16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
erg - Espoo Ringside Golf

Joel Haarla teki holarin ja albatrossin Rinkun väylällä 11!

Pallon alastulojälki on noin 5 metriä ennen lippua, Joelin selän takana

Pääsin torstaina 2.7.2020 todistamaan harvinaista tilannetta yhdessä Tuomas Lapinleimun kanssa. Pelattiin samassa ryhmässä Joel Haarlan kanssa, startti klo 17.10.

Joel avasi ennakkoluulottomasti draiverilla 11. väylällä, tavoitteena saada pallo griinille. Lyönti oli hieno, lähti pienellä draw’lla hieman lipusta vasemmalle, mutta näytti ottavan hyvän pompun griinin reunasta oikealle kohti lippua. Lopputulosta ei pystytty tiiboxista näkemään, mutta hyvältä vaikutti. Kun lähestyttiin griiniä, ei palloa näkynyt, joten vitsailtiin että se meni joko puhki takabunuun tai sitten kuppiin. Tultiin griinille ja tsekattiin takabunu, ei palloa. Sitten Tuomas meni tarkistamaan kupin, ja siellähän se pallo oli. Olo oli kaikilla aika euforinen, ja epätodellinen. Holari ja albatrossi oli syntynyt!

Ja vielä tarkennuksena. Keltainen tii, matkaa lipulle n. 265m. Pallo lensi griinille n. 260m ilmassa, ja siitä kuppiin. Tuuli vasemmalta sivulta, ei siis myötätuulen avustamana.

Iloisin terveisin,

Jukka Immonen

Holari on ensimmäinen Rinkussa väylällä 11 tehtynä.