16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näkökulma: Lisää naisia kentille

Paloheinä Golfissa on järjestetty yleisötilaisuuksia naisille, jotka eivät vielä pelaa golfia.

Suomen naisystävällisimmän golfyhteisön palkinto jaettiin ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten järjestetyssä golfgaalassa. Suomen Golfliiton naistoimikunta päätti perustaa tällaisen palkinnon, jotta naisgolfareiden näkökulma ja toiveet tulisivat nykyistä paremmin kuuluville. Ensimmäisen palkinnon voitti Pickala Golf ja sen kannoilla toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Pirkkala Golf ja Peuramaa Golf.

Suomen 142 000 golfarista vain 30 prosenttia on naispuolisia. Kun Suomessa aktiivisten golfareiden määrä kääntyi laskuun ensimmäisen kerran Golfliiton historiassa, voitaisiinkin seuraava Golfliiton kampanja suunnitella uusien naispelaajien houkuttelemiseksi golfin pariin. Lajihan sopii meille naisille mainiosti. Sitä voi harrastaa kaiken ikäisenä ja kokoisena. Peruskuntokin voi olla ihan normitasoa aloittaessa.

Kunto paranee kohisemalla, kun golfkärpänen on iskenyt, sen takaa reipas 8–10 kilometrin kävely kierroksen aikana. Golf on myös varsin sosiaalinen laji. Voimme harrastaa sitä miestemme, ystäviemme, lastemme ja lastenlastemme kanssa. Eipä taida olla montaakaan urheilulajia, jossa 12-vuotias esiteini-iässä oleva pojankoltiainen ottaa lippiksen pois päästään ja kättelee mummiaan ja mummin kaveria pelikierroksen jälkeen!

Jotta naiset saadaan innostumaan lajiin, on golfyhteisöissä kuitenkin syytä kuunnella omia naispelaajiaan, jotta osaavat huomioida naisille ominaiset tarpeet ja toiveet. Toki meillekin on tärkeintä, että kenttä pidetään hienossa kunnossa, peliaikoja on saatavilla kohtuullisella varoitusajalla ja että kentän peliturvallisuudesta huolehditaan.

Mutta joihinkin asioihin me kiinnitämme huomiota eri tavalla kuin miehet: Miten seura ottaa vastaan aloittelevan, peliään arastelevan naisen? Kun pelaan herraseurassa, huomioivatko herrat minut kentällä vai jättävätkö yksikseni tallustelemaan heidän perässään? Onko väylätaulut ja pallopesurit sijoitettu myös punaisia tiiauspaikkoja ajatellen? Ovatko WC:t kentillä siistissä kunnossa ja onko ne sijoitettu sopiville etäisyyksille? Miten on kentän ja klubitalon ympäristön esteettisyyden laita? Entä ravintolan tarjonnan – löytyykö myös kevyempiä annoksia?

Pieniä asioita, mutta naisten kokemukset näistä vaihtelevat paljon kentästä toiseen ja vaikuttavat varmasti siihen, minkä yhteisön nainen valitsee kotiseurakseen. Ja tuo usein kylkiäisenä mukanaan jälkikasvunsa ja myöhemmin heidän lapsensa.

Olisi lajin kehittymiselle eduksi, jos aktiiviset naisgolfarit lähtisivät rohkeasti mukaan omien golfyhteisöjensä ja golftoimialalla toimivien eri järjestöjen päätöksentekoelimiin. Meistä on siellä huutava pula, ja vain olemalla mukana päätöksenteossa pystymme vaikuttamaan golfin tulevaisuuteen, siis siihen, että toiminnassa kuuluu myös naisten ääni.

Omasta kokemuksestani voin vakuuttaa, että työ niin oman seuran ja kenttäyhtiön kuin myös Suomen Golfliiton hallituksessa ja eri toimikunnissa on ollut mielenkiintoista ja antoisaa.

Miten Pickala Golf sitten erottui voittajaksi muista mukana olleista golfyhteisöistä? Pickalassa kaikki yllä mainitut naisille tärkeät asiat olivat vastaajien mielestä hyvällä mallilla. Lieneekö sattumaa, että Pickalassa sekä naisjäsenten suhteellinen osuus että naisten osuus seuran hallituksessa on reippaat 36 prosenttia?

Tammikuussa 2015 järjestettävässä naiskapteenien tapaamisessa analysoimme yhdessä kaikki lähes 700 naispelaajan lähes sadasta golfyhteisöstä tekemät arviot ja teemme niistä yhteenvedot kenttäyhteisöjen käyttöön.

Suomen naisystävällisimmän golfyhteisön palkinto on tullut jäädäkseen. Toivottavasti ensi vuonna saamme satojen arvioiden sijasta jo tuhansia ja toivottavasti kaikki yhteisöt kehittelevät talven aikana kentästään ja oheispalveluistaan entistä naisystävällisemmän.

Elisabeth Spåre

Kirjoittaja on yrittäjä, joka tekee parhaillaan vuoden mittaista projektia Golfliiton taloushallinnon uudistamisen kehittäjänä. Hän on myös Kurk Golfin puheenjohtaja sekä Golfliiton hallituksen entinen jäsen.

Golfpiste.com sivustolla julkaistaan tiistaisin Näkökulma-palstaa, jonka tarkoituksena on nostaa esiin ja keskusteluun golfareita kiinnostavia aiheita. Otamme vastaan kirjoituksia palstalle sekä artikkelinaiheita osoitteessa toimitus@golfpiste.com.

Artikkelia on korjattu kello 13.05

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)

    Elisabeth Spåre says:

    Pieni oikaisu kirjoittajan tietoihin: Olin SGL:n hallituksen jäsen 2013 – elokuu 2014. Intressiristiriitaepäilysten välttämiseksi erosin hallituksesta siinä yhteydessä, kun aloitin liiton taloushallinnon kehittämisprojektin.

    teemu tyry says:

    Pahoitteluni, ajatuskatkos, korjattu 13.05 teemu tyry

    Lissu says:

    Itse vierastan kovin tällaista ajattelutapaa, jotenkin se tuo mieleen ”kiintiöt”, jotka eivät ole minusta missään paikallaan. Ollaan tässä kirjoituksessa tasolla ”kevyemmät ruoka-annokset, miten otetaan arka nainen vastaan, wc:n sijoittelut.. ”.. huh, sanon minä. Reippasti vaan rouvat sinne sekaan ja kyllä ne asiat siitä hoituvat. Itse olen pelannut alun toistakymmentä vuotta ja naisena minulle riittää hyvät pesu- ja pukuhuonetilat. Muun tarjonnan otan kentän annin mukaan. Olen pärjännyt hyvin. Ainoa mikä minua joskus golfissa ns. tökkii, on seurojen ladyt – siinä olen törmännyt sisäänpäin lämpiäviin ryhmiin ja ylimielisyyteen. Mutta enpä siitäkään ole ottanut siipeeni – vaan nautin pelistä kentän annin mukaan 🙂

    tarkastaja says:

    Juu, ei ole intressiristiriitaa, jos hallituksen paikalta saa hyvähintaisen vuoden mittaisen projektin ? Ei edes kuulosta homman saantia kaverilta tai edes kähminnältä ? hoo hoo – sanoo joulupukki, jos joku vielä uskoo !

    Jussi says:

    Vuoden projekti taloushallinnon uudelleen järjestelyille, uskomatonta? Ei edes suuressa pörssiyhtiössä tarvittaisi vastaavaa määräaikaa, saati sitten yhdistyksessä, jossa yli 90 prosenttia tuloista on jäsenmaksuja. Vain Suomen Golfliitossa tämä on mahdollista, organisaatiossa, joka on puhkaisemista vaille oleva kupla. Ja kyllä se kohta puhkeaa. Onneksi ja sitä odotellessa hiljentykäämme ……

    reino lehtinen says:

    Golf peli on niitä harvoja ulkopelejä joita voidaan pelata yhdessä sukupuolesta välittämällä.Toki onhan muitakin. Silti urheilulliset ulkopelit pyrkivät kiinnostamaan miehiä enämpi kuin naisia. Yksi asia vaikuttaa siihen selkeästi – kilpailuhenkisyys . Taitojen mittaaminen ja ”paremmuudesta kisaaminen”. Tässä lienee myöstkin yksi ero mies – ja nais-golffareiden kesken. Pelin antaman nautinnon erilaisuus. naisgolffareille on todellakin( viimevuoden tutkimuksenmukaan) tärkeämpää pelin sosiaalinen osuus kun taasen miesgolffareille kisaaminen on osa – ehkä oleellisempi osa pelin sosiaalista antia. Miten saada enämpi nais golffareita mukaan. Jos katsotaan naisgolffareiden ikärakennetta niin se on seniorivoittoinen. Miksi ei ole nuoria, nuorehkoja ja keski-ikäisiä naisgolffareita. Onko vaikuttimena yhteikunnallisten asenteiden takana ja ehkä kodinhoidolliset asiat vai kiinnostuksen puute. Eli panostus tulee tehdä nuosiin alle 18 vuotisiin sekä työikäisiin naisiin. Kuinka paljon vaikuttaa sisääntullessa golfkentän henki. Kyllä se vaikuttaa mutta se on paljon kiinni myös golseuran naisilmapiiristä ei niinkään miesilmapiiristä. Ja toki yleisestä rentoudesta ja välittömyydestä joka alkaa Gaddietimistoon tultaessa, jatkuu ravintolassa, rangella ja pihapiirissä. Golf-naisammattilaisemme menestys markkinoi omalta osaltaan nuorten naisten golfkiinnostusta. Ehkä sen kautta golfkenttien nais-toimikunnat löytävät tukea omalle markkinoinnilleen. yst terv rel Ps. Nämä muut jutussa olleet asiat ovat nyt tämän asia sivuseikkoja ja ne kuuluvat niitä koskeviin artikkeleihin.

    Tosi Peluri says:

    Nyt on jo liikaa näitä ”ladyja”. tunnustakaa tosiasia. He tykkäävät tallustella klubilla pinkeissä, viimeistä huutoa olevissa asusteissa! Muutama hyvännäköinen ja osaava pelaava toki sopii joukkoon, mutta nämä ”ei koskaan mitään harrastaneet” 40-70 vuotiaat golffiin höynäytetyt naiset ( syynä prot, tunteja saa kyllä antaa) eivät. Ovat tiellä!

    Osakekenttien pelastus ? says:

    ja maksaa pakkovastikkeita kiltisti näin ollen pidempään. Mahtava juoni konkurssien lykkäämiselle ! Hyvä Suunnitelmatalous-SGKY !