14.–21.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][7]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Osuma ratkaisee, mutta harjoitteletko koskaan osuma-asentoa?

Hyvässä osuma-asennossa kädet tulevat pallolle hieman edellä ja mailanpää jäljessä. Kuva: Getty Images

Ilman ihanteellista osuma-asentoa on vaikea saada toistettavasti hyviä osumia. Sitä kannattaakin harjoitella säännöllisesti.

Oletko miettinyt, mikä on golflyönnin tärkein vaihe? Backsvingi, downsvingi, painonsiirto, kiertoliike vai kenties loppuasento? Näillä kaikilla on merkitystä lyönnin toimivuuden kannalta, mutta yksittäisenä vaiheena ylitse muiden nousee osuma. Se on svingin ainoa hetki, jolloin maila on kontaktissa pallon kanssa.

Golfpallo ei piittaa mitä vasen käsi tekee tai heiluuko pää lyönnin aikana tai kuinka pitkä backsvingi pelaajalla on – se ainoastaan rekisteröi mitä mailanlapa tekee osumahetkellä. Toimivan svingitekniikan tarkoitus on mahdollistaa toistuvasti parempia osumia. Tästä syystä jokaisen svingiin tehdyn muutoksen pitäisi olla sidoksissa edellä mainittuun seikkaan.

Näemme toisinaan jopa ammattilaisilla eriskummallisia backsvingejä, mutta tarkastellessa kisalähetysten hidastetuista tai pysäytetyistä kuvista tasokkaiden pelaajien lyöntiasentoja osumahetkellä, paljastuu niistä eräs merkittävä seikka: asennot ovat lähes poikkeuksetta samankaltaisia. Tämä vahvistaa, että backsvingillä on suorituksessa valmistavan vaiheen rooli, joka on suoritettava voidakseen käynnistää isommassa roolissa olevan downsvingin.

Major-voittaja Jim Furyk tekee backsvingissään silmukan, jota ei lehtien opetuspalstoilla hehkuteta, mutta osumat ja tulokset puhuvat puolestaan. Ei ole yllätys, että kilpakentillä yli 70 miljoonaa dollaria ansainnut Furyk on tehnyt urallaan enemmän töitä tehokkaamman ja laadukkaamman palloontulon kuin backsvinginsä kanssa. Mikäli Furykin backsvingi ei istuisi hänen lyöntiinsä, se olisi todennäköisesti muutettu jo nuoruusvuosina täysin toisenlaiseksi.

Taitavien pelaajien liikerataa yhdistää tapa lyödä raudoilla alaspäin suoraan palloon, käsien ollessa osumahetkellä hieman edellä ja mailanpään aavistuksen jäljessä. Heidän downsvingissään on johdonmukainen svingipolku, mailan tullessa tyypillisimmin sisältä palloon. Nämä antavat mainiot lähtökohdat hyvälle osumalle, kiihtyvälle mailanpään vauhdille ja tarkalle lyönnille.

Suurimmassa osassa lyöntejä tavoiteltu palloontulokulma on hieman laskeva, svingin kaaren alimman kohdan ollessa raudoilla joitakin senttejä pallon edessä. Tämä tarjoaa laadukkaan osuman, mahdollistaa lyönnin lavan normaalilla nostokulmalla ja tuottaa myös backspinniä.

On silti muistettava, että hyvä svingikään ei automaattisesti johda onnistuneeseen osuma-asentoon.

Jos svingin kaaren alin kohta on pallon alla tai sen takana, maila hyökkää nurmen pintaan ennen osumaa, mikä vie tehon lyönnistä. Tällöin myös lapa tärähtää aiheuttaen epäpuhtaan osuman ja epätarkan lyönnin. Osuessaan keskelle lapaa pelaaja tuottaa lyöntipinnan osalta maksimaalisen voiman palloon. Epätarkat, sweet spotin ulkopuolelle kohdistuneet osumat paitsi menettävät tehoa myös aiheuttavat eri suuntiin palloa vieviä epäonnistumisia.

Jim Furykin backsvingiä ei voi kutsua mallikelpoiseksi, mutta osumassa tilanne on täydellisesti hallinnassa. Kuva: Getty Images

On silti muistettava, että hyvä svingikään ei automaattisesti johda onnistuneeseen osuma-asentoon. Sitäkin on harjoiteltava siinä missä laajempaa hartiakiertoa tai uutta käsiotetta. Toisinaan rangella on aiheellista kiinnittää harjoittelussa huomio ainoastaan mahdollisimman hyvään osuma-asentoon, jota voi tavoitella hyväksi havaitulla svingiajatuksella.

Harjoitteena kannattaa lyödä palloja esimerkiksi rautaseiskalla siten, että asettaa tiin noin viiden sentin päähän pallon taakse. Tämä auttaa terävöittämään osumaa ja ohjaa tulemaan kädet hieman edellä palloon. Yksi vaihtoehto on hyödyntää golfliikkeiden tuotevalikoimista löytyvää lyöntisäkkiä, jonka avulla voi harjoitella sekä parempaa osumaa että osuma-asentoa.

Osuman tekee kuohkeammaksi myös säännöllinen puolisvingillä harjoitteleminen. Se opettaa samalla lyömään matalampaa kaarta, joka on hyödyllistä hallita muun muassa tuulisissa olosuhteissa.

Hieman nopeammalla mailanpään vauhdilla lyövät golfarit saavat pallonsa ”suhisemaan” raudoilla, mikä on yleensä merkki hyvästä osumasta. Tämä kertoo myös lyöjän hyvästä rytmistä ja temposta. Toisinaan tuntuma katoaa, mutta sitä voi etsiskellä uudelleen omilla muistisäännöillä, joita kannattaa raapustaa hyvän osumatuntuman vallitessa paperin kulmaan. Monilla ongelmat kytkeytyvät liian nopeaan backsvingiin, vaikka jarrutellakaan ei kannata. Hyvät osumat istuvat mainiosti rauhalliseen, mutta sopivan reipastahtiseen svingiin.

Osuman ideologiaa kannattaa herätellä myös lähipelialueella. Hyvä osumatuntuma tarttuu pidempään lyöntiin usein chipeistä ja pitcheistä, jotka pidemmän lyönnin tavoin edellyttävät tavoiteltavan osuma-asennon tärkeitä periaatteita.

Kommentti: Linjakkaan näköisiä backsvingejä on ihailtu aina. Toimiva backsvingi antaakin yhdenlaiset avaimet onnistuneelle suoritukselle, mutta onko backsvingi lyönnissä niin tärkeä vaihe kuin saatetaan kuvitella? Klassinen koulukunta suosii ja vaalii elegantteja, oppikirjojen sivuilta tuttuja taaksevientejä, joskin tämän osaston rummutus ei kuulu enää yhtä voimakkaana kuin menneinä vuosikymmeninä.

Kotikenttäni kilpapelaajat kiinnittivät 70−80-luvuilla lyöntitekniikassaan päähuomion backsvingiin. Osuman ja osumahetken peruskysymyksistä ei liiemmin kuulunut keskustelua − koettiin, että mallikas backsvingi ja hyvä osuma kytkeytyvät vahvasti toisiinsa.

Parasta esimerkkiä lyöntien toimivuudesta antavat maailman johtavilla kiertueilla pelaavat golfarit, joiden backsvingien kirjo on tänä päivänä suurempi kuin koskaan. Toki backsvingiäkin hiotaan edelleen, mutta ei yhtään enempää kuin mitä sillä on mahdollisuus tarjota huippupelaajalle paremman pallokontaktin näkökulmasta.

Paljon on puhuttu vuosien saatossa tavoitteellisesta svingplanesta, mutta Jim Furykia ja vasuri Bubba Watsonia on mahdotonta sovittaa tuohon kategoriaan. Sama koskee hieman vastaavanlaista ääripäätä edustavaa nousevaa tähteä Matthew Wolffia, jonka liikkeellelähtö hakee persoonallisuudessaan vertaistaan. Osuma kaikilla on kuitenkin kunnossa.

Toki on myönnettävä, että nykyteknologia sallivat enemmän pelivaraa ”toisenlaisiin toteutuksiin” kuin vaikkapa 70-luvun pienilapaiset mailat. Silloin pelaajan täytyi olla taaksevientinsä suhteen yhtä klassinen kuin mailansakin. Mutta poikkeustapauksia löytyy myös noilta ajoilta, kuten urallaan yhteensä 46 pääkiertuevoittoa haalineiden Eamonn Darcyn, Miller Barberin ja Lee Trevinon backsvingit osoittivat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje