4.–11.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][10]
KilpailuaSuomalaista
erg - Espoo Ringside Golf

Rinkussa kauden viides holari Kati Malmivaaralle

Kauden viides holari Kati Malmivaaralle 12.7.2020
Kati Malmivaara onnistui sunnuntaina 12.7.2020 tekemään jo elämänsä kolmannen hole-in-onen Rinkussa väylällä 2. Holaria olivat todistamassa Laura Tiilikainen, Antti Aarnio ja Hannu Kuittinen.
Kierroksen jälkeen tarjottiin kuohuvat pelikavereille. Rinkun jäsenyyteen sisältyy GoGolfin holarivakuutus.

Onnea Katille!


Kauden neljäs holari ja albatrossi Joel Haarlalle 2.7.2020


Pallon alastulojälki on noin 5 metriä ennen lippua, Joelin selän takana

Pääsin torstaina 2.7.2020 todistamaan harvinaista tilannetta yhdessä Tuomas Lapinleimun kanssa. Pelattiin samassa ryhmässä Joel Haarlan kanssa, startti klo 17.10.

Joel avasi ennakkoluulottomasti draiverilla 11. väylällä, tavoitteena saada pallo griinille. Lyönti oli hieno, lähti pienellä draw’lla hieman lipusta vasemmalle, mutta näytti ottavan hyvän pompun griinin reunasta oikealle kohti lippua. Lopputulosta ei pystytty tiiboxista näkemään, mutta hyvältä vaikutti. Kun lähestyttiin griiniä, ei palloa näkynyt, joten vitsailtiin että se meni joko puhki takabunuun tai sitten kuppiin. Tultiin griinille ja tsekattiin takabunu, ei palloa. Sitten Tuomas meni tarkistamaan kupin, ja siellähän se pallo oli. Olo oli kaikilla aika euforinen, ja epätodellinen. Holari ja albatrossi oli syntynyt!

Ja vielä tarkennuksena. Keltainen tii, matkaa lipulle n. 265m. Pallo lensi griinille n. 260m ilmassa, ja siitä kuppiin. Tuuli vasemmalta sivulta, ei siis myötätuulen avustamana.

Iloisin terveisin,

Jukka Immonen

Holari on ensimmäinen Rinkussa väylällä 11 tehtynä.


Kauden kolmas holari Maarit Palomäelle 24.6.2020

Maarit Palomäki teki hole-in-onen keskiviikkona 24.6.2020 Rinkun väylällä 12. Mailana Maaritilla oli 25.asteinen hybridi ja todistajina samassa ryhmässä pelanneet Arla Kytökivi, Pirkko Paldanius ja Martina Breitenstein-Toivonen.

Paljon onnea Maaritille!


Kauden toinen holari Kirsi Rossilahdelle 1.6.2020

Kirsi Rossilahti onnistui 1.6. maanantaina lyömään jo viidennen kerran holarin Rinkussa ja jälleen väylällä 2. Kirsin kanssa samassa ryhmässä todistajina pelasivat Mikko Rossilahti, Petri Kaartinen ja Rinkun caddiemaster Anton Bogdanov.

Onnea Kirsi!


Kauden ensimmäinen holari Anton Koskelle 22.5.2020

Anton Koski onnistui tekemään kauden ensimmäisen Hole-In-Onen Ringside Golfissa perjantaina 22.5.2020. Väylällä 14 matkaa oli 144 metriä ja Antonilla mailana oli rauta 7. Holaria oli todistamassa Emil Määttä.

Onnea Anton!