26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Edoardo Molinari testasi, kannattaako lippu jättää putatessa reikään – tulokset hämmentävät

Molinarin testi ei tyhjennä pankkia aiheen tiimoilta, mutta kertoo osaltaan, missä tilanteessa lipusta on hyötyä ja missä haittaa.

Kauden alussa muuttuneet golfsäännöt mahdollistavat lipun pitämisen reiässä putatessa. Valtaosa pelaajista ottaa lipun edelleen suosiolla pois, mutta esimerkiksi golfin ”hullu tiedemies” Bryson DeChambeau jättää lipun mielellään reikään.

Edoardo Molinari, Euroopan kiertueen rahalistan viime vuonna voittaneen Francesco Molinarin isoveli, joka itsekin on voittanut ET:llä kolme kilpailua, päätti selvittää melko perusteellisen testin avulla, kannattaako lippu jättää reikään vai ottaa pois.

Molinari testasi kolmen kollegansa kanssa oman golfakatemiansa viheriöillä, kuinka pallo käyttäytyy erilaisissa puteissa. Apuna käytettiin Perfect Putter -nimistä apuvälinettä, jonka avulla varmistettiin, että pallo lähtee aina samaan linjaan ja samalla nopeudella.

Puttia testattiin kolmella eri nopeudella (hidas, keskinopea ja nopea). Puttilinjoja oli niin ikään kolme (keskelle, lipputangon kylkeen ja lipputankoa viistäen). Jokainen putti suoritettiin 100 kertaa. Tarkemman kuvan testistä saat alla näkyvästä videosta.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

In the last few weeks a lot of talk has been made about the new “flagstick” rule which now gives you the option to leave the flag in when playing a shot from the green. Bryson DeChambeau last week in Hawaii left the flag in quite often…we wanted to make sure what is the best choice for your own benefit! So three pros from our academy spent the last day on the 18th hole at Royal Park I Roveri testing the two options,using using different speeds and entry lines…WATCH THE FULL VIDEO TO FIND OUT THE RESULTS! @golfdigest @golfchannel @golftrainingaids @golf_gods @the.putting.channel @europeantour @brysondechambeau @swashputting @golf_com @golfwrx @potters_putting @federazioneitalianagolf @royal_park_i_roveri @dodomolinari @lolloguanti @c0rrad0destefani @bennypastore • • • #emga #giocaagolfcomehaisempresognato #flagstick #newrules #inorout #putting #secrets #golf #puttingcoach #puttinggreen #inthehole #golfballs #golfacademy #golfcoach #puttingdrills

Henkilön Edoardo Molinari Golf Academy (@emgolfacademy) jakama julkaisu

Testin tulokset näet alla olevasta kaaviosta. Vasemmalla puolella on tulokset puteista, kun lipputanko oli reiässä, oikealla tulokset ilman tankoa. Ylärivillä vasemman puoleisena on hitain putti, oikealla nopein.

Hitaat putit upposivat reikään sadan prosentin tarkkuudella riippumatta siitä, oliko tanko reiässä vai ei. Kovalla nopeudella putattaessa tanko auttoi palloa päätymään reikään, mutta vastaavasti normaalilla nopeudella putattaessa tangosta oli haittaa.

Usein siteerattu testi tangon hyödyllisyydestä on lähipeliguru Dave Peltzin testi 1990-luvulta. Peltz päätyi suosittelemaan tangon jättämistä reikään aina. Molinarin testitulosten perusteella asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että testissä putit olivat suoria. Voimakkaasti kallistuvat putit ovat asia erikseen. Molinarin testi ei niin sanotusti tyhjennä pankkia aiheen ympäriltä, mutta antaa vähintäänkin viitteitä siitä, että asiaa kannattaa tutkia edelleen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)