26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Podcast

Kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen: ”Emme ole vielä golfin mahtimaita”

Golfpisteen Kisaviikko-podcastissa käydään läpi muun muassa Vierumäen CT-kisaa ja Suomen kilpagolfin nykytilaa.

Kauden 2019 kaikki major-turnaukset on pelattu, monet arvokisamitalit ja mestaruudet on jaettu ja Vierumäen kotimainen CT-kisakin on juuri saatu onnellisesti päätökseen. Kulunut kilpagolfkausi on ollut Suomelle jälleen menestyksekäs pitäen sisällään muun muassa Mikko Korhosen ET-voiton ammattilaiskentillä sekä Krista Junkkarin historiallisen hopeamitalin amatöörien EM-kisoissa.

Mutta pettymyksiäkin on koettu. Joukkueiden EM-kilpailuissa poikien sekä mantereen mestaruutta puolustanut miesten joukkue putosivat kakkosdivisioonaan ja myös naisten ja tyttöjen joukkueet jäivät kauas kärkijoukkueista sijoille 11 ja 16. Golfpisteen Kisaviikko-podcastissa Suomen kilpagolfin nykytilaa arvioinut Golfliiton kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen totesi EM-kisojen menneen odotuksiin nähden selvästi alakanttiin, mutta toppuutteli tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

”Miesten viime vuoden EM-kulta oli superhieno suoritus, joka ei ollut mitenkään ennakoitavissa. Jos siitä asetti riman, että sillä tasolla pitää olla aina, niin sitten karahti aika pahasti. Näinhän siinä ei tietenkään käynyt”, Juvonen sanoi.

”Toki sen pitää olla herättävä tekijä. Kun kuuden pelaajan joukkue osallistuu jonnekin ja menestyy tai ei menesty, kisa pitää aina käydä läpi ja puntaroida valmentajien kanssa, mitä siellä on tehty. Mutta EM-kisat ovat edelleenkin vain yksi kilpailu.”

Juvonen kertoo EM-kisojen olleen peiliin katsomisen paikka, mutta enemmän hän on huolissaan nuorten kilpapelaajien pohja on selvästi rapistumassa.

”Kevään aikana on tullut esille, että pelaajien keskimääräinen taso, jos se mitataan tasoitusluvuilla, on pudonnut viimeisen viiden vuoden aikana ihan radikaalisti”, Juvonen sanoo.

Vielä viisi vuotta sitten nuorten lyöntipelin SM-kisoissa oli mukana 50 pelaajaa, joiden tasoitus oli yksi tai parempi. Tämän vuoden Fujitsu Finnish Junior Tourin avauskilpailussa, jossa olivat mukana maan parhaat alle 21-vuotiaat juniorit, ykkösellä tai alemmalla tasoituksella pelaavia oli mukana ainoastaan 21.

”Sehän kertoo jostain, se ei ole enää mikään sattuma. Tällaisiin asioihin tulemme puuttumaan enemmän kuin yksittäisen kilpailun menestykseen tai menestymättömyyteen”, Juvonen vakuuttaa.

Vielä kymmenen vuotta sitten Suomen golfseuroissa oli lähes 20 000 junioripelaajaa. Nyt luku on vajaat 14 000. Juvosen mukaan ei ole realistista odottaa, että jos harrastajien määrä putoaa roimasti, urheilullinen kehitys kulkisi toiseen suuntaan.

”Kansallisen tason nostaminen on pitkäaikainen työ, se ei tapahdu hetkessä. Pitää motivoida ihmisiä, pitää perustella, pitää jaksaa tehdä työtä ja tehdä mahdollisesti uusia korjausliikkeitä”, Juvonen sanoo.

Hyvä uutinen on, että huippumenestyksen valossa Suomen kilpagolfin kuluva vuosikymmen on ollut selvästi nousujohteinen. Ammattilaiskentillä suomalaispelaajien määrä on selvästi kasvanut ja voittoja on ropissut. Amatöörien arvokisoista Suomen pelaajat ja joukkueet ovat tuoneet seitsemän arvokisamitalia. Mutta menestyskulustakaan ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

”Emme me mikään golfin kehitysmaa ole, mutta emme me vielä ihan mahtimaitakaan ole”, Juvonen sanoo.

Kuuntele koko podcast-tallenne alta. Luvassa tuhti paketti kilpagolfasiaa. Lähetyksessä on puhelimitse mukana myös Vierumäen CT-kisan onnistumista arvioiva promoottori ja Vierumäen golfjohtaja Jan Ruoho.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje