16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Lyötkö raudoillasi pidemmälle kuin ennen? Todellinen syy saattaa yllättää

Modernissa rautakuutosessa voi olla samankaltainen nostokulma kuin eilispäivän rautanelosessa. Kuva: 123rtf

Rautojen nostokulmat ovat teknologian kehittyessä muuttuneet, vaikka numerot lavan pohjassa ovat pysyneet samana.

Tutkimukset sen todistavat: golfarit lyövät mailoillaan entistä pidemmälle. Kaikki lisämetrit eivät kuitenkaan johdu pelaajien vahvemmasta fysiikasta tai parantuneesta lyöntitekniikasta.

Välineteknologialla sen sijaan on asiaan merkitystä, mutta edistyksellisten teknisten innovaatioiden sijaan kyse on enemmän silmänkääntötempusta. Keskeinen pidentyneitä rautalyöntejä selittävä seikka on nimittäin rautojen loftien eli nostokulmien pienentyminen.

Yhdysvaltalainen golfvalmentaja Jonathan Yarwood julkaisi hiljattain Twitterissä taulukon, joka esittää rautamailojen nostokulman kehityskulkua 1960-luvulta tälle vuosikymmenelle.

Muutos on ollut melkoinen, ja esimerkiksi rautojen 5–7 nostokulmat ovat pienentyneet mainittuna aikana vähintään viidellä asteella kussakin mailassa. Taulukon tarkastelu paljastaa myös, että modernissa rautakuutosessa voi olla samanlainen nostokulma kuin takavuosien rautanelosessa.

Samalla löytyy osaselitys sille, miksi rautaykköset ja -kakkoset ovat pitkälti kadonneet pelaajien bägeistä. Tämänpäivän rautakolmonen kun vastaa nostokulmaltaan ja lyöntipituudeltaan parinkymmenen vuoden takaista rautakakkosta, joissain tapauksissa jopa rautaykköstä.

Lyhyemmällä aikavälillä muutokset ovat olleet pienempiä, mutta jo pienikin muutos nostokulmassa tuntuu keskipitkällä raudalla lyötäessä. Esimerkiksi vuonna 2013 markkinoille tulleessa TaylorMaden RocketBladez-malliston rautakuutosessa on puoli astetta suurempi nostokulma kuin uuden P790TI-sarjan vastaavassa mailassa. Tämä voi tarkoittaa useamman metrin eroa lyöntien kokonaispituuksissa.

Teknologian kehityksen myötä pallon lentorata on siis mahdollista saada yhtä korkeaksi kuin ennenkin, vaikka lavan nostokulma on matalampi.

Vielä 1980–1990-luvulla raudat olivat varsinkin harrastajille selvästi nykyisiä mailoja vaikeampia lyödä. Välinevalmistajat suosivat lavoissa suurempia nostokulmia, jotta pelaajat saisivat pallon helpommin lentoon.

Pelaajan kannalta korkea lentorata rautalyönneissä on tärkeä myös siksi, että korkealta jyrkässä kulmassa viheriölle putoava pallo on helpompi saada pysähtymään viheriölle kuin matalamman lentoradan lyönnillä. Pituus on vain osa yhtälöä, vaikka lisämetrit ovatkin monelle arvokkaita. Rautalyönneissä vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin pallon hallittavuus.

Tämän päivän välinesuunnittelijat ovat onnistuneet luomaan yhä parempia keinoja saadakseen lavan painopisteen alemmaksi ja taaemmaksi, jotta pallo nousisi osuman jälkeen korkeammalle lentokaarelle. Teknologian kehityksen myötä pallon lentorata on siis mahdollista saada yhtä korkeaksi kuin ennenkin, vaikka lavan nostokulma on matalampi. Yhdistelmän seurauksena harrastaja saa lyönteihinsä lisää metrejä menettämättä liian paljon hallittavuudesta.

Lue seuraavaksi: Korkeammalle, pidemmälle, tarkemmin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)