16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Podcast

Pari kautta ET:llä on saanut Janne Kasken arvostamaan suomalaiskollegoja: ”Tosi kovan luokan tekijöitä”

Thaimaassa asuva Janne Kaske kävi podcastin vieraana valottamassa päätyömaansa Asian Tourin tilannetta. Samalla perattiin FedEx Cup, Solheim Cup ja paljon muuta.

Janne Kaske on asunut Thaimaassa jo seitsemän vuoden ajan. Hän asuu ja harjoittelee Bangkokissa ja työmaana on ollut pääsääntöisesti Asian Tour, ajoittain myös sen haastajakiertue.

Asian Tourin kisat ovat kuitenkin olleet kokonaan tauolla jo puolentoista vuoden ajan, kiitos koronan. Tilanne on ollut monelle kiertueen pelaajalle täysi katastrofi, mutta Kaskella on onneksi ollut mahdollisuus pelata Euroopan kiertueella.

Kaske sai ET:lle rajoitetun pelioikeuden yltämällä edellisissä karsinnoissa 2019 finaaliin ja tekemällä siellä cutin. Kun covid-19 sotki viime kauden, niin myös pelaajien kategoriat jäädytettiin ja ne siirtyivät sellaisinaan tälle kaudelle. Se oli Kasken onni.

”En ajatellut kauden alussa, että tämä kausi menisi näin. Se yllätti minut. Tulin maaliskuussa takaisin Suomeen ja ajattelin lähteä pelaamaan täyttä kautta Challenge Tourilla. Toistaiseksi en ole pelannut siellä yhtään kisaa.”

”Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että olen päässyt pelaamaan niin monta kisaa ET:llä. Harmi, että pelit ovat sujuneet huonommin kuin pitkään aikaan, mutta kokonaisuutena uskon, että näistä kokemuksista tulee olemaan hyötyä tulevaisuudessa”, Kaske sanoo.

Vaikka kuluva kausi on ollut Kaskelle erittäin mieluisa, kokee hän olevansa parhaimmillansa Aasian maaperällä. Tuntumaa ruohoon on siellä tutumpi ja lämpimässä kelissä Kaske on jo kuin kotonaan. Vanhan mantereen raa’at syyskelit sen sijaan vievät miehen epämukavauusalueelle.

”Asian Tourilla pelataan huippukentillä, mutta haastajakiertueella standardit eivät ole samat. Aina ei ole priimaa, mutta tilanne on samanlainen Euroopassa.”

Asian Tourin kärkipään pelaajat, kuten Yhdysvaltojen Johannes Veerman ja Thaimaan Jazz Janewattananond, ovat pärjänneet loistavasti European Tourilla ja PGA Tourilla, mutta keskimäärin pelaajien taso ei Asian Tourilla ole aivan yhtä kova kuin Euroopan kiertueella.

”Tason laajuus on kapeampi. Kun olen nyt pari vuotta pelannut Euroopan kiertueella, niin on huomannut, että kyllä siellä on vain niin pirun hyviä pelaajia. Ihmiset eivät tajua, miten hyviä pelaajia Euroopan kiertueella on!”

”Kyllä minulla on arvostus vain noussut näitä meidän ET-pelaajia kohtaan. He ovat kuitenkin pelanneet siellä vuosia ja pitäneet korttinsa aika vaivatta. He ovat tosi kovan luokan tekijöitä”, Janne Kaske sanoo.

”Kaikki haluaisivat sinne ja vain pieni osa pääsee sinne pelaamaan. Ja tässä oli melkein vuosikymmen, mutta nyt meillä on täyskädellinen pelaajia, jotka pelaavat siellä vuosi toisensa jälkeen ja pitävät korttinsa. Pitäisi meidän olla ylpeitä siitä, että näinkin pienestä kansasta löytyy tällaisia pelaajia”, Kaske hehkuttaa maanmiehiään.

Koko podcast on kuunneltavissa alla olevan linkin kautta.

Golfpiste Podcast · #131 – FedEx Cup jäi Solheim Cupin jalkoihin – Janne Kaske kokee Asian Tourin henkiseksi kodikseen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje