8.–15.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][23]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Kiinni itse teossa – 13 huijaritarinaa golfkentiltä

Golf Digestin toimittajat ja lukijat kertovat uskomattomista tapauksista, joissa golfin säännöille ja reilun pelin hengelle on viitattu kintaalla.

Golfarille ei ole tarjolla ikävämpää titteliä kuin huijari. Hitaat pelaajat, slaissaajat, pallo-ongen omistajat – he ovat kaikki maineeltaan pulmusia verrattuna keskuudessamme oleviin luoviin tuloksenpitäjiin. Huijarisyytöstä ei helposti heitetä ilmoille, emmekä halua tahrata kenenkään mainetta vain huvin vuoksi. Halusimme kuitenkin tarjota ainakin esimakua huijaamisen tavoista, joita olemme vuosien varrella todistaneet: pyyhekumin purun tahrimia tuloskortteja, kuin ihmeen kaupalla löytyneitä avauslyöntejä, siististi lepääviä palloja paikoissa, joissa kaikki ympärillä on pelaamatonta aluetta.

Haluamme ajatella, että jopa sellaiset golfarit, jotka eivät ota golfin sääntöjä kovin kirjaimellisesti, toimivat suunnilleen golfin käyttäytymiskoodiston mukaisesti. Seuraavat, toinen toistaan petollisemmat tarinat ovat kuitenkin osaksi valaisevia, osaksi raivostuttavia.

* * *

Ei niin salonkikelpoisessa ryhmässä, jossa pelasin 70-luvulla otteluita rahasta, oli eräs surullisenkuuluisa pallonpudottaja. Tyypillinen panos oli 20 taalaa per yhdeksän reikää ja siihen päälle viiden taalan skinit. Kerran hän löi avauslyöntinsä kauas oikealle korkean rikkaruohon ympäröimään roikkuvaoksaiseen pajupuuhun. Etsimme ja etsimme palloa, mutta turhaan. Totta kai, hetki sen jälkeen, kun olin poistunut paikalta lyömään omaa palloani, hän huusi löytäneensä omansa. ”Et varmasti löytänyt”, huusin heti takaisin. ”Pistä se taskuusi, hävisit reiän”, sanoin. Jyrkkä vastaukseni taisi saada hänet hämmennyksiin. Hän nosti pallonsa ja käveli seuraavalle tiille. Sen koommin emme tapauksesta enää puhuneet.

-Jerry Tarde

* * *

Törkein huijausyritys, jota olen koskaan todistanut, tapahtui eräässä yliopistoturnauksessa, jossa oli enimmäkseen kolmannen divisioonan joukkueita. Pelasimme neljän ryhmissä ja kun vaihdoimme ykköstiillä sattumanvaraisesti tuloskortteja, sain erään kaverin kortin ja hän sai puolestaan minun korttini. Jos olisimme pelanneet normaalisti kolmen pelaajan ryhmissä, tuloskortit olisi vaihdettu kiertävästi, jolloin olisi vältytty tilanteelta, jossa kaksi pelaajaa toimivat toinen toistensa merkitsijöinä.

Jossain kohtaa etuyhdeksikköä tein tuplabogin. Seuraavalla tiillä merkitsijäni kysyi, kynä kädessään, ”teit kai viitosen?”

“En, vaan kuutosen”, sanoin, arvatenkin järkkyneellä äänellä, koska tuohon aikaan tuppasin masentumaan aina tuplan tehdessäni.

“Oletko varma? Minusta teit viitosen. No, nyt on kaunis päivä, joten nautitaan siitä. Pelataan molemmat hyvin tänään.”

Muistan sen fyysisen tunteen, kuinka tunsin itseni tainnutetuksi. En voinut uskoa, että tällä tasolla kilpaileva henkilö tekisi sellaisen ehdotuksen. Katsoin häntä silmiin, ja hän virnisti. Kävin reiän vielä lyönti lyönniltä läpi varmistaakseni, että olin todella tehnyt tuplan, ja jatkoimme sitten kierrosta.

Kun poistuimme viimeiseltä griiniltä kohti tulostentarkistuspistettä, hän ehdotti, että tarkistaisimme sitä ennen pikaisesti toistemme tulokset. Hän oli merkinnyt 78 lyönnin kierroksen 74:ksi. Hän näytti hämmentyneeltä nähtyään, että hänen kasikymppisensä oli edelleen kahdeksankymmenen lyönnin kierros. Tuloskortti meni kumittamisesta sotkuiseksi, mutta oikeat tulokset sinne saatiin. Paluumatkalla bussissa mietin, mikäköhän mahtoi olla kohtalaisesti pelanneen joukkueemme todellinen sijoitus kilpailussa.

-Max Adler

* * *

Varhain 80-luvulla pelasin eräissä U.S. Openin aluekarsinnoissa Burning Treen kentällä Greenwichissä Connecticutissa. Peliparini oli eräs tunnettu klubipro, joka oli pelannut useita kertoja U.S. Openissa ja PGA Championshipissä. Pelasimme kahdestaan, ja meillä oli caddie, joka jostain syystä kantoi molempien bägejä. Kymmenennellä reiällä pro löi vihaisen hukin, kun taas minä päädyin oikealle raffiin. Caddie meni ensin pron pallolle, ja kun hän pääsi minun luokseni, kysyin mikä oli pron tilanne. Caddie vastasi hänen pallonsa olevan kivien välissä ja että hänen piti ottaa droppi.

Seuraavaksi näin, kuinka pallo lensi ulos ojasta. Kysyin prolta, monesko lyönti se oli. ”Toinen”, kuului vastaus, joka sai caddien tolaltaan. ”Ja paskan marjat!” hän huudahti. ”Tiedän kyllä kolmosen tasoituksella milloin pallo on pelattavissa, ja tuo pallo ei takuulla ollut.”

Olin nuori, vasta parikymppinen amatööri ja täysverinen kilpagolf oli minulle melko uutta. En tiennyt, mitä tehdä. Kun pääsin tulospalveluteltalle, kerroin tarinan, mutta minun käskettiin allekirjoittaa tuloskortti. Niin tein, mutta iltapäivän kierroksesta muodostui kiusallinen. Pro selviytyi jatkokarsintaan. Päivää myöhemmin sain puhelun, jossa minulle kerrottiin, että jotkut virkailijat olivat kuulleet välikohtauksesta. Menin tilaisuuteen – jossa kyseinen pro oli paikalla – ja kerroin taas tarinan. ”En nähnyt tilannetta, mutta caddiellä ei uskoakseni ollut mitään syytä valehdella. Häntähän vain odotti luultavasti parempi tippi, mikäli hänen pelaajansa selviytyisi jatkoon”, päätin lausuntoni.

Tilanteeseen ei voitu lopulta mitenkään puuttua, joten pro eteni seuraavaan karsintaturnaukseen. Kun olimme lähdössä paikalta, pro vielä kettuili minulle sanoessaa: ”Soita minulle milloin tahansa, jos haluat joskus pelata klubillani.”

-E. Michael Johnson.

* * *

Viitisen vuotta sitten olin pelaamassa eräässä kutsukilpailussa, johon osallistui 40 kaksimiehistä joukkuetta. Kyseessä oli kolmipäiväinen lyöntipelikilpailu. Kaikki mukana olleet pelasivat alle viiden tasoituksella, ja kisaan saapui joukkueita kauempaakin.

Ensimmäisellä kierroksella ystäväni pelasivat erään Oklahoman Tulsasta tulleen parin kanssa. Ystäväni olivat pelanneet hyvin. Kierroksen jälkeisellä lounaalla he kertoivat toisen parin kummallisesta pelistrategiasta. Kun toinen pelaaja oli lyönyt lähestymisensä, hän kiiruhti griinille ja kailotti siellä seisoessaan parilleen, miten tämän tulisi oma lyöntinsä pelata. Se oli kaikkien mielestä hyvin erikoista, joten mainitsimme asiasta prolle. Pro alkoi heti pohtia, että mahtavatkohan he huijata. Hän päätti asettaa heille seuraavalle päivälle ansan.

Toisella kierroksella pro laittoi heidät aloittamaan yhteislähtökisan seitsemänneltätoista tiiltä. Kun ryhmä saapui klubin viereiselle 18. reiälle, klubin työntekijöitä oli piiloutunut pois näkyviltä, mutta kuitenkin siten, että tapahtumia todisti useita silmäpareja. Toinen parista löi sitten lähestymisensä griinille, jonne hän kiiruhti itse perässä jättäen parinsa lyömään omaa lähestymistään. Griinille saavuttuaan ensimmäinen pelaaja nosti pallonsa merkkaamatta ja asetti merkkinsä kolme metriä lähemmäs reikää. Sama toistui peliparin lyönnissä. Klubin henkilökunta paljasti kaverit verekseltään huijauksesta, jonka pelaajatkin myönsivät.

Heidät ohjattiin välittömästi ulos kentältä, ja heitä kiellettiin koskaan palaamasta takaisin. Pro ilmoitti sen jälkeen asiasta myös heidän kotiklubilleen Tulsaan.

-Golf Digestin lukija

* * *

Pelatessani muutamia vuosia sitten erässä yliopistoturnauksessa West Pointissa minut oli laitettu samaan ryhmään erään koillisen alueen huippujoukkueen kovan pelaajan kanssa. Hän teki taustansa tiettäväksi, mistä ryhmämme kolmannen pelaajan kanssa keskenämme vitsailimme. Pelaaja ei puhunut meille juuri mitään. Suurimman osan kierrosesta hän pelasi kuulokkeet korvillaan.

Ja totta kai, hän pelasi upeasti. Kuudentoista reiän jälkeen hän oli kovissa olosuhteissa ehkä pari lyöntiä yli parin. Kierroksen 17. reiällä, pitkällä par-viitosella, hän löi avauksensa pushina korkeaan raffiin. Hämmästyksekseni hän huiski heinää muutaman kerran ennen kuin sai lyötyä pallonsa takaisin väylälle. Siitä wedge griinille ja päälle kolme puttia. Kävellessämme pois griiniltä tokaisin hänelle jotain tyyliin, ”kova reikä, paljonko lopulta oikein teit?”

”Tuplan”, hän vastasi. Olin nähnyt jokaisen lyönnin omin silmin, enkä ollut uskoa tapahtunutta. Hänen tuplansa oli oikeasti yhdeksikkö.

Kahdeksannellatoista reiällä hän teki rutiiniomaisen parin kahdella komealla lyönnillä ja kahdella putilla. Kättelimme ja suuntasimme kohti tulospalvelupistettä. Nähtyään kuinka merkitsin hänelle 17. reiälle ysin hän pimahti. Hän heitti korttinsa ilmaan, viskasi kynänsä ja lähti raivoissaan paikalta. Mutta tulostaan hän ei protestoinut. Pulssini vielä pamppailessa kävin jokaisen lyönnin läpi toimitsijan kanssa, joka selvästikin tunsi kaverin. Hän oli niin ikään ihmeissään.

Toimitsija seurasi kaveria ja minä, istuttuani muutaman pitkän minuutin aloillani, lähdin etsimään joukkuettani. Myöhemmin näimme taululla hänen tuloksensa – siltikin kova tulos – mikä tarkoitti, että hän oli allekirjoittanut ysin sisältäneen tuloskorttinsa.

En koskaan enää nähnyt tyyppiä. Ehkä hän on nykyisin jossain golfkaupassa viikkaamassa paitoja. Urpo mikä urpo.

-Peter Morrice

* * *

Olimme college-joukkueeni kanssa kevätlomamme aikaan pelimatkalla etelässä erään pienen koulun vieraina. Joukkuekaverini oli voittanut minut kilpailtuamme viimeisestä paikasta joukkueeseen, joten pelasin vain henkilökohtaisessa sarjassa. Päätin kierrokseni jo aamupäivällä, joten vietin iltapäivän valmentajani kanssa seuraten niitä viittä pelaajaa, joiden tulokset laskettiin joukkueen tulokseen.

Istuimme erään polun varressa. Sen erotti kymmenennen reiän tiiauspaikasta pensasrivistö. Eräs joukkuekaverini riensi klubille hakemaan purtavaa sillä välin, kun ryhmän kaksi muuta pelaajaa löivät avauksensa. Sen jälkeen joukkuekaverini löi oman avauksensa, kun taas kaksi muuta pelaaja lähtivät käymään pikaisesti klubilla. Lyötyään pallonsa kentälle joukkuekaverini meni toisen pelaajan bägille, täysin epätietoisena siitä, että istuimme valmentajan kanssa viiden metrin päässä, ja muutti tuloskortistaan erään etuysin reiän tuloksen. Katsoimme valmentajan kanssa epäuskoisina toisiamme.

Tuntien pelaajan, jonka bägillä oli juuri käyty, kävelin väylällä rennosti hänen luokseen ja pyysin saada nähdä joukkuekaverini tuloskortin. Ja totta tosiaan, yhden reiän kohdalle, jossa oli ollut aiemmin viitonen, oli kirjoitettu nelonen. Päätimme jättää kaverin toistaiseksi rauhaan ja katsoa mitä tapahtuisi. Hän tajusi, että jotakin oli tekeillä ja muutti tuloskortteja tarkistettaessa reiän tuloksen takaisin oikeaksi. Menin kuitenkin heti kierroksen jälkeen hänen juttusilleen ja otin asian puheeksi. Hän ei enää koskaan pelannut joukkueessamme, vaan vaihtoi lukukauden päättyessä lopulta joukkuetta.

-Golf Digestin lukija

* * *

Kyseessä oli jokin yhteislähtönä pelattu jäsen-vieras-kisa klubillamme. Eräs pelaaja saapui paikalle, kun olimme jo ensimmäisen reiän viheriöllä. Hän oli tullut paikkaamaan pelaajaa, joka ei ollut päässyt paikalle. Vieraan isäntä ehdotti, että antaisimme hänen pelata väylän, ja siihen päädyttiin.

Hän ilmoitti kysyttäessä pelaavansa tasoituksella 16. Neljännellä reiällä huomasin, että hänellä oli bägissään kaksi puukolmosta. Outoa kyllä, ne olivat ihan samanlaisia. Tulin samalla laskeneeksi hänen mailojensa määrän. Niitä oli 16.

Kun vähän myöhemmin nostin hänen pallonsa reiästä, huomasin hänen pelaavan Robin Hood -merkkisellä pallolla, joita sai hankittua vain postimyynnin kautta. Kyseessä oli halkaisijaltaan virallista palloa pienempi ja siis selkeästi sääntöjenvastainen pallo. Robin Hood -palloa myytiin sillä kärjellä, että se lentää tavallista pidemmälle, mutta oikeasti se oli kamala golfpallo. En ollut koskaan törmännyt keneenkään, joka olisi käyttänyt kyseistä palloa edes uteliaisuudesta.

Vieras ei ollut kovinkaan hyvä pelaaja, kuten ei hänen isäntänsäkään, eivätkä he pärjänneet kisassa. Mutta kun vieraan kanssa samalla klubilla pelaava toinen kilpailija kertoi hänen tasoituksensa olevan oikeasti 13 eikä 16, kuten hän itse oli ilmoittanut, päätin puuttua asiaan. Huomautin, että (a) pelatessaan väärällä tasoituksella, (b) myöhästyessään lähtöajasta, (c) pelatessaan 16 mailalla ja (d) käyttämällä sääntöjenvastaista golfpalloa hän syyllistyi neljään sääntörikkomukseen jo ennen kuin oli lyönyt ensimmäistäkään lyöntiä. Se lienee jo jonkin sortin ennätys.

–Guy Yocom

* * *

Vuosia sitten, eräällä hyvin tunnetulla klubilla New Yorkissa, vieraspelaaja oli kadottanut avauslyönnissä pallonsa eräällä sokkona lyötävällä par-kolmosella. Koko neljän pelaajan ryhmä etsi palloa, ja lopulta ruohikosta löytyikin jotain. ”Jep, se on minun”, pelaaja totesi. Hän löi ensin pallonsa ulos raffista ja chippasi sitten kolmannen lyöntinsä griinille, noin kymmenen metrin päähän reiästä.

Kun ryhmän toinen pelaaja meni ottamaan lippua pois, hän huomasi, että reiässä oli pallo. Kaveri olikin siis tehnyt hole in onen!

Lienee sanomattakin selvää, että hänen pelikutsunsa klubille jäi ainoaksi.

–Golf Digestin lukija

* * *

Osallistuin juniorikisaan, joka pelattiin neljän hengen ryhmissä. Yksi pelaaja ryhmästämme avasi suoraan väylän oikealla laidalla olevaan metsään. Tarjouduimme auttamaan etsinnässä, mutta hän vastasi jo löytäneensä pallon. Seuraavaa lyöntiä emme nähneet, mutta kuulimme, kuinka se kajahti puuhun varsin kuuluvasti. Tämän jälkeen hän chippasi pallonsa väylälle, löi siitä viheriölle ja puttasi sitten kahdesti.

Merkitsijän kysyessä pelaajalta reiän tulosta, hän ilmoitti tehneensä kuutosen. Merkitsijä kysyi, oliko pelaaja hävittänyt pallonsa metsään. Pelaaja vastasi, ettei ollut, ja ihmetteli koko kysymystä. ”Taisit lyödä siihen puuhun niin kovaa, että pallo muuttui eri väriseksi. Anteeksi kuitenkin, että kyseenalaistin rehellisyytesi”, merkitsijä vastasi. Pelaaja löi tiiltä oranssia palloa, ja upotti reikään lopulta valkoisen pallon.

On vaikea ymmärtää, miten hän ajatteli tämän jäävän pelikavereilta huomaamatta.

—Golf Digestin lukija

* * *

Liityin kymmenisen vuotta sitten uuteen seuraan. Lähdin pelaamaan uudelle klubilleni ensimmäistä kertaa kauniissa säässä. Lämpöä oli reilut 20 astetta lämmintä, ja tuuli puhalsi hennosti. Sain pelikaverikseni itselleni tuntemattoman henkilön. Huomasin, että hänellä oli tapana levittää huuliinsa huulirasvaa ennen jokaista avauslyöntiä ja laittaa sen jälkeen huulirasvapuikko taskuunsa ilman korkkia, jonka ajattelin hänen vain hukanneen. Pelasimme pienillä panoksilla, ja jäin muutaman dollarin tappiolle. Kierroksen päätteeksi hän kutsui minut pelaamaan kanssaan myös seuraavana viikonloppuna.

Sää oli jälleen kaunis. Tällä kertaa hän levitti vielä enemmän huulirasvaa, eikä korkkia näkynyt nytkään. Lisäksi hän vatkasi jotain taskussaan ennen kuin otti sieltä pallon asettaakseen sen tiille.

Kysyin sitten myöhemmin eräältä toiselta jäseneltä kyseisestä hepusta. ”Lip Bomber” (huulipommittaja), tämä naurahti. Mies ei ollut itse tietoinen lempinimestään, jonka hän oli saanut tavastaan levittää huulirasvaa pallonsa päälle ennen jokaista avauslyöntiä. En ole koskaan törmännyt vastaavaan temppuun.

—Golf Digestin lukija

* * *

Eräässä kesän kilpailussa saimme neljän hengen ryhmäämme mukaan huijaamisesta tunnetun Rickin. Se on itse asiassa hänen oikea nimensä, mutta enempää en paljasta, koska mies on oikea rotta. Hän merkkaa pallonsa laittamalla merkkausnastansa pallon etupuolelle, talloo raffia pallonsa takana, kaunistelee tuloksiaan ja tekee kaikenlaista. Ajattelin hänestä kertovien tarinoiden olevan liioiteltuja – ihmisillä kun on taipumusta sellaiseen – mutta mitä vielä!

Kahdeksannella reiällä tämä p***läpi avasi suoraan oikealle metsään. Pallo pomppi kanervikon keskelle. Koko muun ryhmän etsiessä Rickin palloa hän huusi yhtäkkiä löytäneensä sen. Ja kuinka ollakaan, se makasi mainiosti paikassa, josta pystyi lyömään suoraan viheriölle.

Ehkä se oli oikeudentuntoni – tai kenties minulla vain oli meneillään huono kierros – mutta päätin pitää vähän hauskaa miehen kustannuksella. “Löit väärää palloa, sinun pallosi on täällä!” huusin, ja Rickin naamastaan näki heti, että hän tiesi jääneensä rysän päältä kiinni. Hän alkoi selittää, ettei häntä voinut rangaista väärän pallon pelaamisesta, koska aurinko oli paistanut pahasti hänen silmiinsä niin pahasti, ettei hän kyennyt tunnistamaan palloaan. Hän alkoi siis suoraan selitellä. ”En minä palloasi löytänyt”, vastasin, ”mutta tiedämme, ettet löytänyt sinäkään.” Hän ei sanonut sanaakaan, vaan pelasi reiän loppuun väärällä pallollaan ja käveli tiehensä.

Tarinan pelottavin osa tulee vasta tässä: mies on ammatiltaan lakimies.

—Joel Beall

* * *

Eräässä yliopistoturnauksessa, 1960-luvun alkupuolella, reikäpelivastustajani merkkasi pallonsa dollarin kolikolla. Hän merkkasi aina useaan kertaan, ja niin tehdessään hän siirsi palloaan aina hieman eteenpäin. Tämä toistui joka reiällä.

Yhdellä griinillä hän sitten kysyi minulta, kumpi puttaa ensin. Vastasin sen riippuvan siitä, kuinka monta kertaa hän vielä aikoo merkata pallonsa. Hän ymmärsi vinkin, eikä jatkanut enää temppujaan.

—Golf Digestin lukija

* * *

Muutama vuosi sitten olin caddienä osavaltiomme mestaruuskisojen karsinnoissa. Pelaajani missasi cutin muutamalla lyönnillä, mutta eräs tilanne takaysiltä jäi vaivaamaan mieltäni.

Pelaajan pallo makasi paikassa, josta sitä ei pystynyt lyömään. Ehdotin, että hänen kannattaisi julistaa tilanne pelaamattomaksi paikaksi ja jatkaa dropin jälkeen. Se olisi kuitenkin ollut kova kolaus hänen ohuiksi käyneille haaveilleen jatkoonpääsystä, joten hän halusi pelata palloaan pahasta paikasta. Soviteltuaan hetken backsvingiään hän lopulta löi, mutta lyönnistä tuli puhdas huti. Seuraavalla yrityksellään hän onnistui kuin ihmeen kaupalla lyömään pallonsa kentälle.

Kävellessämme pallolle kehuin hänen lyöntiään ja totesin, että olipa harmi, kun se onnistui vasta toiselle yrittämällä. Hän vastasi, ettei ensimmäinen yritys ollut lyönti vaan harjoitussvingi — jota se ei todellakaan ollut. Mutta minä olin ainoa, joka oli nähnyt tilanteen. Niinpä peliä jatkettiin hänen tulkintansa mukaan, eivätkä kanssakilpailijat voineet kyseenalaistaa tilannetta.

Tekeekö tämä minusta sitten rikoskumppanin? Parempi, ettet vastaa.

—Christopher Powers

Lue seuraavaksi: Huijataanko PGA Tourilla? – Salainen caddie kertoo vastauksen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)

  • golftintti says:

    En koskaan enää nähnyt tyyppiä. Ehkä hän on nykyisin jossain golfkaupassa viikkaamassa paitoja. Urpo mikä urpo. – on tarinan kertojakin.

  • Putti-Possu says:

    Tarina Lip Bonberista on sikäli erisarjalainen, että onko se laitonta/huijausta (enkä sitä paitsi usko tarinan todenperäisyyteenkään). Aurinkorasvaa varmaan monella siirtyy käsistä palloihin, mutta onko siitä mitään apua ja onko se laitonta. Ongelma tietenkin on siinä, että käsistä rasva siirtyy grippeihin ja alta aikayksikön gripit ovat pelikelvottomat (tai ainakin täytyy pestä rasvaa poistavalla pesuaineella).

  • vieraspelailija says:

    ’Huomautin, että (a) pelatessaan väärällä tasoituksella, (b) myöhästyessään lähtöajasta, (c) pelatessaan 16 mailalla ja (d) käyttämällä sääntöjenvastaista golfpalloa hän syyllistyi neljään sääntörikkomukseen jo ennen kuin oli lyönyt ensimmäistäkään lyöntiä. Se lienee jo jonkin sortin ennätys.’

    Nyt ei mennyt huomauttajalla ihan tuubiin. Ei pelaaja voi saada rangaistusta sääntöjenvastaisen pallon käyttämisestä ennen kuin hän on sitä käyttänyt eikä ylimääräisistä mailoistakaan tule rangaistusta ennen kuin pelaaja on lyönyt ensimmäisen lyöntinsä. Tuo tasoitusjuttukin riippuu siitä pelattiinko reikä- vai lyöntipeliä, mikä ei tuosta jutusta käy ilmi.

  • Putti-Possu says:

    Viimeinen kommentti harkkasvingi/huti on kyllä vaikea rasti, kun merkkari tai muu kanssapelaaja ei ole tuomari. Nämä pelikaverit voivat kilpailuissa viedä asian tuomarin päätettäväksi, mutta silloinkin on sana sanaa vastaan, eikä klubikilpailuissa yleensä edes ole tuomaria.

    Sen sijaan näissä tarinoissa ei puhuttu lainkaan pallon paikan parantamisesta raffeissa/metsässä, mikä on käsitykseni mukaan luvattoman yleistä. Siis ensin tunnistetaan pallo ruohikosta ja sitten asetetaan se paremmalle makuulle tai tallotaan ruohikkoa pallon vierestä tai putsataan oksia pois niin, että pallo liikkuu.

    Samoin droppaamisessa tapahtuu ”huijausta”, joko siten, että a) dropataan droppialueen ulkopuolelle tai b) kahden dropin jälkeen asetetaan pallo ei kohtaan kuin viimeinen droppi tai c) jos dropissa pallo menee huonoon makuuseen, uusitaan droppi, vaikkei uusintaan olisi edellytyksiä. Nämä ovat yleensä joko tahattomia tai ”onko se nyt niin tarkkaa”

  • OOB says:

    Rick Reillyn kirja ”Commander in Cheat” sisältää uskomattomia huijauksia.

    Sekä kentällä, että golfiin liittyen sen ulkopuolellakin. Anti-sankarille ei sympatiaa heru.