16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
algo - Alastaro Golf

Tietoa kentän avaamisesta ja peliohjeet!

Hyvät pelaajat, kenttä on siinä kunnossa, että pystymme avaamaan sen torstaina 9.4 klo 10. Kenttä on talvehtinut hyvin, joten pidetään yhdessä se myös jatkossa hyvässä kunnossa. Pelaaminen tapahtuu tällä hetkellä hieman erilaisissa olosuhteissa, joten nautitaan ulkoilusta mutta noudatetaan rajoituksia.

PELIOHJEET ALASTARO GOLFISSA KORONA EPIDEMIAN AIKANA

SEURAAVAT SÄÄNNÖT VOIMASSA, KUNNES TOISIN ILMOITETAAN.

1. Jokaisen pelaajan on noudatettava ehdottomasti sääntöjä, jos ei noudata, suljetaan kentältä.
2. Pelataan max 2-hengen ryhmissä.
3. Pidetään 2-3 m etäisyys pelikaveriin.
4. Ei kätellä, ei halailla.
5. Tullaan kenttäalueelle max 15min ennen lähtöaikaa.
6. Ei tulla kentälle, jos tunnetaan pienintäkin sairautta tai ollaan tultu ulkomailta min 2 vkoa sitten.
7. Pidetään hanska (t) kädessä koko kierroksen ajan.
8. Pidetään lipputanko reiässä ja nostetaan oma pallo hanskakädellä.
9. Pelaaminen sallittu vain kantobägillä tai omilla kärryillä. Golfautot ja vuokrakärryt pois käytöstä
10 .Klubi suljettu, mutta yksi pelaaja kerrallaan voi käydä klubitalossa esim. Wc:ssä soittokello oven pielessä. Klubilla päivystys klo 10-16
11. Range ja lähipelialueet suljettu.
12. Bunkkeriharavat ovat pois käytöstä, tasoitus esim. omalla mailalla tai jalalla.
13. Kentällä siirtosääntö.
14. Alastulojäljet korjataan normaalisti.
15. Pakkasaamujen varauksia ei siirretä vaan ne poistuvat. Varaa uusi aika.
16. Bägivarasto, pallopesurit ja siemenpussit ovat pois käytöstä.
17. Jokaisen tulee seurata huolellisesti viranomaismääräyksiä ja niissä
tapahtuvia muutoksia.
18. Yli 70-vuotiata ja muita riskiryhmiin kuuluvia pyydetään noudattamaan valtioneuvoston toimintaohjeita.

VARAAMINEN JA MAKSAMINEN

1.GREENFEE 18r/40€ JA 9r/20€ JUNIORIGREENFEE 18r/20€ ja 9r/10€
2.AlGon jäsenen GREENFEE 18r/35€
3.osakkaan vieraan greenfee 18 r/30€
4.”ilmaiskortit” ei käy greenfee maksuksi
5.käteinen ja liikuntasetelit ei käytössä
6.maksaminen ajanvarauksen yhteydessä
tilisiirto AlGon tilille FI60 5309 0220 0356 84 laita viestikenttään lähtöpvm, lähtöaikasi ja osakkaan nimi, jos pelaat osakkaan vieraana
tai MobilePay 85959