16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Heinin golfkoulu - Opetusvideot

Heinin golfkoulu: Ryhdin merkitys golfsvingissä

Kuva: Janne Mikkilä

Toimiva svingi rakentuu perusasioiden varaan. Yksi olennaisimmista on ryhti. Siinä monella istumatyöläisellä on puutteita, joiden kehittäminen kannattaa paitsi golfin myös yleisin hyvinvoinnin näkökulmasta.

Heinin Golfkoulussa keskitytään tänä vuonna perusasioihin, kuten ryhtiin. Perusasioissa ei voi oikoa.Toisaalta niitä kehittämällä on myös helppo kehittää omaa svingiä tehokkaammaksi ja toistettavammaksi

Heini kertoo videolla, miksi se on niin tärkeä osa svingiä ja miksi svingitekniikan kehittäminen ei välttämättä johda mihinkään, elleivät perusasiat, kuten ryhti ole kunnossa.

Videolla Heini näyttää myös muutaman tehokkaan harjoituksen, joiden avulla ryhtiä on helppo kehittää kotioloissakin ennen golfkauden alkamista. Video kannattaa katsoa ja poimia sieltä vaikka pari itselleen sopivaa harjoitetta kotiin, rangelle tai kierrosta alustavaksi harjoiteeksi.

Apuvälineeksi tarvitset vain alle kympin hintaisen harjoituskuminauhan. Kuminauhan vastusta valittaessa ei kannata lähteä elvistelemään, vaan ainakin alkuun vastus kannattaa valita kevyemmästä päästä. Haastavuuttahan saa helposti lisää kumpparia kiristämällä.

Kaikki tämänvuotiset ja edelliskausien videot löydät kootusti osoitteesta www.golfpiste.com/opetusvideot/ 

Artikkeli aiheesta julkaistiin Golflehdessä 1/2023.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje