26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näkökulma: Pelaavatko keskivertoharrastajat kenttämme liian pitkinä?

Janne Tarmio historiaa huokuvissa maisemissa Walesissa. Kuva: Martti Larjo.

Uwe Hohn kiskaisi keihäänsä heinäkuussa 1984 niin pitkälle, että stadionin toisen pään kumiasfalttiin jäi enää noin kahden metrin matka. Heiton pituudeksi, uudeksi maailmanennätykseksi, mitattiin 104 metriä 80 senttiä.

Sen jälkeen kukaan ei ole heittänyt pitemmälle. Kauteen 1986 mennessä käytössä oli jo uusi keihäsmalli, jolla sadan metrin raja on yhä rikkomatta.

Hohnin ennätysheiton aikoihin lyöntipituudet olivat alkaneet kasvaa myös golfissa. Uusilla metallipuilla ja tilavuudeltaan suurten draivereiden niin sanotulla trampoliiniefektillä oli tähän suuri vaikutus, samoin uusilla monikerrospalloilla.

Kilpapelaajien avauslyönteihin tuli lisäpituutta keskimäärin noin 25–30 metriä 1980-luvun alusta 2000-luvun alkuvuosiin mennessä. Vuoden 2002 sääntömuutosten jälkeen kehitys on käytännössä pysähtynyt, vaikka ammattilaistoureilla lyöntipituudet ovat yhä tilastollisesti hieman kasvaneet ennen kaikkea parantuneen lihaskunnon ansiosta. Avauslyönneissä myös uskalletaan käyttää draiveria useammin kuin ennen, kiitos yhä eteenpäin menneen teknologian.

Yleisurheilumaailma puuttui Hohnin heiton jälkeen nopeasti asioihin välinesääntöjä peukaloimalla, ei suinkaan stadioneja kasvattamalla. Golfissa järki otettiin käteen huomattavasti hitaammin. 1990-luvulla, edellisen vuosisadan kolmannen golfbuumin vuosina, kentistä alettiin tehdä entistä pitempiä, jotta kasvaneisiin lyöntipituuksiin pystyttäisiin vastaamaan.

Kentistä tuli entistä vaikeampia pelata ja kalliimpia rakentaa. Myös ylläpidon ja pelaamisen kustannukset kohosivat näillä uusilla kentillä totuttuun tasoon verrattuna. Kaiken lisäksi kierroksiin alkoi kulua entistä enemmän aikaa.

Muutamat luvut tuovat tarvittavaa konkretiaa. National Golf Foundationin (NGF), johtavan golftoimialaa seuraavan yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen, mukaan 1990-luvulla rakennetut tai peruskorjatut kentät olivat keskimäärin 302 jaardia pitempiä kuin 1920-luvulla rakennetut. Eroa 1960-luvulla rakennettuihin oli 231 jaardia.

Pituus heijastui suoraan myös Slope- ja Course Rating -lukuihin. 1990-luvulla rakennettujen kenttien keskimääräiseksi slopeksi NGF on laskenut 129, kun vastaava luku 20-luvun kentillä oli 123,2 ja 60-luvun kentillä 121,7. Course ratingissä uusien kenttien ero 20-luvun kenttiin oli 1,5 ja 60-luvun kenttiin 1,4. Neljän hengen ryhmä tarvitsi uusilla kentillä kierrokseen keskimäärin 20 minuuttia pitemmän ajan kuin 20-luvun kentillä.

Luvut ovat Yhdysvalloista, mutta huono uutinen on se, että hyvin suuri osa suomalaisista kentistä edustaa lukujen kuvaamaa ”90-lukulaisuutta”. Meillä näiden uusien kenttien suhteellinen osuus on jopa selvästi suurempi.

Onko siis ihme, että monet lajin pariin viime vuosina tulleet – meillä ja muualla – pitävät nautinnolliseen pelaamiseen tarvittavien golftaitojen omaksumista turhan vaikena, että golf mielletään kalliiksi harrastukseksi ja että sen katsotaan vievän liian paljon aikaa?

Koko golftoimiala tuntee tällä hetkellä 1900-luvun loppupuolen harharetkien seuraukset nahoissaan. On aika ottaa oppia tehdyistä virheistä.

On keksittävä keinoja, joilla golfin harrastajia pystytään kannustamaan pelaamaan kenttä totuttua lyhyempänä. Joillakin kentillä kannattaisi lisäksi ainakin harkita nykyistä kauemmas vietyjen ”etutiiden” rakentamista etenkin aloittelijoita, junioreja ja iäkkäimpiä senioreja varten. Ratkaisu nopeuttaisi peliä ja tarjoaisi nykyistä enemmän eväitä onnistumisille.

Ex-mailanvalmistaja Barry Adamsin muutama vuosi sitten lanseeraama, USGA:n ja PGA of American vahvasti puoltama, Tee It Forward -ideologia on syytä ottaa tosissaan. Tässä ajattelussa kentällä on lyhyimmillään kokonaispituutta vain noin neljä kilometriä tai vain hieman enemmän. Se on monessa tapauksessa lähes kilometri vähemmän kuin suomalaisilla kentillä tällä hetkellä.

Tällaisten toimenpiteiden tarve korostuu sitä voimakkaammin, mitä heikommiksi uusien pelaajakokelaiden fyysiset valmiudet käyvät ja mitä korkeammaksi harrastajakunnan keski-ikä nousee. Leikki-iän taakseen jättäneiden lasten ja nuorten omaehtoinen liikkuminen on monessa tapauksessa käynyt vähiin, mikä näkyy hyvin esimerkiksi motorisissa taidoissa ja koordinaatiokyvyssä. Erilaisista motorisista häiriöistä kärsii eurooppalaistutkimusten mukaan nykyisin jopa noin kolmannes lapsista ja varhaisnuorista. Ei ihme, että 80 % golfareista ei nykyään koskaan pelaa alle sata, mikäli maailmalta kantautuvia viestejä on uskominen.

Olen itse seurannut läheltä jääkiekko- ja jalkapallojunioreja viimeiset noin 25 vuotta ja joutunut näkemään kuinka esimerkiksi tasajalkahyppelystä tai yhden jalan loikista on monelle tullut suurta keskittymistä vaativa ponnistus. Kuinka kenenkään voi olettaa kohtaavan menestyksellisesti edes kohtalaisia lyöntipituuksia vaativan kentän, jos itselle ei ole omakohtaisen kokemuksen kautta muodostunut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä vaikkapa sellainen asia kuin räjähtävä voima tarkoittaa? Ja miksi emme tulisi vastaan myös niitä golfuransa loppupuolelle jo ehtineitä, joiden lyöntien pituus vääjäämättömästi on jo hiipumassa lisääntyvien ikävuosien myötä?

Jotta rakkaus golfiin syttyisi ja jotta intohimo pelaamiseen ja harjoitteluun säilyisi, motivaation jatkuva ruokkiminen on uusien harrastajien innostamisessa ja heidän ”saattohoidossaan” ykkösasia. Se tarkoittaa edellytysten luomista toistuville onnistumisen elämyksille. Jos tässä epäonnistutaan, lajia kokeilleiden drop out sen kuin kiihtyy.

Janne Tarmio

Kirjoittaja on alle 18-vuotiaiden SM-pronssimitalisti vuodelta 1976. Parhaat sijoitukset aikuisten sarjoissa ovat Erkko Trophyn viides ja SM-lyöntipelin kuudes sija.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (20 kpl)

    Rauno K. says:

    Jutussa puhutaan jaardeista, slopeista, course ratingeista. Eihän tuota löpinää ymmärrä kuin friikit ja ”tillanderilaiset”. Elämme vuodessa 2015, emme kuulu myöskään brittiläiseen imperiumiin.

    Rauski says:

    Ihan tarkennuksena ettei kukaan sekoita, ylläolevaa en ole minä kirjoittanut, joku muu jolla lienee sama etunimi ja samalla kirjaimella alkava sukunimi.

    Jussi says:

    ” Onko siis ihme, että monet lajin pariin viime vuosina tulleet – meillä ja muualla – pitävät nautinnolliseen pelaamiseen tarvittavien golftaitojen omaksumista turhan vaikena, että golf mielletään kalliiksi harrastukseksi ja että sen katsotaan vievän liian paljon aikaa? ” Olipa monipolveileva kirjoitus… Ikävä kyllä, kaikentasoinen asioiden helpottaminen johtaa useinkin sisällön latistumiseen… Äärimmäinen golf muuntuu kävelyksi ja pallon pudottamiseksi käsin koloon… Vaikka golf onkin varsin aikaavievä asia, onhan valinnan vapaus olemassa harventaa osallistumisia oman ajan sallimissa rajoissa. Peliseurueiden hidastelu taas ei sinänsä johdu lajista itsestään, se on enemmänkin asenneasia. Kenties golfin greencard opetuksessa on lajin todellisen olemuksen aukko, kannetun kaivoveden ongelma. Lajin todellinen luonne selviää vasta joidenkin kuukausien kuluessa kentällä pelaillessa, mitä se tosiasiassa vaatii. Se voi olla riittävä lajista etääntymiseen tai kokea lajin vaativan helpotuksia. Kenties greencard opetuksen pidentäminen muutaman kuukauden pituiseksi ja kenttien tarjoama mahdollisuus huokealla hiljaisena viikon ajankohtana harjoittaa lajia oikealla kentällä voisi tuottaa valmiimpia ja pysyviä jäseniä, ainakin lajista syntyisi oikea kuva. Golf-uransa senioreille on usein nykyisinkin kilpailuissa lähdöt punaisilta.

    golfista nauttija says:

    Tuloskeskeisen ajattelun ei pitäisi olla ainut syy miksi golfista voi nauttia. Sen takia meillä on tasoitusjärjestelmä, että itsensä voi haastaa ja pelistä nauttia vaikka pelaisi joka kerta sen 110 lyönnin kierroksen. Kaikki ei halua eikä pysty pelaamaan jatkuvasti alle 80 lyönnin kierroksia, mutta he voivat silti nauttia golfista. Eikä tätä tuloskeskeistä ajatusta pitäisi lähteä edes auttamaan teennäisillä tiipaikkojen siirroilla eteenpäin. Kenenkään etua ei palvele pelata 200m par4:sia, ei edes aloittelijan (poislukien juniori-ikäiset aloittelijat). Tämä tiipaikkojen siirtäminen eteenpäin kasvattaa myös eriarvoisuutta harrastajien parissa. Aloittelija varmasti tuntee kuuluvansa paremmin porukkaan, jos pelaa enemmän pelanneiden kanssa samalta tiipaikalta ja tämä edistää lajin parissa viihtymistä. Ja tämänkin tietysti mahdollistaa tasoitusjärjestelmä. Yksin väylän reunalta pelattavilta tiipaikoilta pelatessa aloittelija ei varmasti tunne kuuluvansa tähän golfareiden ryhmään ja siinä se vasta helposti kiinnostus lopahtaakin kun ei pääse pelaamaan ”miesten tiiltä”. Ottaa sitten pallon taskuun, jos tulos menee väylältä kaksinumeroiseksi. Ja keskenään aloittelijat tietty voi sitten pelata tiiltä miltä haluaa ja tämä samantasoisten keskinäinen haastaminen lisää tietty myös kiinnostusta lajiin. Tiipaikoiksi riittää aikuisille valkoinen, keltainen, sininen ja punainen, ja nämä väylän edus tiit käytettäväksi alle 15-vuotilaille aloittelijoille, sekä green card -kurssilaisille. Ja nauttia voi golfista pelasi sen kierroksen 110 lyönnillä tai 70:llä.

    Jukka G. says:

    Tasoitusjärjestelmä on huikea keksintö. Siinä kaksi eritasoista pelaajaa pystyy pelaamaan toisiaan vastaan taitotasosta riippumatta. Väittäisin kuitenkin, että kentän ns. ihannetulosta, tavoittelee jokainen. Jos edessä on par 4 väylä, jonka pituus on keltaisilta 400 metriä ja draivisi kantaa puolet siitä, jää matkaa lipulle tuo 200 metriä. Par tulosta on keskivertopelaajan tältä etäisyydeltä vaikea tehdä. Väitän myös, että kentän suunnitellut arkkitehti ei tähän kohtaan miettinyt välilyöntiä, vaan haluaisi pelaajan lähestyvän griiniä toisella lyönnillään. Ratkaisuna on tiiauspaikan sovittaminen pelaajan taitotasoon. Siirry siis lähemmäs, jotta kenttä avautuu itsellesi sellaisena kuin se on suunniteltu pelattavan. Itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä ja positiiviset kokemukset ruokkivat pelaajaa ja täten myös lajista nauttiminen lisääntyy. Eriarvoisuuden kannalta tietenkin on ongelmallista, jos yksin joudut pelaamaan punaisilta, muun seurueen seurustellessa keltaisilla. Useita kierroksia yhdessä pelaavan ystäväporukan kesken en näkisi kuitenkaan ongelmaan asiassa, aina voi jonkun pyytää mukaan punaisille. Toisaalta peliseurueelta saadut onnittelut ja tsemppaukset ruokkivat hyväolontunnetta ja olet samoilla mitoilla muiden kanssa jatkolyöntiesi kanssa, vaikka avauksesi olisivatkin lyhyemmät. Tuloskeskeiseen ajattelua tulisi kannustaa, mutta ei kokonaistuloksen näkökulmasta, vaan siitä näkökulmasta, kuinka tasaisia kierroksia pelaat. Kuka tahansa pystyy tekemään parin, mutta yritäpä tehdä niitä 18 peräjälkeen (löyhä lainaus). Peli myös nopeutuu ja pelistä nauttiminen lisääntyy – tutkitusti. PGA:n starttaama Tee It Forward kampanja tähtää juuri tähän. Golf vie aikaa, se on selvä ja se on jokaisen harrastajan päätettävissä käyttääkö oman aikansa juuri tähän hienoon lajiin. Selvää on kuitenkin se, että peliä nopeuttavana tekijänä onnistuneet, tasaiset ja lähellä paria olevat kierrokset ovat avainasemassa – ei niinkään kärryn paikka griinin vieressä tai ylimääräisen harkkaswingin ottaminen.

    peli iloa says:

    Naulan kantaan! Pelipallossa on kokemattomallakin hauskempaa edetä kentällä muiden kanssapelaajien kanssa samaa tahtia. Suomalaista golfareista yli 60% pelaa tasoituksella 28 – 54 ja näistä valtaosa 36-54. Miehillä ei ole helppoa tai hauskaa keltaisilta eikä naisilla punaisilta. Kokeneemmat klubipelaajat esim. hcp 14 – 27 eivät hekään nyk. keltaisilta yllä avauksillaan useimmiten väyläbunkkereihin asti eli hekin pelaavat kenttää liian pitkänä. Onko hauskempaa pelata par4 neljällä-kuudella lyönnillä (mahdollisuus birkkuunkin) vai todennäköisesti 6 – 9 lyönnillä? Kokeile sinisiä ja punaisia tiitä! Yllätyt iloisesti, slope pitää huolen tulostasosta. Ehkä egosikin kestää… Tee it Forward ajattelussa esim. punaisilta ns. ladytee on naisille (useimmille klubipelaajille) yhä liian pitkä, jotta miehet pelaisivat samaa peliä heidän kanssaan tulisi kentän olla keltaisilta n. 1000m pidempi! Sitten vielä ihmetellään, kun naisten osuus golfareista on n. 30% luokkaa ja drop-out suurin. Onneksi uusimmilla suomalaisilla golfkentillä ja enenevässä määrin vanhemmillakin kentän pelaaminen lyhyempänä on mahdollista jo perusasetuksin. Golf on peli ja pelia pelataan kun se on hauskaa!

    Rauno K. says:

    Ihan tarkennuksena ettei kukaan sekoita, nimimerkkiä Rauski ei missään nimessä saa sekoittaa minuun. Toisena tarkennuksena sanon, että K. tarkoittaa toista etunimeäni, ei sukunimen ensimmäistä kirjainta.

    Jokke says:

    Miesten Mies, pelaamalla jatkossa punaisilta varmistat sen, että jatkuva akkakaljojen tarjoaminen osaltasi loppuu ! Eikä sinulle naura selkäsi takana kuin singelit, jos hekään.

    Rampe says:

    Kaipaisin hieman selvennystä siihen, että onko Rauno K. sama kuin Rauski ja mitä tuo K mahtaa tarkoittaa? Miksi se on siinä? Vastaavasti, jos Rauno K. ei ole Rauski, niin kuka on Rauno K? Entä Rauski? Miten he sattuivat lähes samaan palstalle olematta sama henkilö? Lisäksi, mitä jos Rauno K. onkin vain nimimerkki, niin miten se vaikuttaa koko tähän dilemmaan? Rauskin olematta Rauno K, mutta Rauno K.n mahdollinen esiintyminen sivunikillä ”Rauski” ajaa tämän probleeman aivan uusille, jonka avaamiseksi taidan siirtyä Forumin puolelle ja avata siitä sääntöpuolelle uuden keskustelun. Hetki pieni…

    Diletantti says:

    Ensin oli Rauno K, sitten Rauski kertoi, ettei ole Rauno K. Sitten vielä Rampe kertoo Raunojen sotkusta. Lieneekö kyse koko ajan samasta Raunosta, joka tässä pallottelee erilaisten nimimerkkien suojassa (liekö Diletanttikin olla Rauno?)

    martti aarola says:

    Aloitin pelaamisen vasta 40-vuotiaana n. 30vuotta sitten. Tasoitukseni oli alimmillaan n.12 ja olen pelannut vain yhden kerran alle 80 (79). Hyvin harvoin pääsin nuorempanakaan greenille ihannetulokseen, 2 puttia, vaadittavalla lyöntimäärällä. Tulokseni perustui väylillä pysymiseen ja hyvään lähipeliin, chippi ja putti taktiikalla. Nyt chippi ei enää riitä, täytyy lyödä pitchi, jolloin tuloksena on useimmiten 2 puttia ja kokonaistulos sadan paikkeilla. Punaisilta pelaaminen ei tuota sen parempaa tulosta koska slobe syö pituus eron pois. Miksi siis pelaisin punaisilta? Sitäpaitsi ei se ole niin helppoa pyytää jotain tuttua tai vierasta pelaamaan punaisilta ihan vaan seuran vuoksi, ja jos pyytäisi niin lähtisikö kukaan, tuskin. Tasoitusjärjestelmässämme on ainakin kaksi-kolme mielestäni pahaa puutetta. Ensinnäkin se ei huomioi pelaajan ikää. Miten 71 vuotiaalla voi olla samat kriteerit tasoitukseen kuin 25 vuotiaalla? Kentän pituudella on liian määräävä osuus tasoituksessa, varsinkin iäkkäämpien kohdalla. Tasoituksien nousu ja lasku on epäsuhdassa. Omakin tasoitukseni on vielä alle 16, vaikka en ole viiteen vuoteen pelannut kuin muutaman kerran alle sadan. Jos tasoitus laskettaisiin esim. viimeisten kymmenen kerran keskiarvona, kaikki kierrokset mukaan lukien nousisi yleisen tasoituksen keskiarvo Suomessa varmasti ainakin kymmenellä lyönnillä, myös omallani. Miksi tasoitusjärjestelmä sorsii tavalisia tuuppareita ja varsinkin iäkkäitä sellaisia. Josalle viidentoista tasoituksia ei voisi tehdä enää muua kuin valkoisilta tiiltä, tulisi heillekin lisää haastetta, eikä tarvitsisi rakentaa kalliita ylipitkiä liian haastavia kenttiä tavallisten golffaarien käyttöön. Nythän ne rakennetaan pienen ”golfeliitin”, alle 7-9 tasoituksen omaavalle pienryhmälle, mutta me suuri ryhmä, jotka maksamme lähes koko lystin saamme tyytyä pelaamaa ”yliviritetyillä” kentillä, joilla ei voi nauttia mistään muusta kuin fasiliteeteista.

    JROS says:

    Jos väylät tuntuu liian pitkiltä niin on tasan neljä vaihtoehtoa! 1) Harjoittele enemmän, 100varmasti lyönnitkin pikkuhiljaa pitenee! 2) Pelaa oikealta tiiltä, ei ole pakko mennä valkoiselle tiille eikä todellakaan ole häpeä pelata punaiselta tiiltä (se on jopa hauskaa vaihtelua) 3) Älä välitä, ei joka väylällä tarvi tehdä birdieta tai kahden putin paria 4) Älä pelaa ollenkaan… Eikös Sarfvikissä joskus lyhennetty väyliä kun pelaajilla ei riittänyt mitta par-4:lla toisella päälle? Ei kovin hyvä vaihtoehto missään tapauksessa…

    Tulosperusteinen says:

    Miksi meidän on pelattava aina tulosperusteista golfia. Eikö se riitä kun opettelee kunnollisen ”tekniikan” Suunnittelee lyönnin sellaiseksi kun sen osaa toteuttaa sekä tekee juuri niinkun on suunnitellut. No holari ei tietysti tunnu enää millekään koska sehän oli just se mitä tuli suunniteltua, mutta kyllä sen kestää. Siitä saa ihan kunnollisen nautinnon kauniilla kentällä hienosti suunnttellut prosessit ja niiden toteutus. Samalla muuten tuloksetkin paranee ihan itsekseen. Valitettavasti Suomessa ei ole riittävän montaa golfopettajaa jotka voisivat moiseen opettaa oppimaan, mutta tulossa on koko ajan lisää, Tänä vuonna toivottavasti saadaan jo yksi kurssi Suomeenkin, toiveissa on.

    Pekka Sairanen says:

    Juuri noin. Liian vaikeat kentät rajoittavat pelaajien kasvua. Klubit voisivat entisestään suosia punaisilta pelaamista. En ymmärrä esimerkiksi sitä, että mieste pistebokisaa ei voisi pelata punaisilta halutessaan, kun slopet on laskettu jo valmiiksi. Esitin Virroilla kerran tätä, ja siihen jo melksein suostuttiin, kunnes huomattiin, että pisteitä laskeva systeemi ei tätä hyväksynyt. Taas kerran sitten mentiin koneiden ehdolla.

    Jouni Flinkkilä says:

    Janne puhui asiaa. Ei ole lyhytlyöntisen miesseniorin ole kivaa lyödä aina parnelosilla kakkoslyönti väyläpuulla. Olen nöyrtynyt ja vetänyt hameen päälle eli pelaan monella kentällä punaisilta. Ei tulos ole juurikaan parantunut, mutta pelinautinto lisääntynyt. Ja vaimonkin kanssa pelaaminen sujuu paremmin ja peli etenee nopeammin. Muuten: Punaisilta pelaamista on turhaan ilkuttu. Varkautelainen Laineen Ari järjesti 70 -vuotisjuhlaturnauksen, johon osallistui kuutisenkymmentä golfaria. Kaikki pelasivat punaisilta. Järjestely aiheutti aika porinan, mutta Ari piti päänsä. Lopputulos oli, että vain kaksi tai kolme pelaajaan ylti bogeykisassa tasoitukseensa. Lähipeli se kuitenkin ratkaisee… Jouni Flinkkilä

    JROS says:

    Vaikka itsellä ei ole lyöntipituuden kanssa ongelmaa niin pelaan säännöllisesti kaverien kanssa joka tiiltä punaisesta valkoiseen. Sama kenttä tuntuu kovin erilaiselta riippuen mistä avaukset lyödään (varsinkin omalla kentällä eli Kytäjällä). Joillekkin lienee vain iso kolaus egolle että pitää pelata ”naisten” tiiltä.

    Punaisilta says:

    Mielenkiintoista keskustelua tiiauspaikoista. Periaatteessa myönnetään että kirjoituksessa on perää, mutta punaisilta pelaaminen on vain naisten hommaa? Miksi juuri Suomessa tiiauspaikkojen väri on lähes pyhä? Kun aloitin golfin Ruotsissa niin yli 36 hcp:llä pelaavat passitettiin kaikki punaisille. Ei ollut häpeä. Päinvastoin; jos aloittelija pelasi keltaisilta niin avausten oli syytä sujua. Jos aloittelija veti keltaisilta outtiin, niin takana odottavat kysyivät kohteliaasti syytä miksi ei pelaa punaisilta. Mutta ennen kaikkea, golf oli monipuolisempaa kun pääsi nopeammin griinin ympäristölle ja oli tietenkin nopeampaa. Musta tuntuu että oma kehityskin oli nopeampaa. Eihän sieltä vuotta enempää tarvinnut lyösdä. Tämä käytäntö olisi tervetullut Suomeenkin. Enemmän minua hävettää pelata huonosti valkoisilta kuin hyvin punaisilta. En myöskään ymmärrä miksi eri tiiltä pelaaminen haittaisi sosiaalista puolta. Pelaan usein naisten ja senioreiden kanssa ja joskus valkoisilta pelaavien pelimiesten kanssa. Sanoisin melkein että jopa nopeuttaa peliä jos jokainen pelaa eri tiiltä. Silloin ollaan heti valmiina. Toisaalta olen myös pelannut kotikenttäni punaisilta ja sinisiltä ja voin kertoa että kentän luonne muuttuu. Aina ei pääse täysillä draivaamaan, mutta vastaavasti pelilinjoja on useita ja ne ovat eri kuin mihin on tottunut. Yllättäen bogeinin löytyy muita syitä kuin liian lyhyt avaus…

    Pekka Montonen says:

    Enemmän onnistumisia ja ”in regulation” kentän parissa pelaaminen useammalla reijällä tuottaa mielihyvää, ei siitä mihinkään pääse. Kaverin kanssa reikäpeli punaisilta ilman tasoituksia on molempia myös palkitsevaa. Omat kokemukset vaimoni kanssa ovat osittautuneet niin mukaviksi, että punaisilta peluu on lähes sääntö. Meitä on satakunta miestä hcp 10 – 36 keski-ikä lähes veteraanisenioreita, lähes 20 kilpailua pitkin Etelä-Suomea kesäkaudella. Kokemukset välillä punaisilta tai sinisiltä pelaamisesta ovat olleet myönteisiä kausilta 2013 ja -14. Kommentteja: ”ensimmäinen kerta, ei varmasti jää viimeiseksi. Tosi mukava yllätys, en ollut aiemmin kokeillut. Nyt pääsin pelaamaan kenttää melkein niinkuin arkkitehti on suunnitellut, eikä juuri tarvinnut hakea avauslyöntien palloja metsistä. Hieno kokemus, kun meidän yli 50 kilpailijan yhteislähtö sujui 3,5 – 4 tunnissa, tavallisen 5 h sijaan. Tätä pitää toteuttaa tuttavapariskuntien kanssa kotikentillämme”. Kotikentällä aamu- ja iltakierrokset punaisilta sujuvat 2,5 – 3,5 tunnissa, eikä tarvitse juosta. 😀

    Pauli Marjamäki says:

    Ylläolevat kommentit koskevat vain kaveripelaamista. Kirjoituksessa oli muita ansioita. Oikeastaan jo 80 luvulta lähtien Suomessa alettiin rakentaa ”kansainväliset mitat täyttäviä kenttiä joilla aloitelijatkin voivat nauttia” Silloisen SSS järjestelmä oikeastaan vaati pitkiä kenttiä, jos SSS ja par haluttiin samaksi. Pitkä hyvä kenttä oli kallis rakentaa ja kun osaaminekaan ei ollut korkealla kenttiä tehtiin mahdollisimman halvalla. Se on myös kallis hoitaa. Virheistä maksetaan nyt kalliina korjausrakentamisena. Tai huonokuntoisina kenttinä varsinkin viheriöiden osalta. Joillakin kentillä on viisi teetä kauimpana musta tee mestareille. Kentille voisi hyvin rakentaa yhden teen lisää lähemmäksi lippua ja muuttaa sininen pelattavaksi nykyisen keltasen sijaan. Kentälle saadaan kyllä vaikeutta paremmin muuten kuin pituudella. Tällä on merkitysta kilpailuille ja siitä nauttimiselle. Kaveriporukassahan voi tiiata vaikka väylän alkuun. Havaintojeni mukaan kilpailut ja niissä pelaajien määrat ovat vähentyneet merkittävästi viimeisen 10-15 vuoden aikana. Syytä en tiedä, eikö kilpailut kiinnosta yleensä vai onko niissä liian vaikea pelata nautinnollisesti. Jos suuntaus on se, ettei klubilaisia kiinnosta kilpailut yleensä niin silloin asialla ei ole merkitystä edes hoitokulut evät muutu. Itse pelaan lähes kaikki kierrokseni punaiselta, kilpailuissa se vaan ei ole yleensä sallittua

    Jallun Pihti says:

    Millä sitten myytäisiin niitä superpitkälle lennättäviä mailoja – siis mielikuvia? Jostain kumman syystä KAIKKI haluavat olla pitkälyöntisiä? Olen oikein tarkkaillut kentällä pyöriviä golffareita- poikkeuksetta he yrittävät näyttää lähes ammattilaisilta! Ihmeellisine swingeineen ja vartalonmuotoineen (eivät tosin tiedosta itse). Aivan sama miltä tiiltä se 120 lyntiä tehdään,