Aamupelaaminen suosituinta – kotimaan golfkentillä on parhaiten tilaa puolenpäivän jälkeen ja illalla - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Aamupelaaminen suosituinta – kotimaan golfkentillä on parhaiten tilaa puolenpäivän jälkeen ja illalla

Golfarit vaikuttaisivat lähtevän kierrokselleen mieluiten kello 8 ja 11:n välisenä aikana.

Viikonloput ja lomakaudet muodostavat varauskäytäntöön hieman toisenlaisen tendenssin.

Kotimaisten golfkenttien ruuhkahuiput ja rauhalliset hetket näyttäisivät noudattavan varattujen peliaikojen osalta samankaltaista kaavaa. Arkipäivinä erottuu kaksi jaksoa, jolloin kentillä on paljon pelaajia. Ja päinvastoin – hiljaisia periodeja mahtuu päivään varausaktiivisuuden osalta kaksin kappalein. Viikonloppujen trendi on luonnollisesti erilainen.

Tiedustelimme neljältä eri kentältä tyypillistä tilannetta tavallisena arkipäivänä tai viikonloppuna, jolloin rytmiä eivät sekoita kilpailut tai muut tapahtumat.

Arkipäivät

Jokaisella kentällä on huomattava varausaktiivisuus aamuvarhaisen ja puolenpäivän välisenä aikana, jolloin tyhjiä aikoja ei juuri löydy. Luonnollisesti pieniä alueellisia eroja löytyy; Hyvinkäällä ja Aulanko Golfin Everstillä aamupiikki päättyy noin kello 11, Kymen Golfissa se jatkuu puolisen tuntia ja Oulussa pari tuntia pidemmälle.

Rauhallinen hetki koittaa Hyvinkäällä ja Kotkassa kello 12:n ja 14:n sekä Aulangolla kello 12:n ja 15:n välisenä aikana. Oulun Golfissa kello 15:een kestävää ”siestaa” aletaan viettää tunnin verran myöhemmin.

”Iltakiireet” kestävät Hyvinkään Golfissa kello 14.30 ja 18:n välisen ajan. Aulangolla ajoitus on hieman myöhäisempi: kello 16–19, jatkuen caddiemaster-toimiston ollessa auki jopa tunnin verran pidempään. Hyvinkäällä ja Kymen Golfissa iltapäivän hektisin jakso on kello 14.30–18 ja Oulussa kello 15–19.

Viikonloput

Arkiaamujen ja viikonloppuaamujen erona on jälkimmäisen osalta huomattavasti pidempään kestävä vilkas jakso.

Oulun Golfissa lauantaisin hiljenee kello 15, mutta sunnuntaina on koko päivän runsas varausaktiivisuus. Kotkassa peliajat varataan järjestään lauantaisin kello 17:ään ja sunnuntaisin kello 18:aan saakka. Aulangolla iltapäivän kiireet tasaantuvat lauantaina kello 16, mutta sunnuntai on koko päivän kysytynlainen. Hyvinkään kentällä hiljenee lauantaisin kello 15:n tuntumassa ja sunnuntaina tunnin tai kahden verran myöhemmin.

Summa summarum

Yhteistä kaikille kentille oli, että arkiaamujen ja aamupäivien aikojen suurimman yksittäisen varauskunnan muodostavat eläkkeellä olevat senioripelaajat. Kun kierros on pelattu tai aamupäivän viimeisetkin lähtijät saatu matkaan puolenpäivän tuntumassa, kenttä rauhoittuu, kunnes iltapäivän edetessä työelämässä olevat ja opiskelijat saapuvat paikalle.

Sunnuntaisin erilasia ”rituaaleja”, kuten kyläilyjä lienee vähemmän, joten peliaikoja varataan pidemmälle iltapäivään kuin lauantaina.

Perjantain alkuillat ovat kuitenkin jossain määrin rauhallisempia kuin muut arki-illat.

Oulun Golfissa on sunnuntaisin vilkasta koko päivän.

Jokaiselta kentältä löytyy vannoutunut, aamuvarhaisella ja iltamyöhään pelaavien ytimekäs joukko. Esimerkiksi aamuviiden tai -kuuden aikaan pelaavien keskuudessa on enimmäkseen niitä, jotka kiirehtivät kierroksen tai puolikkaan ennen töihin menoa. Iltamyöhä tuntuu vastaavasti kiinnostavan esimerkiksi nuoria perheenisiä tai -äitejä, jotka ovat saaneet ensin alkuillasta jälkikasvunsa unten maille.

Kymen Golf muodostaa aamujen suhteen pienen poikkeuksen, sillä Mussalossa ei saa lähteä kentälle minään päivänä ennen aamuseitsemää kentänhoidollisista syistä.

Viikonloppuisin kentillä on laveimmin eri ikäisiä kentän käyttäjiä, joukossaan paljon myös niitä, jotka eivät pelaa arkisin lainkaan. Lauantaisin kentät hiljenevät kuin yhteisestä käskystä kello 15–16 välisenä aikana, kun golfarit vetäytyvät esimerkiksi saunomaan ja päivälliselle.

Sunnuntaisin erilasia ”rituaaleja”, kuten kyläilyjä lienee vähemmän, joten peliaikoja varataan pidemmälle iltapäivään kuin lauantaina.

Sääolosuhteilla aina oma vaikutuksensa varauskäytäntöön. Sadepäivänä vedentulon hellitettyä pelaajia saattaa ilmestyä kentälle sellaisinakin aikoina, kun väylillä on normaalisti hiljaisempaa. Helteet saattavat puolestaan pitkittää pelaamaan lähtemistä iltapuoleen.

Myös lomakausilla on oma keskeinen merkityksensä, Kentillä riittää juhannuksesta heinäkuun loppuun aina enemmän pelaajia myös iltaisin.

Isossa kuvassa aamupelaaminen vaikuttaisi olevan selvästi suosituinta, iltapäiväpelaamisen ja varhaisen aamun pelaamisen kamppaillessa pitkän matkan päässä pronssitilasta. Kello 16:n ja 18:n välinen aika muodostaa toiseksi suosituimman hetken.

Neljän kentän otanta on toki pieni, mutta riittävän suuntaa-antava kuitenkin. Siitäkin huolimatta, että kenttien ilmoittamisssa kellonajoissa saattaa olla hieman viikko- tai kuukausikohtaista vaihtelua. On muistettava − isompaa kuvaa miettiessä − myös alueelliset erot ja jonkin verran on merkitystä silläkin, sijaitseeko kenttä lähellä tai kohtalaisen lähellä kaupungin keskustaa vai maaseudulla/harvempaan asutulla alueella.

Tässä jutussa mukana olleet kentät sijaitsevat kaikki keskikokoisen tai ison kaupungin lähituntumassa.

Kyselyssä haastateltiin Kymen Golfin toimitusjohtajaa Tommi Nousiaista, Hyvinkään Golfin palvelupäällikköä Petteri Oksasta, Aulanko Golfin toimitusjohtajaa Kari Kuivasaarta sekä Oulun Golfin toimitusjohtajaa Jaakko Latvalaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje