8.–15.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][23]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Golfareilla selvät suosikkireiät, joita yksi seikka yhdistää

Kytäjärven rantaa pitkin etenevä ylistetty kahdeksastoista on myös kenttäbongareiden suosikkireikä Kytäjä Golfin South East -kentällä. Kuva Lassi Pekka Tilander

Yksi reikä on Kenttäbongari-palvelussa suosiossaan ylitse muiden.

18-reikäinen golfkenttä on useimmiten, vaikkakaan ei aina, rakennettu siten, että molemmat yhdeksän reiän lenkit lähtevät klubin ympäristöstä. Luonnollisesti kumpikin ysi myös palaa klubin lähistölle. Siten reikien 1 ja 10 tiiauspaikat sijaitsevat klubin lähistöllä, samoin reikien 9 ja 18 griinit.

Kyseiset reiät, 1, 9, 10 ja 18, ovat myös golfareiden suosituimpia suosikkireikiä. Tämä käy ilmi Golfpiste.com:n Kenttäbongaus-palvelusta, jossa jo pitkälti toistatuhatta käyttäjää on kertonut bonganneensa yhteensä 67 775 golfkenttää. Kentistä on tehty 37 572 arvostelua, ja kenttiä arvioidessa voi valita myös kuinkin kentän suosikkireikänsä.

Listasimme kaikkien vähintään 300 kertaa bongattujen golfkenttien (yhteensä 115 kappaletta) suosikkireiät taulukkoon, ja tulos on selvä. Reiät 1, 9, 10 ja 18 ovat neljä eniten mainintoja saanutta suosikkireikää.

18:s reikä saa selvästi eniten suosikkireikämainintoja Golfpisteen Kenttäbongaus-palvelussa.

Kentän päätösreikä, 18:s, on joukossa omassa kastissaan. Joka viidennellä kentällä 18:s reikä on kenttäbongareiden suosikkireikä.

”Jos päätösreikä on hyvä, se jää viimeisenä pelaajien mieleen, ja vaikuttaa myös mielikuvaan koko kentästä. Se on tärkeä reikä”, sanoo kenttäarkkitehti Lassi Pekka Tilander.

Toiseksi eniten suosikkireikämainintoja sai ykkönen, kentän avausreikä. Kentän suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa kaikkia reikiä kohdellaan kuitenkin suunnilleen samalla tavalla.

Kun arkkitehdit saavat kentän piirrettäväkseen, tilaaja on jo yleensä jo määritellyt klubitalon paikan. Se taas antaa raamit sille, mihin ysien avaus- ja päätösreiät voidaan suunnitella. Klubitalolle varataan kentän alueelta usein näyttävä paikka, mikä antaa mahdollisuuksia myös lähiympäristön mieleenpainuvien reikien suunnitteluun.

Vain yhdessä projektissaan, Pietarin Gorki Golfissa, Tilander on päässyt itse vaikuttamaan klubitalon sijaintiin, ja jopa koko alueen valintaan. Kentän paikaksi oli tarjolla viisi eri aluetta Pietarin lähistöllä.

”Kun menin ensimmäistä kertaa kentän nykyiselle paikalle ja sen klubitalon kohdalle, näin heti, että siinä oli klubitalon paikka ja miten sen ympärillä olevat reiät reititettäisiin”, Tilander kertoo.

Avaus- ja päätösreikien suosiota saattaa jonkin verran jo itsessään selittää niiden paikka kentän tai yhdeksikön avaus- tai päätösreikänä. Avausreiällä, jolla golfkenttä luonteensa ensimmäisenä paljastaa, tunnelma on aina odottava ja toiveikas. Samoin siinäkin tapauksessa, että etuysin on mennyt pelaajalta penkin alle. Takaysi on pienen tauon jälkeen aina uusi mahdollisuus.

Päätösreikä on puolestaan kierroksen huipennus, sekä itse pelin että golfelämyksen kannalta. Varsinkin onnistumisen jälkeen päätösreikä jää voimakkaasti pelaajan mieleen.

Reiät 1–9 ovat Kenttäbongareiden keskuudessa selvästi suositumpia kuin takaysin, mutta sitä selittää yksi tekijä: 115 kentän joukossa mukana ovat myös 9-reikäiset kentät. Kaikilla kentillä reiät 10–18 eivät siis ole edes valittavina suosikkirei’iksi.

Golfpisteen Kenttäbongaus-palvelussa voit pitää kirjaa omista golfkokemuksistasi Suomen kentillä. Palvelun käyttäminen edellyttää rekisteröitymistä Golfpiste.com:n käyttäjäksi.

Lue seuraavaksi: Uusi palvelu! – kirjaa golfkenttäsi ylös kenttäbongauslaskuriin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje