26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Muut videot - Opetus - Opetusvideot

100 päivää – 100 metriä: osallistujat valittu

Pituuslyönnin erikoismies Janos Uotila toimii ryhmän valmentajana. Hän lupaa, ettei päästä osallistujia helpolla.

Kiitos sadoista hakemuksista! Mukaan pääsi kuusi onnekasta ja motivoitunutta tulevaa big hitteriä.

Alkuun lämmin kiitos kaikille mukaan hakeneille! Päätimme julkaista hakuilmoituksen vain kerran Golfpisteen netissä, sillä uskalsimme luottaa siihen, että hakemuksia saadaan silloinkin tarpeeksi. Onneksi emme olleet väärässä, niitä tuli enemmän kuin tarpeeksi.

Mukaan pääseminen monen sadan muun hakijan joukosta oli monen tekijän summa, mutta pelkästään tuurista ei ollut kyse.

Halusimme löytää mukaan mahdollisimman erilaisia golfareita: vasta-alkajia ja pitkään pelanneita, lyhyen tai lyhentyvän draivinsa kanssa kamppailevia ja pitkälle tykittäviä luonnonlahjakkuuksia, naisia ja miehiä, klubituuppareita ja single-pelaajia.

Valintoihin vaikuttikin ratkaisevasti ryhmän kokonaisuus. Päädyimme myös valitsemaan osallistujat pääkaupunkiseudulta, koska läsnäoloa vaativia osallistumiskertoja tulee 100 päivän aikana niin monta, 15–20, ja pitkämatkalaisille paikalle pääsemisestä olisi voinut muodostua liian raskas taakka.

Harjoittelussa keskitytään golfharjoitteiden lisäksi fyysisen suorituskyvyn hiomiseen. Suuntaviivat harjoittelulle laati Janos Uotila yhdessä Fressin Jessica Reimanin kanssa.

Naisia mukaan otetiin kaksi, sillä se vastaa pääpiirteissään naisten suhdetta golfin kokonaisharrastajamäärässä sekä myös hakemuksissa.

Osallistujat ovat: Lena Kumlin (52), Viivi Markkanen (27), Ari Mustonen (60), Marco Savander (47), Anttoni Heikura (27) ja Joni Rannikko (36).

Osallistujat esitellään tarkemmin Golflehden 2. numerossa (ilmestyy 15.3.) ja sitä ennen Golfpisteessä julkaistavissa videoissa. Projektin aluksi osallistujien fyysinen kunto testataan ja draivit mitataan.

Kun lähtötaso on selvillä, laaditaan kaikille yksilöllinen harjoitussuunnitelma, jota noudatetaan 100 päivän ajan. Yhdessä Fressin salilla hikoillaan kymmenkunta kertaa ja Mika Piltzin opissa käydään puolentusinaa kertaa. Itsenäisesti osallistujat harjoittelevat keskimäärin 4 kertaa viikossa.

Kaikki mukaan valitut osallistujat ovat vakuuttaneet olevansa sitoutuneita ja motivoituneita, joten 100 päivän päästä pallon pitää lentää ja raudankin liikkua paljon paremmin kuin nyt.

Projektin etenemistä voit seurata Golfpisteessä viikoittain helmikuun lopusta alkaen. Julkaisemme sivuillamme myös kaikki videoidut harjoitusohjeet kevään kuluessa.

Toivottavasti ne motivoivat myös sinua tarttumaan haasteeseen ja suuntaamaan salille ja rangelle!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)