26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Jälleen kaksi holaria samalla reiällä! – Tällä kertaa kaveruksille Englannissa

David Hoggins ja Colin Andrews iskivät ässän mieheen.

Colin Andrews oli onnistunut tekemään ässiä aiemminkin, muttei koskaan ennen yhtä aikaa kaverin kanssa.

Vain viisi viikkoa sitten Golfpiste uutisoi Vierumäen holari-ihmeestä, veljekset Saku ja Samuli Nykänen onnistuivat molemmat tekemään Vierumäen Classic-kentän seitsemännellä reiällä hole in onet peräkkäisillä lyönneillä. Nyt vastaavassa tempussa ovat onnistuneet englantilaiset ystävykset David Hoggins ja Colin Andrews.

Kaverukset pelasivat Lontoon länsipuolella sijaitsevan Foxhills Club & Resortin Bernard Hunt -kenttää ja sen yhdettätoista reikää, kun historiallinen hetki koitti. Ensimmäisenä vuorossa oli 68-vuotias ja 17:n tasoituksella pelaava Hoggins. Lyönti lyhyellä mutta hankalalla, 120 metriä pitkällä par-kolmosella näytti hyvältä, mutta tarkkaa lipunpaikkaa tiille ei näkynyt. Myös seuraavana vuorossa olleen Andrewsin avaus näytti menevän lähelle reikää.

Kaksikon saapuessa griinille kumpaakaan palloa ei näkynyt missään – kunnes he kurkistivat reikään.

”Olimme aivan äimänkäkenä. Kesti tovin ennen kuin tajusimme, mitä oli tapahtunut”, Hoggins kertoi.

Golf Digestin arvioiden mukaan todennäköisyys sille, että kaksi saman ryhmän pelaajaa tekee hole in onen samalla reiällä, on noin 1:26 000 000.

Tasoituksella 21 pelaavalle Colin Andrewsille kaksoisholari oli tapahtumana luonnollisesti ainutkertainen, mutta hole in one ei suinkaan ollut hänen ensimmäisenä.

”Kyseessä oli kuudes hole in oneni. Nyt kun minulla on puoli tusinaa koossa, olisi kiva päästä täyteen tusinaan”, 78-vuotias Andrews suunnitteli.

Ryhmässä kolmantena pelannut Jeff Nulander teki reiälle siistin parin, joka oli kuitenkin tällä kertaa harvinaisen paperia.

Lue seuraavaksi: Veljekset tekivät Vierumäellä tuplaholarin peräkkäisillä lyönneillä!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje