16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Poimi puttivinkit talteen − näillä ohjeilla säästät lyöntejä viheriöillä

Puttipeli on golfissa kaiken a ja o. Kuva: 123 rtf

Useimmat golfarit käyttävät lähes jokaisella reiällä putteriaan enemmän kuin mitään toista mailaa. Siksi putin tekniikkaan ja puttaamisen harjoitteluun kannattaa satsata huolella.

Puttaaminen on golfin merkittävin yksittäinen osa-alue, käyttäähän pelaaja putteriaan kierroksen jokaisella viheriöllä joitakin perin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä tekee ”kulmaraudasta” myös bägin ylivoimaisesti käytetyimmän mailan.

Tutkimusten mukaan keskivertopelaaja puttaa 18 reiän kierroksella 35 kertaa, mutta hieman vähemmän golfia pelanneiden puttisaldo voi nousta yli 50 putin. Kokosimme tärkeimpiä vinkkejä, millä tavalla voit terävöittää suorituksiasi siellä missä varsinainen tulos tehdään.

Sisäistä viheriön nopeus

Parhaiten pääset viheriöiden liukkaudesta perille ottamalla ennen kierrosta tuntumaa kentän harjoitusviheriöön. Griinien pinnan nopeus voi vaihdella päivien sisällä, riippuen muun muassa leikkuukorkeudesta tai hoitotoimenpiteistä.

Myös viheriöiden jyrääminen nopeuttaa viheriöitä, jolloin niiden pinnat saattavat olla selvästi liukkaammat kuin edellisellä pelikierroksellasi. On paljon luottavaisempi tunne lähteä kentälle, kun viheriöiden ”vauhti” on etukäteen lihasmuistissa.

Luonnollinen ote ja luonteva liike

Kun tartut putterista, on tärkeää, että ote tuntuu luonnolliselta. Puttisvingissä lavan on voitava liikkua juoheasti ja käskemättä, mikä onnistuu parhaiten kevyellä mutta napakalla otteella. Putissa on monia erilaisia otevariaatioita, toisin kuin tavallisessa lyönnissä. Jos ote askarruttaa, keskustele PGA pron kanssa siitä, millainen puttiote sopii itsellesi parhaiten. Yhtä tärkeää on hakkia käyttämäänsä otteeseen hyvä luottamus. Se tapahtuu harjoitusviheriöllä.

Visualisoi ihanteellinen liikerata

On keskeistä, että pelaajalla on selkeä mielikuva tavoitteellisesta puttisvingistä. Käsivarret muodostavat hartioiden kanssa ikään kuin kolmion, liikkeen jatkuessa osumahetken jälkeen pehmeällä saatolla. Liikerata lähtee olkapäistä, ja puttaat aina tarkemmin, kun muistat pitää alavartalon aloillaan.

Painopiste kohdalleen

Onnistut putissa paremmin, kun vartalon painopiste on alkuasennossa hieman keskikohdan etupuolella. Jos paino on liiaksi kantapäillä, lyöntiä on vaikeampi kontrolloida.

Keskity pitkissä puteissa etäisyyskontrolliin

Linjaamistakin tärkeämpää on saada pitkillä etäisyyksillä vauhdit kohdalleen. Pitkien puttien upottaminen vaatii aina vähän onneakin, joten saat itseltäsi paineita pois, kun asetat hieman helpomman tavoitteen.

Yritä putata kierroksella pallosi esimerkiksi 20 metrin matkalta kuviteltuun, halkaisijaltaan neljän metrin, 10 metrin matkalta halkaisijaltaan kahden ja 5 metrin matkalta halkaisijaltaan metrin kokoiseen ympyrään. Päivätä tavoitetta oman tasosi mukaiseksi.

Harjoite:

Laita viisi palloa 20, 10 ja viiden metrin etäisyydelle reiästä ja yritä saada kultakin etäisyydeltä kolme palloa mainittujen ympyröiden sisään. Mikäli et jollain etäisyydellä saa kolmea palloa ympyrään, aloita alusta. Taitojen karttuessa voit tehdä testistä hieman vaativamman.

Ole päättäväinen lyhyissä puteissa

Helpot virheet harmittavat jokaista golfaria, ja toisinaan lyhyellä etäisyydellä tulee tuhrattua liian monta lyöntiä. Usein tämä johtuu siitä, että puteista puuttuu päättäväisyys. Kun puttaat kiihtyvästi läpi osuma-alueen hyvällä saatolla, varmistat että lyönti pysyy linjassaan ja pallo ylettyy reikään.

Älä nosta päätäsi, vaan käännä katseesi pallon perään

Osumahetkellä kärsivällisyys on tärkeää, sillä liian nopea katseen kääntäminen vaikuttaa paitsi lavan liikkeeseen myös itse heiluriin. Käännä katse pallon perään myös linjan suuntaisesti, sillä pään ylös kohottaminen keskeyttää saaton ja rikkoo puttisvingin rytmin.

Itseluottamus syntyy treeniviheriöllä

Kun opit luottamaan metrin pituisiin putteihin, heijastuu luottamus helpommin pelin muillekin osa-alueille. Olet valmiimpi kierrokselle, kun upotat harjoitusviheriöllä muutaman pallon peräkkäin metrin etäisyydeltä ennen starttia. Saat vielä parempia tuloksia, kun maltat palata puttigriinille pelin jälkeen. Upota peräkkäin kymmenen metrin pituista puttia ennen kuin lähdet kotiin.

Rakenna itsellesi systeemi

Kun harjoittelet puttia, pyri tekemään se rutiininomaisesti samalla tavalla. Toistuva harjoitusrutiini kasvattaa luottamusta ja antaa varmuutta putteihin – ja sitä parempi mitä yksinkertaisimmat harjoitteet. Palatessasi aina uudelleen tuttuihin harjoitteisiin, rakennat itsellesi sillan, joka kantaa kentän viheriöillä kiperämmässäkin paikassa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje