24h Junnugolfille -tapahtuma puhtaimmassa muodossaan toteutettuna pistää pelaajat lujille. Podcastissa saadaan vastauksia siihen, miksi ihmeessä kukaan moiseen ryhtyy.
24h Junnugolfille alkaa olla Suomessa jo perinne. Kyse on vuonna 2013 Lakesiden golfissa Kimmo Siraisen ja Tero Kokkosen alkuun panemasta tempauksesta, jossa kahden tai kolmen pelaajan ryhmä pelaa golfia 24 tuntia putkeen ja myy jokaisen parin tai sitä paremman reikätuloksen tukijoille ennalta sovitulla hinnalla. Kertyneet rahat lahjoitetaan seuran junioritoimintaan.
Parhaana vuonna 2016 mukana oli 43 seuraa ja rahaa kerättiin yhteensä yli 140 000 euroa. Sittemmin määrä on vakiintunut noin 30–35 seuraan ja rahapotti reiluun 100 000 euroon.
Kaikkia tapahtumia ei enää toteuteta samalla kaavalla, vaan rimaa on laskettu, jotta mukaan saataisiin innostettua enemmän osallistujia. Puhtaimmassa, ja masokistisimmassa, muodossaan toteutettu tapahtuma on kuitenkin se aito ja alkuperäinen, josta moni haluaa pitää kiinni.
Jo vuosien ajan tempaus on käynnistetty Kytäjällä. Veli-Pekka Hakala oli mukana neljättä kertaa. Ryhmän muut jäsenet olivat Hannu Haimakainen ja Kimi Räsänen. Kolmikosta kaksi tarpoi Kytäjän kentillä yhteensä seitsemän kierrosta ja 72 kilometriä. Yksi joutui jättämään leikin kesken kuuden ja puolen kierroksen jälkeen olon heikennyttyä niin paljon, että pystyssä pysyminen alkoi olla vaikeaa.
Ihan viheltelemällä hommaa ei siis pakettiin pistetä.
Miltä moinen sitten tuntuu? Kuinka kova suoritus fyysisesti oikeasti on? Mikä osa kehosta kärsii eniten? Montako birkkua seitsemän kierroksen aikana syntyi? Muun muassa näihin kysymyksiin ”Vellu” vastaa podcastissa. Mukana tuttuun tapaan myös pieni katsaus tämän viikon tärkeimpiin kilpailutapahtumiin.
Hyvän käsityksen siitä, mitä rypistys tekee keholle, saa katsomalla kaksi päivää urakana jälkeen kuvatusta videosta, joka on kuvattu, kun Hakala palasi takaisin golfkentälle.