharjoittelutiloissa jo kolmen talvikauden ajan, ja nyt yhteistyötä on laajennettu ympärivuotiseksi kattamaan jatkossa myös varsinaisen golf-kauden. M & R Golf Schoolin opettajista Hirsalassa kaudella 2023 mukana ovat Minea ”Minni” Blomqvist-Kakko sekä Harri Murtonen. M & R Golfschool tarjoaa yksityisopetusten lisäksi tapahtumaopetuksia ja eri ryhmille golf-kursseja, joita on tarkoitus käynnistää jo huhtikuulta lähtien.

Hirsalan jäsenmäärä on muutamassa vuodessa kasvanut n. 75 % ja sen myötä meille on tullut paljon toiveita opetus- ja seuratoiminnan kehittämiseen liittyen”, kertoo Hirsala Golf:n toimitusjohtaja Jussi Kuusela

Yhteistyö Minnin kanssa on sujunut erittäin hyvin sekä talvisin, että viime kesänä, jolloin toteutimme yhdessä pari tapahtumaa, joten yhteistyön laajentaminen läpi vuoden tuntuu luonnolliselta askeleelta”, Kuusela jatkaa.

Myös Minni Blomqvist-Kakko hehkuttaa syvemmän yhteistyön mahdollisuuksia.

Olemme viihtyneet Hirsalan klubin alakerran harjoittelutiloissa erittäin hyvin ja olemme luonnollisesti innoissamme mahdollisuudesta opettaa jatkossa ympärivuotisesti Hirsala Golfissa. Kenttä on yksi Suomen parhaista ja antaa sopivasti haastetta pelaajille. Golfkoulumme intohimona on kehittää oppilaitamme kohti tasaisempaa, rennompaa ja nautinnollisempaa golfia. Haluammekin olla vahvasti osana Hirsalan golfyhteisöä ja tarjota innostavaa ja ammattitaitoista valmennusta juniorista seniorigolfariin”, kertoo Blomqvist-Kakko.

Kursseista ja opetustoiminnasta on tulossa lähiaikoina lisää tietoa, ja mm. suositun juniorileirin (jossa vetäjinä Minni ja Sauli) 12.-15.6.2023 ilmoittautuminen on avattu.

Hirsala Golf Naisten treenit alkavat helmikuussa

Nyt on aika suunnata katseet kaikkien aikojen golfkesään. Naisten pienryhmä treeneistä saat selkeän suunnan omalle kehitykselle ja rutkasti motivaatiota myös omatoimiseen harjoitteluun! Treenit kestävät tunnin mutta voit halutessasi treenata kaksi tuntia kerralla sillä teemat ovat vaihtuvat.

  • Lämpimästi tervetuloa mukaan!
  • Vetäjä: Harri Murtonen (esittely Harrista alla)
  • Hinta 40 € /tunti (sis. pallot, paikan ja lyöntianalysaattorin)
  • TUTUSTU JA VARAA

Oma treeniryhmäsi

  • Voit myös koota oman valmennusryhmäsi kevääksi 3–4 hlöä.
  • Hinta 40 €/hlö/tunti. (sis. pallot, paikan ja lyöntianalysaattorin)
  • Olethan Harriin yhteydessä, mikäli oman porukan harjoitteluryhmä kiinnostaa.
  • Harri Murtonen 040 538 9493

Kevään sarjakortit simulaattoreihin ja harjoittelutilaan nyt myynnissä

Tule nauttimaan harjoittelusta ja peleistä Hirsalan alakerran viihtyisiin tiloihin. Simulaattorissa pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, joissa voit pelata hienoja kenttiä ympärimaailman. Lyöntianalysaattorit antavat mielenkiintoista ja kehittävää dataa lyönnistäsi. Jos haluat tulla tutustumaan tiloihin, niin olethan yhteydessä!

 

Esittelyssä uusi pro Harri Murtonen

Harri on tehnyt mittavan elämäntyön lajin parissa. Hän on opettanut yli 2000 uutta golfaria lajin pariin ja opettanut kaikenikäisiä golfareita harrastajasta kilpapelaajiin ikähaarukaltaan 3-84 vuotiaita. Valmentajana Harri haluaa löytää jokaiselle luontaisen ja samalla tehokkaan tavan käyttää kehoa ja mailaa.

Harrin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti opetuksen ohella säilynyt intohimo pelaamiseen ja oman pelin kehittämiseen. Harrilla on vahva kilpatausta pelaajana. Parhaimpina saavutuksina amatöörivuosilta neljä Suomen mestaruutta ja seitsemän hopea- ja pronssi mitalia. Ammattilaisena parhaaksi saavutukseksi hän nostaa Suomen PGA:n mestaruuden 2004 Nordcenteristä. Opetusten ohella unelmana on vielä joskus pelata senioreiden British Open.

 

 

Pidätämme oikeudet muutoksiin.