16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Podcast

Suomalaisgolfarit ovat tyytyväisiä asiakkaita, mutta yksi mittari huutaa punaisella

Kuva: a_roesler Pixabay

Tuoreessa podcastissa perataan mm. Pelaaja Ensin -kyselyn antia ja palkitaan viikon onnistujat, tällä kertaa peräti kolme.

Suomalaiset golfarit antavat pelaamilleen vieraskentille keskimäärin hyvän arvosanan. Niin hyvän, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa vastaaviin lukuihin ei päästä. Luvut ja arvosanat ovat hyvinkin pitkälle vertailukelpoisia, sillä ne pohjautuvat jo yli 2000 kentällä ympäri maailman käytettävään Pelaaja Ensin -kyselyyn. Järjestelmä on tanskalainen ja Suomessa sen käytöstä vastaa Golfliitto.

Useimmille golfareille Pelaaja Ensin on tuttu sähköpostilaatikkoon pelikierrosta seuraavana päivänä tipahtavan kyselyn muodossa. Kyselyyn on myös vastattu ahkerasti: kuluvalla kaudella Suomessa on jätetty yli 40 000 vastausta vieraskenttään liittyen ja noin 20 000 vastausta kotikenttään liittyen.

Yksi asia ärsyttää siellä, toinen täällä, mutta keskimäärin suomalaiset golfarit ovat tyytyväisiä pelaamiinsa kenttiin.

”Tämä voi tulla vähän yllätyksenä kansanluonteemme tuntien, mutta enemmän tulee positiivista palautetta kuin negatiivista. Itse asiassa sitä tulee paljon. Suomalaiset golfarit osaavat siis kiittää, kun siihen on aihetta”, asiantuntija Aarni Nordqvist Suomen Golfliitosta kertoo.

Vieraskentällä pelatessaan suomalaisgolfari on kriittisempi kenttää kohtaan kuin kotiklubillaan. Vieraskentältä odotetaan hyvää hoitotasoa, mielellään mukavaa layoutia ja hyväkuntoisia, ei kuitenkaan liian nopeita viheriöitä. Mitä matalammalla tasoituksella golfari pelaa, sitä kriittisempi hän on kenttää kohtaan.

Kotikenttänsä kohdalla suomalaisgolfarit ovat kuitenkin valmiita joustamaan monesta asiasta, kunhan tunnelma on kohdillaan. Klubille pitää olla helppo tulla ja siellä on koettava olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.

Mutta ei hyvää ilman pahaa. Yksi mittari Pelaaja Ensin -kyselyssä nimittäin huutaa punaisella: kenttien kapasiteetti alkaa olla lujilla. Golfin suosio on kasvanut hurjasti kahden viime kauden aikana ja sen näkyy golfkentillämme paikoitellen ruuhkana ja lähtöaikojen heikkona saatavuutena.

Lisää aiheesta tuoreessa podcastissa, kannattaa kuunnella. Tuttuun tapaan podi löytyy SoundCloudista ja Spotifysta.

Golfpiste Podcast · #137 – Golfari antaa paljon anteeksi, jos tunnelma on kohdallaan, vieraskentällä ratkaisee kunto

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje